Syynä meidän taiteemme valheellisuuteen on ollut se, että yliluokat
kadotettuaan uskonsa kirkon opin totuuksiin eivät kyenneet itselleen
omistamaan todellista kristinoppia ja siten jäivät kaikkea uskoa
vaille. Tätä puutetta koettivat toiset korvata ulkokultaisuudella
teeskennellen yhä vielä uskovansa kirkon opinkappaleisiin, toiset
taas rohkeasti julistamalla uskottomuuttaan, kolmannet hienostuneella
skeptisismillä, neljännet taas palaamalla kreikkalaisten kauneuden
ihailemiseen, tunnustamalla egoismin laillisuuden ja kohottaen sen
uskonopikseen.
Syynä kaikkeen oli, kuten sanottu, se etteivät ihmiset kyenneet
omistamaan omakseen Kristuksen oppia sen oikeassa, täydessä
merkityksessä. Tästä taudista voivat he parantua ainoastaan
tunnustamalla tämän opin koko sen laajuudessa. Meidän aikanamme
ei tämä ainoastaan ole mahdollista, vaan myöskin välttämätöntä.
Nykyään ei enään kukaan — olkoon hän oikeauskoinen, katoolinen tai
protestantti — voi sanoa uskovansa ainoastaan kirkon dogmeihin, yhtä
vähän voi häntä tyydyttää uskottomuus, skeptisismi, kauneuden tai
egoismin jumaloitseminen ja ennen kaikkia ei hän voi sanoa, ettei hän
tuntisi Kristuksen opin todellista merkitystä. Tämän opin merkitys ei
ole ainoastaan ymmärrettävä kaikille aikamme ihmisille, vaan on se
myöskin painanut leimansa koko aikamme elämään, joka tajullisesti tai
tajuttomasti noudattaa sen johtoa.
Määrätkööt ihmiset inhimillisen elämän tarkoituksen muodollisesti miten
erilailla tahansa, niin täytyy kaikkien meidän aikanamme myöntää, että
ihmisen tarkoitusperänä on onni. Korkein elämän onni voidaan taas
saavuttaa kaikkien ihmisten veljeyden kautta.
Yliluokkien ihmiset luulevat, että heidän merkityksensä on heidän,
rikkaiden ja oppineiden, eroittumisessa köyhistä ja oppimattomista.
Mutta mitä uusia maailmankatsantokantoja he koettanevatkin keksiä,
kohottaen siksi milloin palaamisen muinaisuuteen, milloin mystisismin,
milloin ellinismin, milloin kaiken yläpuolelle asettumisen, täytyy
heidän tahtomattaankin tunnustaa oikeaksi sen elämässä vakaantuneen
totuuden, että meidän onnellisuutemme voi olla ainoastaan kaikkien
ihmisten veljeydessä.
Tajuttomasti ilmenee tämä totuus kulkuneuvojen täydellisyydessä,
telegraafeissa, telefooneissa ja painotuotteissa sekä siinä,
että elämän mukavuudet tulevat yhä enemmän ja enemmän kaikkien
käytettäviksi; tajullisesti taas taikauskon häviämisessä, joka
oli omiaan eroittamaan ihmiset toisistaan, tietojen leviämisessä
ja ihmisten veljeysideaalin ilmaisemisessa paraimmissa aikamme
taideteoksissa.
Taide on ihmiskunnan elämän henkinen orgaani ja sitä on mahdotoin
hävittää; sentähden saakin ihmiskunnan uskonnollinen ideaali huolimatta
kaikista yliluokkain ihmisten kokeista saattaa se huomaamattomiin
yhä enemmän ja enemmän tunnustusta ihmisissä ja ilmenee yhä useammin
meidän turmeltuneen yleisömme keskuudessa, osaksi myöskin taiteessa ja
tieteessä. Tämän vuosisadan alusta alkaa yhä useammin kirjallisuuden
ja maalaustaiteen alalla ilmaantua ylevimmän uskonnollisen samoin
kuin kansallisen, kaikille ymmärrettävän taiteen tuotteita. Itse
taide siis tuntee aikamme todellisen ideaalin ja pyrkii siihen.
