XIX.

Puhutaan tulevaisuuden taiteesta ja ymmärretään sillä erityisesti

hienostunutta uutta taidetta, jonka muka tulee kehittyä nykyään

ylimpänä pidetyn säätyluokan taiteesta. Mutta tällaista uutta,

tulevaisuuden taidetta ei milloinkaan tule olemaan. Kristikunnan

yläluokkain yksinomainen taide on jo saavuttanut polttopisteensä. Sitä

tietä, jota se on kulkenut, ei se enään voi kauvemmaksi mennä. Tämä

taide ei ole täyttänyt taiteen päävaatimusta (nimittäin sitä, että

taiteen perustuksena tulee olla uskonnollisen vakaumuksen), se on

käynyt yhä enemmän yksinomaiseksi ja samalla yhä turmeltuneemmaksi, ja

sentähden onkin se kadottanut kaiken merkityksen. Tulevaisuuden taide

ei tule olemaan nykyisen jatkoa, vaan syntyy aivan toisilla, uusilla

perusteilla, joilla ei ole mitään yhteyttä nykyisen yliluokkain taiteen

kanssa.

Tulevaisuuden taide ei tule ilmaisemaan tunteita, joita voivat ymmärtää

ainoastaan muutamat rikkaiden luokkien ihmisistä, kuten nykyinen

taide, vaan tulee olemaan taidetta, joka toteuttaa aikamme korkeimman

uskonnollisen vakaumuksen. Taiteena tullaan pitämään ainoastaan niitä

tuotteita, jotka ilmaisevat tunteita, jotka ovat omiaan yhdistämään

ihmisiä yhdeksi veljeskunnaksi, toisin sanoen tunteita, jotka voivat

toisiinsa yhdistää kaikki ihmiset. Ainoastaan sellaista taidetta

tullaan suvaitsemaan, edistämään ja levittämään. Taidetta, joka

ilmaisee vanhentuneita, ihmisten jo hylkäämästä kirkonopista lähteviä

tunteita — kirkollista, isänmaallista ja hekumallista taidetta,

joka ilmaisee taikauskoisen pelon ja turhamaisuuden tunteita tai

ihastusta sankareihin — taidetta, joka herättää yksinomaista rakkautta

kansaan tai lihallisuuteen, tullaan pitämään huonona, vahingollisena

taiteena, se tulee yleisen mielipiteen tuomitsemaksi ja halveksimaksi.

Kaikkea senlaista taidetta taas, joka ilmaisee ainoastaan muutamille

ymmärrettäviä tunteita, ei tulla pitämään tärkeänä, sitä ei tulla

hyväksymään eikä hylkäämään. Taiteen arvostelijoina ei tule olemaan,

kuten nykyään, erityinen luokka rikkaita ihmisiä, vaan koko kansa.

Jotta taideteos voidaan tunnustaa hyväksi, jotta se voidaan hyväksyä

ja sitä levittää, ei sen tule tyydyttää ainoastaan muutamien,

samallaisessa ja usein luonnottomassa asemassa olevien ihmisten

vaatimuksia, vaan koko kansan, koko suuren joukon.

Taidetta luovina taiteilijoina ei myöskään tule olemaan, kuten nykyään,

määrättyyn säätyyn kuuluvat ihmiset, vaan kaikki ne lahjakkaat ihmiset,

jotka näyttäytyvät kykeneviksi taiteelliseen toimintaan.

Taiteellinen toiminta on silloin kaikille ymmärrettävä, sillä

tulevaisuuden taiteessa ei tulla vaatimaan sitä monimutkaista

tekniikkaa, joka rumentaa meidän aikamme taideteoksia ja vaatii

suurempaa ponnistusta ja aikaa, vaan tullaan sen sijaan vaatimaan

selvyyttä, yksinkertaisuutta ja lyhyyttä, — ominaisuuksia, joita ei

saavuteta mekaanisilla harjoituksilla, vaan maun kasvattamisella. Taide

tulee koko kansan omaisuudeksi vielä senkin tähden, että nykyisten

ammattikoulujen sijaan, joihin voivat päästä ainoastaan muutamat

harvat, kaikki tulevat jo kansakouluissa opettelemaan musiikkia ja

maalaustaidetta (laulua ja piirustusta), niin että jokainen saatuaan

ensimäiset alkeet tällä alalla, jos hänellä on kykyä ja kutsumusta

johonkin taiteen lajiin, voi kehittää itseään siinä. Sitä paitsi

tullaan kaikki ne voimat, jotka nykyään uhrataan valheelliseen

taiteesen, käyttämään todellisen taiteen levittämiseen koko kansan

keskuuteen.

