Rosa tahtoi tarttua hänen käsivarteensa, mutta hän astui askeleen
takaperin.
"Minulla ei nyt todellakaan ole aikaa", sanoi hän lyhyeen.
Tyttö naurahti puoliääneen, sitte sanoi hän pilkallisella äänellä:
"Ah — morsiamenne kai odottaa teitä. Oi minä tiedän kyllä, hyvä mies,
ettei eräitä suhteitaan mielellään muistele, kun on tullut tekemisiin
niinkutsuttujen siveäin naisten kera."
Ja harmista puhkuen lisäsi hän ivallisesti:
"Mutta täytyy sentään muistaa, että täällä maailmassa on miehellä
velvollisuutensa. Menkää vaan naimisiin — minä kyllä pääsen perille,
kuka kaunotar on. Tottapahan löydän keinoja häntä varottaakseni.
Näkemiin, kultaseni. Teidän ylpeytenne kyllä tulee asettumaan. Kentiesi
tunnette minut sitte taas."
Hän meni hietapolkua tiehensä.
Ensin Rassmannia pyrki naurattamaan hänen entisen lemmittynsä
otaksuminen, että hän tahtoi mennä naimisiin. Nähtävästi piti Rosa
rouva Schornia hänen morsiamenaan. Mutta silloin olisi Rassmann voinut
päästää tuimia kirouksia suustaan.
"Tämä elukka kyllä voi kertoa koko maailmalle minun aikaisemmasta
suhteestani häneen", jupisi hän yksikseen.
Lopulta rauhottui hän jälleen.
"Oh, kaikkia — hän tahtoo rahaa, siinä kaikki. Kyllähän hänet
tunnetaan. Matkarahat Berliiniin, ja sitten vielä pienet juomarahat
vaikenemisesta, silloin olen hänestä erilläni."
Hän hyräili jotakin pikku laulua palatessaan ystävänsä rouvan luo.
Esitys oli lopussa.
Kotimatkalla kysyi Rassmann seuralaiseltaan:
"Kuinka olette huvitellut, Hanna?"
"Kiitos, mainiosti."
"Ja saanko toivoa teidän useamminkin tekevän minulle seuraa?"
"Jos Vilhelm sallii —"
Rassmann näytti tyytymättömältä.
Mutta sitte vastasi hän sala-ivalla:
"Siitä ei huolta. Vilhelm sallii mitä vaan. Olisipa kaunista, jollei
hän niin tekisi. Se kuuluu kommunismiin. Eikös niin, Hanna?"
"Jos te ja mieheni olette sitä mieltä täytyy kai minun taipua."
Hän lisäsi nauraen:
"Mutta nyt tunnen minä mieltymystä huvituksiin. Kappale oli kaunis."
"Ja oletteko sen myös ymmärtänyt? Oletteko myös nähnyt, kuinka
onnettomaksi voi lopulta tulla avioliitto, jossa vaimo ei sovi
miehelleen, kuten näytelmän sankaritar, joka lopulta päättää
päivänsä? Sitä juuri tarkotamme vapaalla lemmenvaalilla, ettei moisia
epäsuhteita surullisine loppuineen enää esiintyisi. Käsitättekö, Hanna?
Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?"
Hän puristi Hannan käsivartta ja vielä kokonaan vaipuneena
näyttämökuviin, sanoi rouva Schorn vavisten:
"Niin, se oli hirveää. Kaunis nuori rouva myrkyttää itsensä ja vanha,
ruma mies jää elämään."
"Tämä juuri olikin suurin mielettömyys, mitä nuori rouva saattoi
tehdä", puuttui Rassmann nopeasti puheeseen. "Hän olisi voinut nauttia
elämästä täysin siemauksin, kuten ennenkin. Mutta nykyisen yhteiskunnan
kirous, joka tuomitsee aviorikoksen, painaa häntä. Kommunistisessa
yhteiskunnassa tulee olemaan toisin: aviorikos ei ole enää mikään
rikos, se on hyvä teko, sillä se vie ihmiset tuntemaan itsensä. Älkää
unhottako sitä koskaan, Hanna. Oletteko ymmärtänyt minut?"
Hän katseli vakoillen nuorta rouvaa syrjästäpäin.
Tämä vaikeni, mutta huokasi, kuten alpin painosta vapautuneena.
Ja Rassmann kumartui pimeässä hänen puoleensa ja painoi suudelman hänen
poskelleen.
Hanna säpsähti; hän ei sanonut nytkään mitään, mutta hänen poskensa
alkoivat jälleen hehkua.