Oli luultavasti kuudes päivä hylyltä lähdön jälkeen -- en tosin
ole varma päivästä -- kun hirveä aikomus tuli ilmi. Se oli ollut
haudottavana jonkun aikaa aikaisemmin, ja tänä päivänä tuli ratkaisu.
Nyt oli useita päiviä siitä kun kukaan oli maistanut ruokaa -- kaksi
korppuansa oli jokainen syönyt jo aikoja sitten -- useimmat sillä
hetkellä, jolloin ne jaettiin. Tietysti jokainen lautalla-olija kärsi
nälän tuskia ja oli sietänyt niitä kunnes ruoantarve oli tullut
äärimmäisen tuskaa tuottavaksi.
Jotkut näyttivät kuihtuneilta, silmät olivat syvälle painuneet ja
posket luiset sekä kuopalla. Toisilla oli, omituista sanoa, lihava,
paisunut ulkomuoto, mutta tämä oli varmaan johtunut ajettumisesta tai
jostakin luonnottomasta syystä -- nälkä ei varmaankaan ollut antanut
heille lihaa. Kaikilla -- joka ainoalla -- oli silmien tienoilla ja
suun ympärillä tuo erikoinen ilme, jonka voi huomata nälkäisen koiran
naamassa tai vielä selvemmin puoliksi nälkiintyneellä sudella.
Tänä aikana näytti heidän keskensä olevan jokin salainen yhteisymmärrys
-- ei kaikkien kesken, vaan niiden, jotka olivat johtajina -- oli
näet sellaisia jotka heikontuneessa tilassaankin olivat vahvempia
ruumiiltaan ja tarmokkaampia mieleltään, ja heillä oli jonkinlainen
johtovalta muihin. En voinut sanoa, mitä tämä yhteisymmärrys koski,
enkä tosiaan olisi välittänyt sen olemassaolon ilmauksista, jollei
olisi tapahtunut sitä, mitä tapahtui. Minä huomasin heidän silloin
tällöin kuiskailevan toisilleen, ja siten tehdessään he loivat
sivusilmäyksiä Braceen ja minuun päin. Toisinaan minä yllätin milloin
yhden milloin toisen tuijottamassa minuun villillä susimaisella
katseella, joka teki minut erikoisen levottomaksi, vaikka en voinut
sanoa mistä syystä. Minä huomasin, että he näyttivät siltä kuin eivät
olisi pitäneet siitä, että heidät tavattiin sillä tavoin katsomassa
minuun, ja aina kun minä vastasin heidän katseisiinsa, laskivat
he äkkiä silmänsä tai käänsivät kasvonsa poispäin. Jälkeenpäin he
näyttivät aivan sellaisilta miehiltä jotka oli tavattu jostakin
alhaisesta tai rangaistavasta teosta.
Kun minusta näytti, että he katsoivat samalla tavalla toveriini ja
myös toisiinsa, kuvittelin että se oli varmaan joku äärimmäisen nälän
tuntomerkki, enkä minä ajatellut sitä sen enempää.
Seuraavana päivänä huomasin kuitenkin, että kuiskiminen lisääntyi
heidän keskuudessaan, ja sitä seurasi yhä suurempi viittilöimisten ja
kiihtymyksen vuorottelu.
Brace huomasi sen myöskin ja arvasi paremmin kuin minä, mitä
kaikki tämä salakähmäisyys merkitsi -- ainakin oli hän lähempänä
totuutta, sillä hänkin oli edelleen tietämätön noiden roistomaisten
salaliittolaisten täydestä aikomuksesta.
Hän kuiskasi minulle, mihin hän luuli heidän tähtäävän, tarkoittaen
paljastaa hirveän totuuden minulle niin hellävaroen kuin mahdollista.
Mutta nyt olin minä enemmän kuin puoleksi arvannut asian, eikä hänen
ilmoituksensa ällistyttänyt minua.
"Jonkun on kuoltava, poika. Luulen että he puhuvat arvan heittämisestä
siitä, kuka se tulee olemaan -- no, meidän täytyy uskaltaa muiden
mukana."
Juuri kun Brace oli päättänyt puheensa, nousi muuan mies lautalla ja
vaatien toisten huomiota pyysi tehdä erään ehdotuksen heille.