Luullaan, että taiteen tekniikki heikkonee, jollei ole olemassa

erityisiä taidekouluja. Se onkin luonnollista, jos tekniikkinä pidetään

monimutkaisuutta taiteessa, jota nykyään luetaan sen ansioksi; mutta

jos tekniikillä ymmärretään taideteosten selvyyttä, kauneutta ja

yksinkertaisuutta, niin se ei suinkaan heikkone, kuten koko kansan

taide osoittaa, vaan päinvastoin tulee vielä täydellisemmäksi, vaikkei

tulekkaan olemaan mitään ammattikouluja ja vaikkei kansakouluissa

opetettaisikaan piirustuksen ja musiikin alkeita. Tekniikki tulee

täydellisemmäksi sentähden, että kaikki ne lahjakkaat taiteilijat

rahvaan joukossa, jotka nykyään jäävät huomaamattomiksi, tulevat

osallisiksi taiteesta, luovat uusia todellisia taideteoksia

tarvitsematta siihen, kuten nykyään, monimutkaista teknillistä

opetusta, — taideteoksia, jotka tulevat olemaan taiteilijoille

paraimpana kouluna tekniikissä. Eikä nykyäänkään kukaan todellinen

taiteilija harjoita opinnoita koulussa, vaan elämässä, suurten

mestarien teoksia tutkimalla. Kun taiteilijoina tulee olemaan koko

kansan kaikkein lahjakkaimmat henkilöt, ja mallikelpoisia taideteoksia

sen vuoksi tulee olemaan enemmän, niin sen kouluopetuksen, jota

taiteilijalta tulee puuttumaan, korvaa monin kerroin se oppi, jonka

taiteilija saa monista yleisön keskuuteen levinneistä hyvistä

taideteoksista.

Mutta tulevaisuuden taide tulee vielä muussakin suhteessa eroamaan

nykyisestä. Se ei enään tule olemaan ammattitaiteilijain käsissä, jotka

ovat tehneet taiteen ammatikseen ja saavat palkkiota teoksistaan.

Tulevaisuudessa tulee taidetta harjoittamaan jokainen silloin, kun hän

tuntee tarvetta sellaiseen toimintaan.

Nykyinen yleisö luulee, että taiteilija tekee enemmän ja parempaa

työtä, jos hänen elämänsä on aineellisesti taattu. Tämä mielipide

olisi vielä mitä parhaimpana todistuksena, — jos nimittäin sitä enään

tarvitsisi todistaa — siitä, että se, jota meidän keskuudessamme

pidetään taiteena, ei ole mitään taidetta, vaan ainoastaan sen

jäljittelemistä, On kyllä aivan totta, että suutarin tai leipurin

ammateissa työn jaolla on suuri merkitys, että leipuri tai suutari,

jonka ei tarvitse itse valmistaa päivällistään, tekee enemmän saappaita

ja leipoo enemmän leipiä, kuin jos hänen tarvitsisi tuhlata aikaansa

päivällisensä valmistamiseen. Mutta taide ei ole ammattia, vaan

todellisen taiteilijan tunteiden ilmaisemista. Tunne taas voi syntyä

ihmisessä ainoastaan silloin, kun hän saa kaikilta puolilta kokea

luonnollista, ihmisille oleellista elämää. Ja sentähden vaikuttaa

taiteilijan aineellisesti taattu asema sangen vahingollisesti hänen

taiteelliseen tuotteliaisuuteensa, sillä se vapauttaa hänet siitä

taistelusta luonnon kanssa, jota jokaisen ihmisen tulee taistella

ylläpitääkseen itseänsä ja muita ja siten ryöstää taiteilijalta

tilaisuuden kokea mitä tärkeimpiä ja ihmisille oleellisia tunteita.

Mikään ei niin vahingollisesti vaikuta taiteilijan tuotteliaisuuteen

kuin yltäkylläisyys ja loisto, jossa meidän aikamme taiteilijat

tavallisesti elävät.

Tulevaisuuden taiteilija tulee elämään ihmisten tavallista elämää,

ansaitsemaan työllä toimeentulonsa. Hänessä olevan ylevämmän henkisen

voiman tuotteet koettaa hän taas levittää mitä laajempiin piireihin,

sillä hänessä heränneiden tunteiden ilmaiseminen mitä useimmille

ihmisille, tuottaa hänelle iloa, joka on oleva hänen ainoana

palkintonaan. Tulevaisuuden taiteilija ei voi edes ymmärtää, miten

taiteilija, jonka suurin ilo on hänen teoksiensa leviämisessä mitä

laveimpiin piireihin, voi myydä teoksiansa määrätystä hinnasta.