Toiselta puolen ilmituovat aikamme paraimmat taideteokset tunteita,
jotka ovat omiaan yhdistämään ihmisiä veljellisyyden siteillä
(sellaisia ovat kirjallisuuden alalla Dickensin, Hugon, Dostojevskyn
teokset, maalaustaiteen alalla taas Millet'n, Bastien, Lepage'in,
Jules Bretton'in y.m. tuotteet); toiselta puolen taas pyritään
ilmituomaan sellaisia tunteita, jotka eivät ole tuttuja ainoastaan
ylempien säätyjen ihmisille, vaan jotka voivat yhdistää kaikki
ihmiset eroituksetta. Sellaisia taideteoksia on vielä vähän, mutta
niiden tarpeellisuus ymmärretään jo. Sitä paitsi on viime aikoina yhä
useammin ruvettu valmistamaan kansanpainoksia tauluista, pitämään
helppohintaisia konsertteja ja avaamaan kansanteaattereita. Vaikka
vielä ollaankin kaukana päämaalista, niin on jo kuitenkin nähtävänä se
suunta, johon taide pyrkii päästäkseen oikealle tielle.
Aikamme uskonnollinen vakaumus, joka on siinä, että niin hyvin yleisen
kuin yksityisenkin elämän päämääräksi tunnustetaan ihmisten veljeys,
on jo tarpeeksi selvinnyt ihmisille. Heidän tulee ainoastaan hylätä
valheellinen kauneuden teoriia, jonka mukaan nautintoa pidetään taiteen
tarkoitusperänä. Jos he sen tekevät, tulee uskonnollinen vakaumus
itsestään aikamme taidetta ohjaamaan.
Kun uskonnollinen vakaumus, joka jo tajuttomasti on painanut leimansa
aikamme ihmisten elämään, tulee tajullisestikin tunnustetuksi, niin
häviää itsestään eroitus alempien ja ylempien luokkien taiteen välillä.
Taide tulee yleiseksi, veljelliseksi; itsestään hylätään taide, jonka
ilmaisemat tunteet ovat ristiriidassa aikamme uskonnollisen vakaumuksen
kanssa ja jotka eivät yhdistä, vaan eroittavat ihmiset toisistaan,
samoin hylätään silloin myöskin vähäarvoinen, yksinomainen taide, jolle
nykyään annetaan aivan liian suuri merkitys.
Silloin lakkaa taide myöskin olemasta ihmisten raaistumisen ja
turmeltumisen syynä, jona se on ollut viime aikoina ja tulee siksi,
jona se aina on ollut ja jona sen tulee olla, nimittäin keinona
ihmiskunnan yhdistymiselle ja onnellisuudelle.
Niin kauheata kuin se onkin, on meidän yleisömme ja aikamme taiteen
käynyt samoin kuin naisen, joka on myynyt naiselliset viehättävät
ominaisuutensa, jotka hänelle on annettu voidaksensa tulla äidiksi,
niiden huviksi, jotka tällaisia huvituksia himoitsevat.
Yleisömme ja aikamme taidetta voi verrata langenneesen naiseen ja
tämä vertaus on oikea pienimpiin yksityiskohtiin asti. Se on yhtä
koristeltu, yhtä helppo ostaa, yhtä houkutteleva ja turmiota tuottava.
Todellinen taideteos voi ainoastaan harvoin syntyä taiteilijan
sielussa, sillä sen tulee olla eletyn elämän hedelmän, aivan samoin
kuin lapsen siittäminen äidin kohdussa. Väärennetyn taiteen tuotteita
taas valmistavat käsityöläiset kuinka paljon tahansa, sen mukaan kuin
tarve vaatii.
Todellinen taide ei kaipaa koristelua, yhtä vähän kuin rakastavan
miehen vaimokaan. Väärennetyn taiteen taas, täytyy "puolimaailman
naisen" lailla aina olla koristeltua.
Todellisen taiteen ilmaantumisen syynä on jonkun sisällinen tarve
julkilausua tunteensa, samoin kuin lapsen siittämisen syynä on rakkaus.
Syynä väärennetyn taiteen syntymiseen taas on voitonpyynti, aivan
samoin kuin prostitutsiooninkin.
Todellinen taide tuo maailmaan uuden tunteen, samoin kuin naisen
rakkaus uuden ihmisen. Väärennetyn taiteen seurauksena taas on ihmisten
turmeltuminen, tyydyttämätön huvitteluhimo ja hänen henkisten voimiensa
heikontuminen.
Aikamme ja yleisömme ihmisten tulee ymmärtää tämä, jotta he voisivat
vapautua turmeltuneesta taiteesta, joka likapuron tavoin syytää
saastaisuutta päällemme.