En, en! Minä iloitsen vain... Siitä nimittäin, että osaan olla vielä
ristiriitainen! Sehän on elämää! Sinun järkevyytesi mittakeppi
ei ole siis vielä kyennyt minua mestaroimaan opinkaavaksi eikä
erehtymättömäksi päätelmäksi, joka tappaa, tappaa, tappaa...
GABRIEL HÖÖK (liikehtien epävarman näköisenä, suuresti hämmästyneenä,
liikuttavasti).
Minä, minäkö olisin jollain tavalla... tuhonnut elämää sinussa, jota
olen rakastanut yli kaiken, minä joka kartan tallaamasta pienintäkin
hyönteistä ja kukkaa kävelypolullani? Muistathan... joka kerta...
sadekuuron tullen kannan kaikki kukkamme parvekkeelle elävöittääkseni
ne taivaan kosteudella. Kun tuon ne takaisin, asetan niiden kukat
aurinkoa kohti ja iloitsen niiden puolesta päivän alkaessa paistaa.
(Lähestyen, koskettaen vaimoaan hyväilevästä) Olisinko yhden kukistani,
kaikista kauneimman, unohtanut varjoon, estänyt sen auringosta ja...
surmannut?...
HELLIN HÖÖK kääntyy tuskallisen liikutettuna poispäin, siirtyy
vasemmalle.
GABRIEL HÖÖK (painuen pöydän luo tuolille; masentuneena).
Jos sellaista on tapahtunut, silloinhan... (itseään kauhistuen) syy on
minussa eikä...
HELLIN HÖÖK (tyynesti, surumielisesti).
Sinä suljit minut... jonkinlaisena prinsessana lasiseen arkkuun,
jota sinä nimittelit ihanaksi puhtaudeksi, yleväksi kauneudeksi,
ikuiseksi uskollisuudeksi, onnelliseksi elämäksi ja jos joksikin. Mutta
minusta... se oli sittenkin ruumisarkku, josta minun täytyi, täytyi
ponnistautua maanpinnalle ennen hautajaismenoja. Siinä on minun elämäni
totuus, Gabriel.
GABRIEL HÖÖK (ikäänkuin valaistuen, intomielisesti).
Silloinhan... olen tallannut elämänpolkuni parhaan kukan,
tietämättäni... Ja nyt, kun sen kuulen, on minun palattava
taaksepäin... tihutyötäni korjaamaan... (Nousee, lähestyy vaimoansa.)
HELLIN HÖÖK (pysähdyttäen miehensä kädenliikkeellä; jyrkästi).
Odota. Siinä oli totuus, mutta ei vielä... alastomimmillaan. Lisäksi
olen tehnyt myöskin... pyhäinhäväistyksen! (Ylpeänä.) Turhamaisuudesta,
koreileviin pukuihin, sormuksiin, rannerenkaisiin, monenlaiseen itseni
kaunistamiseen olen tarvinnut rahaa. Ja tiedätkö, mistä olen sitä
ottanut? (Ärsyttävän uhmaavasti.) Kaarina-vainajamme muistorahastosta!
Ymmärrät kai, että sinun _on_ ajettava minut talostasi... Et toki voi
sietää hänen muistonsa tahraajaa silmiesi edessä?