Kymmenen päivää myöhemmin saapuivat Harper ja Joe Ladue Sixty Mileen,
ja vaikka Daylight vielä oli hieman heikko, oli hän kuitenkin kyllin
voimakas totellakseen kultakuumetta, joka oli saanut hänet valtoihinsa.
Hän luovutti kolmanneksen valtauksestaan Stewart-joen varrella heidän
Klondike-joen varrella olevan valtauksensa kolmannesta vastaan. He
luottivat ylämaan kultarikkauteen ja Harper läksi tavaralautalla
myötävirtaa Klondike-joen suulle, johon hänen piti perustaa pieni asema.
"Miksi et, Daylight, käy käsiksi Indian-jokeen?" neuvoi Harper ennen
lähtöään. "Maaperä on siellä erinomainen ja kyllä siellä jossain on
kultaa löytäjäänsä odottamassa. Se paikka on minun mieleeni. Sieltä saa
kultaa oikein kosolti, eikä Indian-joki ole maailman ääressä."
"Ja siellä on harmaana hirviä", lisäsi Joe Ladue. "Bob Henderson on
jossain siellä päin, on ollut jo kolme vuotta. Ja hän vannoi, että
jotain suurta on tapahtumaisillaan. Hän tappaa siellä laumottain hirviä
ja hakee kultaa ylt'ympäri seutua kuin olisi hän hieman hassu."
Daylight päätti lähteä Indian-joelle "haljuilemaan", kuten hän itse
sanoi. Mutta Elijah ei taipunut lähtemään hänen kanssaan. Elijahin
oli nälkä turruttanut ja häntä kauhistutti kaikkien kärsimystensä
toistuminen.
"En tosiaankaan voi lähteä ruoan äärestä", sanoi hän. "Tiedän, että se
on hulluutta, mutta minä en tosiaankaan mahda sille mitään. Siinä on
kyllin, että pääsen pöydän äärestä kun vatsa on niin täynnä, etten saa
sinne enää ainoatakaan palaa. Palaan Circlen leiriin ja oleilen siellä,
kunnes olen tullut jälleen terveeksi."
Daylight viipyi vielä muutaman päivän, kooten voimia ja järjestellen
vähäisiä matkatavaroitaan. Hän aikoi lähteä kevein varustuksin,
mukanaan vain seitsemänkymmenenviiden naulan taakka ja sälyttäen hyvään
intiaanitapaan jokaisen viidestä koirastaan kannettavaksi kolmekymmentä
naulaa. Laduen kuvauksista oppia ottaen hän aikoi noudattaa Bob
Hendersonin esimerkkiä, elää käytännöllisesti ja syödä pelkkää lihaa.
Kun Jack Kearnsin lotja, joka toi sahaa Linderman-järveltä, poikkesi
Sixty Mileen, niin Daylight vei siihen tavaransa ja koiransa, antoi
Elijahin tehtäväksi ilmoittaa valtauksensa rekisteröitäväksi ja nousi
samana päivänä maihin Indian-joen suulla.
Neljänkymmenen peninkulman päässä joen suusta tuli hän paikalle, jonka
hän kuulemiensa kuvausten perusteella päätti olevan Quartz Creek'in.
Siellä hän näki jälkiä Bob Hendersonin töistä. Kuljettuaan jokivartta
vielä: kolmekymmentä peninkulmaa tuli hän Australia Creek'iin. Kului
viikkoja, mutta Daylight ei milloinkaan tavannut Bob Hendersonia.
Kaikkialla oli hirviä yllin kyllin ja hänen koiransa herkuttelivat
liharuoalla. Hän löysi tusinanverran kannattavia ja lupaavia
kultapaikkoja hiekassa, ja kun hän huomasi parinkymmenen purosen mudan
ja soran pinnalla hajallaan kultahiukkasia, niin päätti hän tästä, että
siellä täytyi olla runsaat määrät varsinaista kultamalmiakin, joka
nyt vaan oli löydettävä. Usein hän loi katseensa vuorenharjanteihin
pohjoisessa ja aprikoitsi, oliko kulta peräisin sieltä. Lopulta
hän samosi Dominion Creek'in lähteille, kulki vedenjakajan poikki
ja tuli siihen Klondiken seutuun, joka myöhemmin sai nimen Hunker
Creek. Jos hän olisi vedenjakajan poikki mennessään kiertänyt vuoren
oikealta puolelta, niin hän olisi tullut Gold Bottom'iin, jolle nimen
oli antanut Bob Henderson, jonka hän olisi siellä nähnyt työssään,
huuhtomassa ensimäisiä kannattavia kattilallisia Klondikessa. Mutta
Daylight kiersi vuorenlaen vasemmalta, jatkoi matkaansa Hunker-joen
vartta alas Klondikeen ja sitten edelleen Yukoniin intiaanien
kesäkalastuspaikoille.