Kunnes kauppiaita ei ajeta pois taiteen temppelistä, ei se ole

todellinen temppeli; vasta tulevaisuuden taide puhdistaa sen.

Sen vuoksi ei tulevaisuuden taide, sellaisena kuin minä sen itselleni

kuvittelen, tule laisinkaan olemaan nykyisen taiteen kaltainen. Sen

sisältönä ei tule olemaan turhamaisuuden, ikävän, kyllästymisen ja

hekumallisuuden tunteiden ilmaiseminen kaikissa niiden eri muodoissa,

joita voivat käsittää ainoastaan ne, jotka väkisin ovat vieroittaneet

itsensä ihmiselle välttämättömästä työstä, vaan tulee se ilmaisemaan

sellaisen ihmisen tunteita, joka elää kaikille ihmisille luonnollista

elämää, tunteita, jotka lähtevät uskonnollisesta vakaumuksesta tahi

joita voivat ymmärtää kaikki ihmiset eroituksetta.

Ihmisistä, jotka eivät voi tahi eivät tahdo tietää mitään niistä

tunteista, joiden tulee olla tulevaisuuden taiteen sisältönä, näyttää

siltä, että sellainen taide verrattuna nykyiseen yksinomaiseen

taiteesen, tulee olemaan sisältönsä puolesta hyvin köyhää. "Mitä

uutta voi lausua kristillisestä rakkauden tunteesta lähimmäiseen?

Tunteet taas, joita kaikki ihmiset voivat ymmärtää, ovat sangen

vähäpätöisiä ja yksitoikkoisia", ajattelevat he. Mutta siitä huolimatta

voivat todellakin uusia tunteita meidän aikanamme olla ainoastaan

uskonnolliset, kristilliset ja kaikille käsitettävät tunteet. Tunteet,

joiden lähteenä on aikamme uskonnollinen vakaumus, kristilliset tunteet

ovat todellakin uusia ja moninaisia, ei kuitenkaan siinä merkityksessä,

että niiden tulisi kuvata Kristusta ja evankeljumin kertomuksia

tai uudessa muodossa toistaa kristillisiä totuuksia veljeydestä,

yhdenvertaisuudesta ja rakkaudesta, vaan siinä, että kaikki vanhimmat,

tavallisimmat ja tunnetuimmat elämän ilmiöt herättävät uusia,

odottamattomia ja liikuttavia tunteita, kun ihminen kristilliseltä

kannalta katselee näitä ilmiöitä.

Voiko mikään olla vanhempaa kuin puolisoiden suhde toisiinsa,

vanhempien suhde lapsiinsa ja lasten vanhempiinsa, ihmisten suhde

toisiin ihmisiin, päällekarkaukseen, puolustukseen, omaisuuteen, maahan

ja eläimiin. Mutta kun ihminen katselee näitä ilmiöitä kristilliseltä

näkökannalta, niin herää hänessä kohta loppumattoman moninaisia, uusia

ja liikuttavia tunteita. Entisessä taiteessamme pidettiin ilmaisemista

ansaitsevina ainoastaan määrätyssä erikoisasemassa olevien ihmisten

tunteita ja ne ilmilausuttiin hienostuneella tavalla, joka oli

käsittämätön suurimmalle osalle ihmisiä. Kansan ja lapsien taidetta

taas: pilapuheita, sananlaskuja, arvoituksia, lauluja, tansseja, lasten

leikkejä, matkimisia — ei pidetty taiteen nimeä ansaitsevina.

Tulevaisuuden taiteilija ymmärtää, että on paljoa tärkeämpää ja

hyödyllisempää kirjoittaa liikuttavan sadun tai laulun, huvittavan

sananlaskun tai arvoituksen, keksiä naurettavan pilapuheen, — maalata

taulu, joka tulee huvittamaan kymmeniä sukupolvia tahi miljoonia lapsia

ja aikuisia, kuin kirjoittaa romaani tai sinfoniia tai maalata taulu,

joka jonkun aikaa huvittaa rikkaitten luokkain ihmisiä ja sitten iäksi

joutuu unhotuksiin. Tämä yksinkertaisen kaikille ymmärrettävän taiteen

ala on tavattoman lavea ja vielä melkein koskematoin.

