Jos taide on sellaista inhimillistä toimintaa, jonka tarkoituksena
on olla ihmiskunnan kokemien ylevimpien ja parhaimpien tunteiden
ilmaisijana, niin mitenkä on ihmiskunta pitkän ajan voinut elää ilman
tällaista toimintaa. Siitä asti kun ihmiset lakkasivat uskomasta
kirkonoppiin aina meidän päiviimme asti, ovat he taiteen tarkoituksena
pitäneet ainoastaan nautintoa.
Ennenkuin ryhdymme vastaamaan tähän kysymykseen, täytyy meidän näyttää
vääräksi se tavallinen luulo, että meikäläinen taide on todellista,
yleisinhimillistä taidetta.
Samoin kuin yleensä on totuttu pitämään kaukaasialaista rotua
paraimpana, samoin kuin englantilaisten ja amerikalaisten mielestä
anglosaksinen rotu voittaa kaikki muut, saksalaisten mielestä
taas germaaninen on kaikkein parasta, ranskalaisten mielestä
gallilais-latinalainen ja venäläisten slaavilainen, samoin olemme me
varmasti vakuutetut siitä, että meidän taiteemme ei ainoastaan ole
todellinen, vaan vieläpä paras ja ainoa taide. Mutta eihän meidän
taiteemme ole ainoa. Se ei ole yhteistä edes koko kristikunnalle, vaan
ainoastaan pienelle osalle siitä. Voi puhua ainoastaan kansallisesta
taiteesta, sellaisesta, joka on yhteistä koko kansalle — juutalaisten,
kreikkalaisten, egyptiläisten, vieläpä nykyään kiinalaisten,
jaappanilaisten ja intialaistenkin taiteesta. Sellainen koko kansalle
yhteinen taide oli venäläisillä ennen Pietarin aikoja ja europalaisilla
kansoilla XIII:teen ja XIV:teen vuosisataan asti. Mutta siitä
asti, kun Europan maiden yliluokat kadottivat uskonsa kirkonoppiin
eivätkä sen sijaan omistaneet totista kristinuskoa, vaan jäivät
vaille kaikkea uskoa — siitä asti ei enään voi puhua kristikunnan
yliluokkien taiteesta, ymmärtäen sillä taidetta yleensä. Siitä asti
näiden yliluokkain taide erosi koko kansan taiteesta; muodostui
kaksi taidetta: kansantaide ja herrastaide. Koko ihmiskunta ei siis
koskaan ole ollut todellista taidetta vailla, se ei kokonaisuudessaan
koskaan ole vaihtanut tosi taidetta sellaiseen, jonka tarkoituksena on
nautinto. Sen tekivät ainoastaan europalaisten kansain yliluokat.
Tästä todellisen taiteen puutteesta oli tietysti seurauksena sen
luokan turmelus, joka hyväkseenkäytti tämän taiteen hedelmiä. Kaikki
hämärät, käsittämättömät taiteen teoriiat, kaikki ristiriitaiset
ja valheelliset mielipiteet siitä, itsepintainen pysyminen siinä
valheellisessa suunnassa, joka meidän taiteellemme oli annettu,
— kaikki tämä on seurauksena siitä sangen yleisestä, mutta
silminnähtävästi väärästä mielipiteestä, että meidän yliluokkiemme
taide muka on ainoaa todellista taidetta koko maailmassa. Mokoma
väite on yhtä mielivaltainen ja väärä kuin sekin, jonka tavallisesti
lausuvat eri uskontunnustuksiin kuuluvat uskonnolliset ihmiset, että
heidän uskontonsa muka on ainoa oikea. Mutta siitä huolimatta hokevat
sitä kaikki meidän piiriimme kuuluvat ihmiset varmasti vakuutettuina
sen oikeudesta. Taide, josta me nautimme, on muka ainoa todellinen
taide koko maailmassa siitä huolimatta, että kaksi kolmatta osaa
ihmiskunnasta, kaikki Aasian ja Afrikan kansat, elävät ja kuolevat
ilman vähintäkään aavistusta siitä. Mutta eipä siinä kyllä, tuskin
sadas osakaan kristillisestä yleisöstä käyttää hyväkseen taidetta,
jonka me pidämme ainoana oikeana. Muut 99 % europalaisista kansoista
elävät ja kuolevat ankarassa työssä ollenkaan nauttimatta tästä
taiteesta, jota he sitä paitsi eivät voisi ymmärtääkään. Tunnustamamme
teoriian mukaan luulemme me taiteen olevan joko yhden Aatteen, Jumalan
tai Kauneuden korkeimmista ilmestysmuodoista tai ainakin korkeinta
henkistä nautintoa. Mutta sitä paitsi me tunnustamme ihmisten
yhdenvertaisuuden, jollei aineellisessa, niin ainakin henkisessä
suhteessa. Siitä huolimatta 99 % meidän aikamme europalaisista viettää
elämänsä raskaassa työssä taiteen hyväksi, saamatta siitä nauttia,
ja kuitenkin väitämme me, että meidän viljelemämme taide on ainoaa
todellista taidetta.