Täällä hän oli päivän Carmackin, squaw-miehen [Squaw-mies, squawman on
intiaaninaisen, "squawin" kanssa naimisissa oleva mies. Squaw-miehet
eivät avioliittonsa vuoksi nauti täydellistä yhteiskunnallista
arvonantoa. He eivät esim. saa seurustella perheessä, missä emäntä on
valko-ihoinen.] ja tämän intiaanilangon, Skookum Jim'in nuotiotoverina,
osti veneen ja kulki sitten koirineen myötävirtaan Yukonia Forty
Mileen. Elokuun viimeiset päivät olivat käsissä, päivät lyhenivät
lyhenemistään ja talvi teki tuloaan. Yhä vielä lujasti luottaen Ylämaan
kultarikkauteen aikoi Daylight neljän, viiden toverin kera tai, jos se
oli mahdollista, ainakin yhden toverin kera sauvoa virtaa ylöspäin,
ennenkuin joki jäätyi talveksi. Mutta Forty Milen miehet olivat
epäuskoiset. Heille riitti kullankaivuu lännessä.
Silloin juuri tuli Carmack, hänen lankonsa Skookum Jim ja
Cultus Charlie kanootilla Forty Mileen. He menivät suoraan
kulta-asiamiehen luo ja ilmoittivat rekistöröitäväksi kolme
valtausta ja löytämänsä Bonanza Creekin valtauksen. Tämän jälkeen he
yöllä näyttivät Sourdough-ravintolassa epäuskoiselle miesjoukolle
kultametallikappaleita. Miehet nauroivat ja ravistivat päätään. He
olivat nähneet, että ennenkin oli erehdytty kultalöytöjen suhteen.
Tämä oli ilmeisesti Harperin ja Joe Laduen suunnitelma, jonka he
olivat panneet toimeen houkutellakseen kullanetsijöitä valtauksensa
läheisyyteen ja saadakseen sinne postiaseman. Ja kuka oli Carmack?
Squaw-mies. Kuka oli konsanaan kuullut, että joku squaw-mies olisi
löytänyt jotakin? Ja mikä oli Bonanza Creek? Pelkkä hirvilaidun
Klondike-joen suulla, sama, jota entisajan miehet olivat nimittäneet
Rabbit Creekiksi. Jospa edes Daylight tai Bob Henderson olisi
ilmoittanut valtauksia rekisteröitäväksi ja näyttänyt kultametallia,
niin olisivat he tienneet siinä olevan jotakin perää. Mutta Carmack,
squaw-mies! Ja Skookum Jim! Ja Cultus Charlie! Ei, ei, se oli tyhjää
puhetta.
Daylight oli epäuskoinen, vaikka hän uskoi Ylämaan mahdollisuuksiin.
Olihan hän vain joku päivä sitten nähnyt Carmackin maleksimassa
intiaaniensa kanssa, aivankuin ei olisi milloinkaan ajatellutkaan
kullanetsintää. Mutta kun hän kello yksitoista yöllä istui penkkinsä
syrjällä aukomassa intiaanisaappaittensa pauloja, juolahti hänen
mieleensä ajatus. Hän pani takin ylleen ja hatun päähänsä ja palasi
Sourdoughiin. Carmack istui yhä vielä siellä ja näytteli kultaansa
epäuskoiselle sukukunnalle. Daylight istahti hänen viereensä ja
tyhjensi Carmackin pussin sulattajaan. Tätä hän tutkisteli pitkän
aikaa. Sitten pani hän omasta pussistaan toiseen sulattajaan muutaman
unssin verran Circle Cityn ja Forty Milen kultaa. Sitten hän taas
pitkän aikaa tutki ja vertaili. Viimein pani hän oman kultansa pussiin,
antoi Carmackille takaisin tämän kullan ja vaati kädenliikkeellä
hiljaisuutta.
