Ja sen sinisen siimehen helmassa
kera impeni istuin mä.
Oli laskenut aurinko ammoin jo
ja ilm' oli viileetä.
Kesäöinen rauha se leijueli
yli maitten ja mannerten.
Ja me lempeä leikkien istuttiin
ja haaveita hautoillen.
Ja sen sinisen siimehen helmassa
unet näimme me kauneimmat:
rusopilvet ne souteli taivaalla
ja auteret armaisat.
Ja sen sinisen siimehen helmassa
me uskoimme: onnea on,
ja onnea suurta ja korkeata,
ja sen määrä on mittaamaton.
Mut' oisiko elämän aalloilla
nyt syntynyt usko jo uus':
oi missä on onni, mit' etsimme,
oi missä on onnekkuus?!