Mutta jos meidän taiteemme kerran on todellista, niin pitäisi kai koko
kansan päästä siitä osalliseksi. Tähän vastataan tavallisesti, ettei
se ole taiteen, vaan valheellisten olosuhteiden vika, etteivät kaikki
saa taiteesta nauttia. Tulevaisuudessa asiat muka kyllä parantuvat.
Koneet tulevat osaksi ruumiillisen työn sijaan, joka muutenkin oikean
jakamisen kautta tulee helpommaksi. Samoin myöskin työ taiteen hyväksi
muka tulee paljoa pienemmäksi. Yhden ei enään silloin tarvitse
alituisesti muutella dekoratsiooneja, hoitaa koneita, valmistaa pianoja
ja muita soittokoneita, latoa ja painaa kirjoja. Työmiehet tulevat
tekemään työtään ainoastaan muutaman tunnin päivässä, muun ajan voivat
he käyttää taidenautintoon.
Täten puhuvat meidän erityistaiteemme puolustajat. Mutta minä olen
vakuutettu siitä, etteivät he itsekkään usko, mitä puhuvat. He eivät
voi olla tietämättömiä siitä, että meidän hienostunut taiteemme sai
alkunsa kansan ollessa orjuudessa, ja että se voi menestyä ainoastaan
niin kauan kun kansan suuren enemmistön orjuudentila kestää. Ainoastaan
sillä ehdolla, että suurin osa kansasta tekee ankaraa työtä, voivat
taiteilijat, kirjailijat, soittoniekat, tanssijat, näyttelijät y.m.,
saavuttaa täydellisyyden taiteessaan, ja ainoastaan sillä ehdolla voi
olla olemassa hienostunut yleisö; joka heidän taidettaan arvossa pitää.
Jos vapautamme kapitaalin orjat, niin ei tällaisesta hienostuneesta
taidetuotannosta voi olla puhettakaan.
Mutta jos myönnämmekin mahdollisiksi sellaiset olosuhteet, joiden
vallitessa taide nykyisessä muodossaan voi olla koko kansalle
alttiina, niin ei se kuitenkaan voi olla kaikkien taiteena sentähden,
että se on kansalle kerrassaan käsittämätöin. Ennen kirjoitettiin
runoja latinankielellä, mutta nykyiset taiteen tuotteet ovat
yhtä käsittämättömiä kansalle kuin jos ne olisivat kirjoitetut
sanskriitinkielellä. Tähän tavallisesti vastataan, että siihen on
syynä ainoastaan kansan kehittymättömyys. Jokaista uutta taiteen
edistysaskelta ei muka alussa ymmärretty, mutta sittemmin siihen
vähitellen totuttiin.
"Sama on asian laita nykyisenkin taiteen suhteen. Kun koko kansa tulee
yhtä sivistyneeksi kuin me ylempien luokkien ihmiset, niin taide kyllä
tulee käsitettäväksi." Näin puhuvat meidän taiteemme puolustajat
Mutta tämä väite on nähtävästi vielä mielettömämpi kuin edellinen.
Sillä tiettyähän on, että suurin osa taidetuotteista, oodeista,
runoelmista, draamoista, kantaateista, tauluista y.m., ovat huvittaneet
ainoastaan sen ajan yliluokkia, suurelle joukolle sitä vastoin ovat
ne aina pysyneet käsittämättöminä. Ne olivat ja pysyivät ainoastaan
sen ajan rikkaiden huvituksena, ainoastaan niille olivat ne jostain
merkityksestä. Sama tulee olemaan meidän taiteemme laita, Sanotaan,
että kansa kyllä aikaa voittain oppii ymmärtämään nykyistä taidetta.