"Toverit, kerronpa teille jotakin", sanoi hän. "Kultasuoni on varmasti
löydetty virran yläjuoksun varrelta. Ja minä sanon teille selvään ja
vakuuttavasti, että se on tehty. Tämänkaltaista kultaa ei ole ennen
näillä seuduin nähty sulattajassa. Se on uutta kultaa. Siinä on
enemmän hopeaa. Voitte nähdä sen väristä. Carmack on varmasti löytänyt
kultasuonen. Kuka haluaa lähteä kanssani kultapaikalle?"
Ei kukaan halunnut. Sen sijaan kuului vain naurua ja ivailua.
"Onko teilläkin siellä valtaus?" kysyi joku.
"On kuin onkin", kuului vastaus, "ja sitä paitsi kolmannes Harperin
ja Ladue'n valtauksesta. Saatte nähdä, että minä myyn syrjäisetkin
palstani korkeammasta hinnasta kuin te milloinkaan olette ansainneet
Birch Creekissa maata penkomalla."
"Hyvä on, Daylight", pisti Curly Parson väliin imarrellen. "Teillä
on hyvä maine ja me tiedämme, että teihin voi luottaa. Mutta te
olette yhtä hyvin kuin ken tahansa saattanut takertua ansaan, jonka
nuo maankiertäjät ovat virittäneet. Kysyn teiltä suoraan: Koska oli
Carmack kullanetsinnässä? Sanoittehan itse, että hän kalasti lohia
siwashilaisten sukulaistensa kera vain joku päivä sitten."
"Ja Daylight puhui totta", keskeytti Carmack kiihoittuneena. "Ja minä
kerron totuuden, taivaallisen totuuden. Minä en ollut etsimässä kultaa.
En sinne päinkään. Mutta kun Daylight oli lähtenyt, niin kuka muu kuin
Bob Henderson tulee tavaralautalla myötävirtaa. Hän tuli Sixty Milesta
käsin ja aikoi palata Indianjokea pitkin ja kantaa tavarat Quartz
Creekin ja Gold Bottomin välillä olevan vedenjakajan poikki."
"Missä helvetissä on Gold Bottom?" kysyi Curly Parson.
"Bonanzan, entisen Rabbit Creekin tuolla puolen", sanoi squaw-mies
kääntyen hänen puoleensa. "Siellä on suuri puro, joka virtaa
Klondikeen. Minä menin sitä tietä, mutta palasin vedenjakajan poikki,
kuljin monta peninkulmaa sen harjaa pitkin ja laskeuduin Bonanza
Creekiin. 'Tule mukaan Carmack ja paaluta itsellesi valtaus', sanoi Bob
Henderson minulle. 'Löysin sen äskettäin Gold Bottomista. Huuhtelin
jo neljäkymmentä viisi unssia!' Ja minä menin mukaan, ja Skookum Jim
ja Cultus Charlie samaten. Ja me kaikki paalutimme Gold Bottomissa.
Minä palasin Bonanzan kautta, kun näin hirven. Me pysähdyimme Bonanzan
alapuolelle ja keitimme ruokaa. Minä panin nukkumaan ja Skookum Jim
ryhtyi kuin ryhtyikin kullanetsintään. Hän oli, nähkääs, tarkannut
Hendersonia. Hän vie yks' kaks' kattilan koivun juurelle, täyttää sen
huuhdontasoralla ja saa enemmän kuin dollarin arvosta kultametallia.
Sitten herättää hän minut ja minä ryhdyn huuhdontaan. Sain kaksi ja
puoli dollaria ensimäisestä kattilasta. Sitten minä nimitin poukaman
'Bonanzaksi', paalutin löytöni ja me tulimme tänne rekisteröimään
valtauksemme."
Hän katseli innokkaasti ympärilleen, toivoen saaneensa toiset
vakuutetuiksi sanojensa todenperäisyydestä, mutta näki vain
epäluuloisia kasvoja -- kaikkien muitten paitsi Daylightin, joka
koko ajan hänen kertomuksensa kestäessä oli pitänyt silmällä hänen
kasvojensa ilmettä.
"Paljonko ovat Harper ja Ladue antaneet teille tämän jutun
levittämisestä?" kysyi joku.
"He eivät tiedä siitä mitään", vastasi Carmack. "Se mitä kerroin
teille, on totinen tosi. Minä sain yhdestä huuhdontakattilasta kolme
unssia."
