Aliina.
Hyvin järjestetty, suunnitelman mukaan laadittu esitys.
Helsingissä 25 p. jouluk. 1899.
Rakas Äiti!
Niinkuin muistatte, Äiti rakas, lapasin kotoa lähteissäni Teille
piakkoin kirjoittaa. Kohta on kuitenkin kulunut jo kaksi kuukautta
ja nyt vasta tartun kynään Teitä tervehtääkseni ja ilmoittaakseni
voinnistani. Tämä laiminlyönti on ollut, minun puoleltani hyvin
pahasti tehty, sillä tuntien huolehtivan luonteenne ja sen
hellyyden, millä aina olette lastenne askeleita seurannut, arvaan
että olette minunkin suhteeni ollut hyvin huolissanne. Eikä ihme:
yksinkertainen maalaistyttö Savon sydämestä lähtee outoihin oloihin,
maailmankaupungin hyörinään ja pyörinään äidin vaalivan silmän alta.
Mutta sitä voin heti Teille vakuuttaa, rakas Äiti, ettei ole mitään
huolen syytä. Kaikki on mennyt paremmin kuin siellä kotona osasimme
aavistaakaan.
Mitä ensinnäkin palveluspaikkaani tulee, on se aivan harvinaisia.
Herra on erittäin hyvä ja ystävällinen mies, puhuttelee aina niin
kauniisti, jotta oikein hyvältä tuntuu. Hän on pankin virkamies ja on
virkatoimissaan suurimman osan päivästä.
Rouva taas on semmoinen, että niitä saa etsimällä etsiä. Hän nyt
tietää kaikki, mitä talossa on, lakanasta parsineulaan asti. Eikä hän
räiski ja roiski, niinkuin nimismiehen rouva siellä kotipitäjässä.
Kyllä tässä meidän talossa jokainen tietää tehtävänsä, vaikka onkin
piikoja yhtä paljo kuin nimismiehessä ja pappilassa yhteensä.
Meitä näet on palvelijoita koko liuta: keittäjä, keittäjän apulainen,
lapsenhoitaja ja minä, joka olen sisäkkönä. Ja hyvin me sovimme
keskenämmekin. Toverini ovat kunnon tyttöjä. Keittäjä tosin on hiukan
hienosteleva: laittelee hiuksensa päälaelle, niinkuin rouvilla on
tapana, tuhraa hajuvettä vaatteisiinsa ja käy mielellään kaupungilla
promeneerailemassa tai muuten huvittelemassa, kun vaan aikaa saa.
Mutta kelpo tyttö hänkin on pohjaltaan.
Enkä pidä ihmeenä että hän on huvituksiin mieltynyt. Sillä kyllä
täällä on paljo semmoista, joka vetää puoleensa. On se elämä täällä
toisenlaista kuin siellä Kuutamon perukoilla.
Minäkin olen ollut joskus toisten mukana ulkosalla. Olisittepas vaan
käynyt täällä museoissa, niin jo löisitte kahta kämmeniä yhteen ja
sanoisitte: '»jopa jotakin!» Esim. yliopiston museossa on valaskalan
luuranko, ja se on niin hirmuisen suuri, mitä lie 20 syltä pitkä,
jotta olisi varmaan vaikka kymmenen Joonasta sen vatsaan mahtunut.
Entäs sitte teaaiterissä! Siellä vasta suu auki jää. Kaikki näytetään
niinkuin elämässä tapahtuu. Annappas kun muutamassa kappaleessa —
Kuopion takana taisi olla sen nimi — piikatyttö hoasteli ihan »sitä
meijän puolen puhheen tyylii», jotta multa kesken kaiken pääsi hörä
nauru.
Sunnuntai-iltapäivät ovat sentään kaikkein hauskimmat. Silloin ollaan
jäällä luisteluradalla tahi kelkkamäessä. Täällä kun näet lähettyvillä
ei ole luonnonmäkeä, niin ovat lautatelineitten avulla laittaneet
jäälle kelkkamäen. Sieltä sitten laskea hurautetaan alas niin että
suhahtaa. Viisi penniä se heilaus maksaa kerralta.