Puhe, jolla hän teki ehdotuksensa tiettäväksi, oli tosiaan lyhyt ja
osuva. Itse asiassa tuli hän ehdotukseensa melkein heti, ja se kuului
yksinkertaisesti siten, että yhden joukosta täytyi kuolla muiden
pelastamiseksi -- että heillä oli vielä vettä, mutta ei ollenkaan
ruokaa -- kaikkien täytyi joutua perikatoon, jolleivät saaneet
syödäkseen -- että he eivät voineet syödä, jollei --
Mutta en voi toistaa niitä kauheita perusteita, joita hän käytti,
vaikka ne olivatkin lyhyitä -- hänen puheensa oli näet lyhyt ja kun hän
oli pitänyt sen, istuutui hän taas.
Tuli lyhyt väliaika, ja sitten nousi toinen sekä kääntyi miesjoukon
puoleen. Tämä mies yhtyi edellisen mielipiteisiin sekä lisäsi
ehdotukseen suunnitelman sen toteuttamiseksi -- että nimittäin se,
jonka tuli kuolla, valittaisiin arvalla. Tätä tietysti sekä Brace
että minä odotimme. Ei ollut luultavaa, että kukaan tarjoutuisi
vapaaehtoisesti.
Mikä olikaan kauhuni ja toverini suuttumus sekä säikähdys, kun muuan
vahvimmista ja raaimmista koko joukosta -- Le Gros-lurjus -- nousi ja
kovalla sekä vakavalla äänellä ei ainoastaan vastustanut arvanheittoa,
vaan vieläpä ehdotti minua uhriksi!
Brace hypähti heti pystyyn ja päästi paheksumisen huudahduksen.
Odotettiin, että tämä huudahdus saavuttaisi vastakaikua muilta, ja
siten olisikin sellaisen halpamaisen ehdotuksen ottanut vastaan miltei
jokainen muu miesjoukko maan pinnalla tai valtamerellä.
Mutta sekä toverini että minä huomasimme pian kauhistukseksemme, että
sellaista vastakaikua ei kuulunut tuon roistomaisen miehistön puolelta.
Päinvastoin useat kannattivat itse ehdotusta, vieläpä sellaisella
enemmistöllä -- voisin melkein sanoa yksimielisyydellä, että oli
ilmeistä useimpien niistä miehistä, jotka puhuivat, jo ennakolta
päättäneen asian. Heidän nopeasta mukautumisestaan kävi selville, että
he olivat valmistuneet tällaisen varalle, ja tämä seikka selitti sen
salaperäisen kuiskuttelun, jota oli ollut edellisenä päivänä. Muutamat
harvat eivät ilmeisesti olleet olleet mukana salaisuudessa, mutta
nämä olivat heikkoja miehiä, joiden vastustuksesta ei olisi välitetty
ja jotka itse asiassa näyttivät olevan kylläkin valmiita yhtymään
enemmistöön.
Ranskalainen rehentelijä jatkoi puhettaan puolustellakseen ehdotustaan
todisteilla. Me emme olleet kaikki samanarvoisia, sanoi hän -- oli
kyvykkäitä merenkulkijoita -- ja tavallisia merimiehiä -- ja minä olin
vain poika. Miksi olisi minulla yhtä hyvä mahdollisuus pelastua kuin
muillakin? Se oli nurinkurista.
Brace vastusti hänen perusteitaan -- vetosi miehistöön -- heidän
oikeuden- ja rehellisyyden tuntoonsa -- "heitettäköön arpaa", sanoi
hän, "ja koettakoon poika onneaan muiden mukana" --- se oli ainoa
oikeudenmukainen ja kunniallinen keino -- ainoa miehen arvoa vastaava
menettelytapa.
Pyh! Nämä eivät olleet miehiä. Joka ikinen oli liiankin iloinen
ryhtyäkseen mihin keinoon tahansa, joka vain vapauttaisi heidät
vaarallisesta arvanheitosta. Le Grosin viisastelevat perusteet
tyydyttivät heitä. Häpeällinen ehdotus voitti. Päätettiin, että minun
piti kuolla!