"Ja siinä on kulta", sanoi Daylight. "Sanonpa teille, toverit, ettei
milloinkaan ennen ole sulattajassa ollut tämäntapaista kultaa. Katsokaa
sen väriä."
"Onhan se hieman tummempaa", sanoi Curly Parson. "On luultavalta, että
Carmackilla on ollut samassa pussissa hopeadollarin kappaleita. Ja yksi
asia vielä: jos siinä olisi jotakin perää, niin miksei Bob Henderson
ole tullut tänne ilmoittamaan valtauksiansa rekisteröitäväksi?"
"Hän on Gold Bottomissa", selitti Carmack. "Palattuamme juuri
huomasimmekin, mitä olimme löytäneet."
Vastauksena oli naurunrähäkkä.
"Kuka tulee toverikseni ja lähtee huomenna sauvomaan venettä
Bonanzaan?" kysyi Daylight.
Ei kukaan ilmoittanut suostuvansa.
"Kuka teistä ottaa toimekseen ennakkomaksusta sauvoa vastavirtaa tuhat
naulaa ruokavaroja?"
Curly Parson ja Pat Monahan suostuivat ehdotukseen ja tavallisella
ripeydellään maksoi Daylight heille ennakolta palkan ja teki ostoksensa
vaikka hän näin ollen tyhjensi pussinsa. Hän oli lähtemäisillään
Sourdoughista, kun hän äkkiä palasi ovelta tarjoilupöydän ääreen.
"Mikä vielä asiana?" kysyi joku. "Johtuipa mieleeni jotakin", vastasi
Daylight. "Jauhon hinta varmaankin tänä talvena Klondikessa nousee
suunnattomasti. Kuka lainaa minulle rahaa?"
Silmänräpäyksessä oli parisenkymmentä miestä, jotka olivat
kieltäytyneet seuraamasta häntä mielettömälle retkelle, ryhmittynyt
hänen ympärilleen tarjoten kultahiekkapussejaan.
"Paljonko haluatte jauhoja?" kysyi Alaskan Kauppayhtiön
varastonhoitaja. "Noin kaksi tonnia."
Tarjottuja kultapusseja ei vaadittu takaisin, vaikka niiden omistajat
puhkesivat loukkaaviin ihmettelynhuudahduksiin.
"Mitä teette kahdella tonnilla?" kysyi varastonhoitaja.
"Poikani", vastasi Daylight, "ette ole ollut kyllin kauvan näillä
seuduilla tunteaksenne kaikki sen mahdollisuudet. Aijon perustaa
hapankaali-haaraliikkeen ja yhdistetyn hilseen parantolan."
Hän lainasi rahaa oikealta ja vasemmalta ja palkkasi kuusi miestä
kantamaan jauhot yhdeksään veneeseen ja maksoi heille palkan etukäteen.
Taas oli hänen pussinsa tyhjä ja hän oli korviaan myöten velassa.
Curly Parson pudisti päätään tarjoilupöydän ääressä toivottomuutta
ilmaisevin elein.
"En käsitä", vaikeroi hän, "mitä te oikein aijotte tehdä."
"Kerron teille kaikki, selitän teille kaikki päivänselväksi", Daylight
sanoi, nosti sormensa ja alkoi luetella: "Ensimäinen juttu: Ylämaassa
on tehty suuri kultalöytö. Toinen seikka: sen on tehnyt Carmack.
Kolmas seikka: hän ei ole löytänyt kaikkea. Siellä on vielä enemmän.
Jos ensimäinen ja toinen asia ovat perälliset, niin jauho nousee
huimaavaan hintaan. Jos ensimäisen ja toisen asian hyväksyn, niin on
minun hyväksyttävä kolmaskin ja käytettävä sitäkin hyväkseni. Jos olen
oikeassa, niin jauhot tänä talvena maksavat painonsa kultaa. Ja sanonpa
teille, pojat, että kun teillä on joku mahdollisuus, niin käyttäkää
sitä kaikin tavoin hyväksenne. Mitä hyötyä on onnesta, ellette osaa
ottaa tilaisuudesta vaarin. Ja kun käytätte tilaisuutta hyväksenne,
niin käyttäkää oikein hitonmoisesti. Olen ollut vuosikausia näillä
mailla ja odottanut, että kerran tehtäisiin suurlöytö. Nyt se on tehty.
Hyvä, aijon hyötyä siitä, aijon totisesti. Hyvää yötä, pojat, hyvää
yötä!"