Herra Ehlert kaipasi kohta pulpetin avainta. Naapuriin pistäydyttyään
muisti hän unhottaneensa avaimen unhotustaan korjaamaan suulle ja
palasi kohta pikku unohdustaan korjaamaan.
Nyt löysi hän pulpetin lukittuna, mutta ei löytänyt avainta.
Hän etsi lattialta, pulpetin päältä — hän ei löytänyt.
Sellaisissa onnettomissa tapauksissa ollaan mielellään taipuvaiset
itseään pettämään ja ottamaan lukuun kaikkia mahdollisia tapauksia.
Herra Ehlert petti myös itseään, luullen, että oli sittekin ottanut
avaimen pois. Kentiesi oli hän sen jättänyt naapuriin. Hänellä oli
tapana pitää sitä usein kädessään ja oli mahdollisesti pannut sen
puhuessaan jollekin pöydälle. Hän etsi toistamiseen, mutta avainta
ei löytynyt. Hän etsi taipaleelta, kadulta, eteisestä, hän etsi
vielä kerran konttorista, hän meni varastohuoneeseen, jossa Schorn
rauhallisesti työskenteli, ja etsi myös sieltä — turhaan.
"Ajatelkaas vain, Schorn, minun avaimeni on poissa", sanoi hän. "Ja
minä tiedän varmaan, että jätin sen pulpetin suulle."
Schorn kohotti katseensa. Häntä pelästytti, kun avain oli ollut
pulpetin suulla. Hän ei ollut kuullut kenenkään tulevan sisälle, hän
oli Ehlertin poissaollessa yksin liikkeessä ja kauppias oli hänelle
sanonut lähtiessään: "Menen pariksi minuutiksi pois, herra Schorn,
olkaa hyvä ja katsokaa, jos ketä tulee —"
Tosin oli _hänkin_ tuskin pariksi minuutiksi pistäytynyt kellariin,
etsimään puupukkia, mutta eihän tällä lyhyellä ajalla kukaan voinut —
Hän ei pitänyt tätä edes mainitsemisen arvoisanakaan.
"Mutta eihän se voi olla mahdollista, herra Ehlert, täällä ei ollut
ketään paitsi minua. Olette kentiesi, hukannut avaimen, jättänyt sen
johonkin —"
"Ei, ei, niin se on, muistan aivan hyvin, että se jäi suulle.
Olin juuri ennen lähtöäni pannut joukon pankkiseteleitä pikku
kassalaatikkoon. Minun täytyy lähettää noutamaan lukkoseppää."
Sana "pankkiseteleitä" herätti kohta Schornin mielessä onnettoman
aavistuksen; tuossa tuokiossa valtasi hänet suuri levottomuus. Rahat,
rahat — niitä ei hän ollut ajatellutkaan. Hän kalpeni ja sopersi:
"Oliko summa suuri?"
Nuori mestari näytti kokonaan muuttuneelta. Että hän oli yksin ollut
lähistössä, ettei hän ollut kuullut kenenkään käyvän konttoorissa,
että Ehlert väitti jättäneensä avaimen ovelle — tämä sai melkein hänen
verensä jähmettymään.
Eikä hän kuitenkaan tiennyt tehneensä mitään pahaa!
Mutta mies sellainen kuin Schorn, jonka koko elämä on ollut tahraton,
käsittää muutamassa minuutissa aseman, jossa on kysymys hänen
persoonallisesta kunniastaan.
Ehlert ei tällä hetkellä epäillyt Schornia vähintäkään.
Olisihan se ollutkin mieletöntä! Tämä rehellisyyden esikuva, jonka
vakava elämä oli tullut sananlaskuksi, olisi —
Ainoastaan muodon vuoksi kysyi kauppias:
"Ettekö tosiaankaan ole kenenkään nähnyt tulevan sisälle?"
"En, en, herra Ehlert — olin aivan yksin."
Schorn sanoi tämän suurella kiireellä. Häntä ahdisti selittämätön
tunne, joka hirvittävän vuoren raskaudella painoi hänen rintaansa.
"No, sepäs selittämätöntä — en voi tehdä kerrassaan mitään — ennenkuin
pääsen pulpettiini", sanoi Ehlert jälleen.
Hän haetti lukkosepän ja avautti pulpetin.
Ainoa silmäys riitti kauppiaalle, etteivät rahat, jotka hän muuan
tunti sitte oli sinne pannut, olleet enää siellä. Puuttui 250 markkaa
pienemmissä seteleissä. Ehlert tiesi sen tarkoin, sillä hän oli summan
merkinnyt kohta merkkaustaululle; samoin setelien numerot. Viimeksi
mainitun teki hän tavallisesti aina.
Nyt hän todellakin tuohtui. Rahat olivat varastetut, avain samoin.
Siitä ei ollut enää epäilystäkään. Mutta kuka oli varas?
Schorn väitti olleensa yksin läheisyydessä eikä nähneensä kenenkään
tulevan konttooriin. Hänen olisi silloin täytynyt kuulla ainakin
ovikellon soivan.
Ehlert päästi lukkosepän menemään ja alkoi kävellä pitkin askelin
huoneessa edestakaisin. Hän ei tiennyt mitä hänen oli sanottava
tästä arvotuksellisesta asiasta. Nyt johtui hänen mieleensä Schornin
äkillinen muutos, hänen kalpeutensa, hänen kummallinen levottomuutensa.
Hän pysähtyi kävelystään ja tuijotti eteensä. Ajatus, joka hänessä
heräsi, näytti hänestä niin pelottavalta, ettei hän voinut pitää siitä
kiinni. Ja kuitenkin tuli se takaisin.