Tulevaisuuden taide ei siis suinkaan tule sisällöltään köyhemmäksi,

vaan päinvastoin rikkaammaksi nykyistä. Samoin ei myöskään sen muoto

tule huonommaksi nykyisen taiteen muotoa, vaan päinvastoin paremmaksi

sitä, ei kuitenkaan siinä merkityksessä, että sen tekniikki tulisi

hienostuneemmaksi ja monimutkaisemmaksi, vaan siinä, että se kykenee

lyhyesti, yksinkertaisesti ja selvästi ilmituomaan sen tunteen, jota

taiteilija on kokenut ja jonka hän tahtoo ilmaista.

Sanoin kerran eräälle kuuluisalle astronoomille, joka oli pitänyt

julkisen esitelmän tähtien spektraalianalyysista, että olisi ollut

paljoa hyödyllisempää, jos hän olisi pitänyt esitelmänsä maan kaikkein

tunnetuimmista liikkeistä, sillä kuuntelijoista ei varmaankaan moni,

varsinkaan naisista, ollenkaan tiennyt, miksi päivä ja yö, kesä ja tahi

vaihtelevat keskenään. Viisas astronoomi vastasi hymyillen: "Se olisi

epäilemättä ollut hyödyllisempää, mutta se on sangen vaikeata. Paljoa

helpompi on pitää esitelmä tähtien spektraalianalyysistä". Sama on

asianlaita taiteen alalla. Paljoa helpompaa on kirjoittaa runomittainen

romaani Kleopatran ajoilta tai maalata taulu, joka esittää Neroa

Roomaa polttamassa tai säveltää Brahmsin ja Richard Straussin tapaisen

sinfoniian tai Wagnerimaisen oopperan kuin kertoa jonkun yksinkertaisen

kertomuksen ilman turhia lisäyksiä ja siten, että se ilmaisisi

kertojan tunteen, tahi piirustaa lyijykynällä kuva, joka liikuttaisi

tai huvittaisi katsojaa tai kirjoittaa neljä tahtia yksinkertaista,

selvää melodiiaa ilman minkäänmoista säestystä, joka juurtuisi kuulijan

muistiin ja herättäisi hänessä jotakin tunnelmaa.

"Mahdotontahan on mennä takaisin kehityksessä, sanovat meidän aikamme

taiteilijat. Mahdotonta on enään kirjoittaa sellaisia loruja, kuin

kertomus Joosefista tai Odysseia ovat tai säestää kansan laulujen

kaltaista musiikkia".

Todellakin on se nykyaikaisille taiteilijoille mahdotonta, vaan ei

tulevaisuuden taiteilijalle, joka ei tiedä mitään nykyaikaisesta

täydellisestä mutta turmeltuneesta tekniikasta, joka jossain määrin

korvaa sisällön köyhyyden. Tulevaisuuden taiteilija ei tule olemaan

mikään ammattitaiteilija eikä saamaan mitään palkkiota teoksistaan ja

sentähden tuleekin hän ryhtymään taiteelliseen toimintaan ainoastaan

silloin kun hän tuntee vastustamatonta sisällistä tarvetta siihen.

Siten tulevaisuuden taide tulee sekä sisällykseltään että muodoltaan

aivan toisenlaiseksi sitä, jota nykyään kutsutaan taiteeksi. Sen

sisältönä tulee olemaan ainoastaan sellaiset tunteet, jotka ovat omiaan

yhdistämään ihmisiä toisiinsa, sen muoto taas tulee sellaiseksi, että

sen voivat ymmärtää kaikki ihmiset. Tulevaisuuden taiteessa tulee

täydellisyyden ideaalina olemaan kaikille käsitettävät eikä, kuten

nykyään, yksinomaiset, ainoastaan muutamille ymmärrettävät tunteet.

Muodon epäselvyyden ja monimutkaisuuden sijaan tulee esityksen selvyys,

lyhyys ja yksinkertaisuus. Tällainen taide ei tule huvittamaan ja

turmelemaan ihmisiä, kuten nykyinen, joka vaatii ihmisten uhraamaan

sille paraimmat voimansa, vaan tulee se siksi, jota sen tuleekin olla,

-keinoksi, joka tekee uskonnollisen, kristillisen vakaumuksen tunteen

eikä järjen asiaksi siten kehittäen ihmisiä uskonnollisen vakaumuksen

osoittamaan yhteyteen ja täydellisyyteen.