Siellä kelkkamäessähän minä tapasin sen Aholan Tanunkin. Se on nyt
aliupseeri ja niin pulska ja kohtelias kuin suuret herrat, että
kelpaisi vannaan vaikka rovastin nimipäiville. Tanu on hyvin kunnon
poika; hänen kanssaan saattaa huoletta seurustella.
Täällä näet täytyy nuoren tytön pitää silmänsä auki kenen kanssa
seurustelee. Hyvin moni tyttö on täällä joutunut hunnikolle. Niinkuin
sekin Mäkelän Tiina sieltä Valtimon kulmalta, jonka hyvin tunnette.
Eipä surkeampaa, kun minä näin hänet eräänä iltana kadulla —
humalassa. Huonoille jäljille on tyttöraukka joutunut. Mutta älkäähän
tulko levottomaksi, Äiti kulta! Se asia riippuu ihmisestä itsestään.
Täällä on kyllä paljo viettelyksiä, mutta joka tahtoo olla siveä ja
kunniallinen tyttö, hänellä ei ole täällä suurempaa vaaraa kuin siellä
Kuutamossakaan.
Tekeepä mieleni sanoa että vielä enemmän täällä on tilaisuutta
saada hyviä neuvoja kuin siellä kotipuolella, kun vaan tahtoo ottaa
neuvosta vaarin. Täällä pidetään n.s. kansanopintokursseja, semmoisia
illanviettoja, joissa oppineet miehet ja naiset puhuvat hyödyllistä
ja opettavaista. Ja sitte lauletaan ja keskustellaan tarpeellisista
asioista, niinkuin esim. kuinka tulee säästää palkat oman kodin
perustamista varten tai vanhan päivän varaksi j.n.e. Ette usko, Äiti
hyvä, kuinka me väliin innostumme ja kuinka onnellinen ihminen saattaa
olla hyvien ja viisasten ihmisten seurassa.
Tämän lisäksi on vielä erittäin n.s. palvelijatarkurssit, joissa
opetetaan kirjoittamaan, laskemaan j.n.e. ja joissa minäkin olen
saanut käydä.
Jo tästä näette kuinka hyvää huolta täällä pidetään palvelijoistakin.
On oikein ihmeteltävää kuinka oppineet ihmiset pitävät palvelijaa
vertaisenaan. Ei kukaan sano vain »piika» ja »piika», vaan nämä
professorit ja korkeasti oppineet opettavat että me olemme yhtä hyviä
isänmaan lapsia kuin hekin, kun vaan käyttäydymme kunniallisesti ja
täytämme rehellisesti tehtävämme.. Saatatte arvata miten hyvältä tämä
meistä tuntuu ja mitenkä se aivan kuin antaa uutta halua ja uusia
voimia.
Olen nyt kertonut Teille, rakas Äiti, yhtä ja toista elämästäni täällä
pääkaupungissa. Niinkuin näette, olen olooni hyvin tyytyväinen.
Sanoitte lähteissäni: »pidä, lapseni, Jumala silmäisi edessä!» Ne
sanat eivät ole koskaan unohtuneet, vaan olen tullut päivä päivältä
yhä selvemmin niiden merkitystä käsittämään sekä huomaamaan että
kun niin tekee, silloin seuraa onni ja tyytyväisyys ja levollisen
omantunnon rauha. Vasta nyt olen tullut oikein käsittämään antamienne
neuvojen suuren arvon elämän monimutkaisella polulla.
Sanokaa terveisiä kaikille tuttaville. Muistelen usein maata
pannessani teitä kaikkia ja erittäinkin Teitä, hellä Äitini.
Voikaa hyvin ja antakaa Latolan Ellin kirjoittaa muutamia rivejä
voinnistanne ja kotipuolen kuulumisista.