Todistukseksi tälle väitteelle huomautetaan sitä seikkaa, että muutamat
niin kutsutun klassillisen runouden, musiikin ja maalaustaiteen
tuotteet, jotka ennen olivat kansalle aivan käsittämättömät, sittemmin,
senjälkeen kun niitä kaikilta tahoilta on sille tyrkytetty, ovat sitä
miellyttäneet. Mutta tämä on ainoastaan todistuksena siitä, että
alempi kansa, erittäinkin kaupungeissa asuva, on puoleksi turmeltunut;
että sitä on helppo johtaa ja totuttaa sitä mihin tahansa. Sitä
paitsi ei tällainen taide ole kansan keskuudesta lähtenyttä eikä sen
valitsemaa, vaan sille tyrkytetty sellaisissa julkisissa paikoissa,
joissa taide on sille alttiina. Suurin osa työkansasta on suljettu
taiteen nauttimisesta pois sen kalleuden tähden. Sitä paitsi on taide
sille vierasta sisältönsäkin puolesta, sillä se tulkitsee niiden
tunteita, joille kansan vaikeat elämänehdot ovat tykkänään vieraat.
Se, josta rikkaiden säätyjen ihmiset voivat nauttia, ei tuota mitään
huvia työihmiselle, se ei herätä hänessä mitään tunteita, tahi ovat
sen vaikuttamat tunteet aivan vastakkaiset niille, joita se aikaansaa
joutilaissa ihmisissä. Niinpä esim. kunnian, isänmaanrakkauden ja
rakkauden tunteet, jotka ovat nykyisen taiteen pääsisältönä, herättävän
työihmisessä ainoastaan hämmennystä, halveksimista, jopa vihaakin.
Jos suurin osa työkansasta olisi tilaisuudessa joutohetkinään käymään
taulunäyttelyissä, kansankonserteissa, lukemaan kirjoja y.m., toisin
sanoen nauttimaan kaikista nykyisen taiteen hedelmistä, kuten
muutamissa kaupungeissa onkin tavallista, niin todellinen työkansa,
joka ei vielä ole laiskuudesta turmeltunut, ei ymmärtäisi hituistakaan
meidän hienostuneesta taiteestamme, ja jos ymmärtäisikin, niin suurin
osa sen kuulemasta ja näkemästä ei olisi omiaan kohottamaan sen
sielua, vaan päinvastoin turmelemaan sitä. Ajattelevien ja rehellisten
ihmisten täytyy olla vakuutetut siitä, ettei korkeimpien luokkien taide
milloinkaan voi tulla koko kansan omaisuudeksi. Jos se taas ei voi
tulla koko kansan taiteeksi, niin täytyy tulla siihen johtopäätökseen,
ettei taide yleensä ole ollenkaan niin tärkeätä ja välttämätöntä
kuin tavallisesti hoetaan, tahi ettei ainakaan se, jota me kutsumme
taiteeksi, sitä ole.
Mahdotointa on valita näiden kahden mahdollisuuden välillä, ja
sentähden viisaat ja siveettömät ihmiset julkeasti kieltävät toisen
niistä, väittäen ettei kansalla ole mitään oikeutta taidenautintoon.
Oikeastaan menevätkin tällaiset ihmiset suoraan asian ytimeen,
nimittäin että osallisiksi ylevästä ja kauniista (heidän käsityksensä
mukaan), s.o. korkeimmasta taidenautinnosta voivat päästä ainoastaan
"schöne Geister", valitut, kuten heitä kutsuivat romantikot tahi
"yli-ihmiset", kuten Nietzschen seuraajat heitä kutsuvat. Jälellä oleva
raaka joukko taas ei kykene tuntemaan näitä nautintoja, sen tulee elää
tämän ylevämmän ihmisrodun nautintoja varten. Ihmiset, jotka lausuvat
tällaisen mielipiteen, eivät ainakaan teeskentele, vaan ottavat
asian sen oikeassa valossa ja tunnustavat, että meidän taiteemme on
ainoastaan yliluokkien taidetta. Itse asiassa ovat kaikki, jotka meidän
keskuudessamme omistautuvat taiteen palvelukseen, katsoneet taidetta
tältä kannalta.