Vedenpinta, joka levisi lautan ja palavan aluksen välillä kimalteli
keltaisessa valossa kuin sulaa kultaa oleva meri. Sen tyynellä pinnalla
kuvastui liekehtivä parkki ikäänkuin toinen alus olisi palanut
alapuolella. Mutta täydellisen kuvan rikkoi satunnainen värehtiminen,
ikäänkuin joitakin eläviä olentoja olisi kulkenut vedessä. Juuri valon
voimakkuus, joka häikäisi silmiämme, esti tutkimasta pintaa millään
lailla tarkasti. Oli aivan kuin olisi katsonut päin aurinkoa, kun sen
kirkas kehrä nousee tai laskee meren ylitse. Vahva valo, joka välkkyi
vedessä, sai aikaan loiston ja kimalluksen, mikä teki meidät puolittain
sokeiksi, ja vaikka me olimme nähneet satunnaisen pyörteen tai
väräjävän liikkeen pinnalta, emme me olleet ajatelleet sen aiheuttajaa
tähän asti.
Mutta nyt, kun huomiomme oli kiintynyt tähän veden liikehtimiseen, ei
meidän ollut vaikea huomata syytä. Syynä olivat hait, jotka syöksyivät
sinne tänne -- milloin hyökäten kärsimättömästi paikasta paikkaan,
milloin ollen odottavina, hiljaa ja tarkkaavaisina kuin kissat, jotka
ovat valmiit karkaamaan saaliinsa kimppuun. Siellä täällä me saatoimme
nähdä niiden suuren suuret selkäevät, jotka milloin olivat pystyssä
kuin kahvelimärssypurjeet pinnan yläpuolella, milloin halkoen vettä
kuin suuren suuret terässäilät, milloin taas sukeltaen pinnan alle
noustakseen uudestaan jossakin paikassa lähempänä odotettua saalista.
Laskien niitä eviä, jotka me huomasimme veden yläpuolella, me tulimme
siihen päätökseen, että näitä ahnaita eläimiä täytyi olla satamääriä
palavan parkin ympärillä. Itse asiassa oli niitä kokonainen parvi,
ikäänkuin merisikoja ja minnow-kaloja -- sillä mitä kauemmin me
katselimme, sitä suuremman määrän eviä ja väreileviä pyörteitä saattoi
huomata, kunnes ajoittain näytti siltä kuin koko veden pinta olisi
ollut paksulta näiden rosvoilevien kalojen peitossa.
Niinikään näytti niiden lukumäärä alinomaa kasvavan. Kun katsoi
merelle, saattoi nähdä toisia tulevan uiden ikäänkuin ne olisivat
saapuneet kaukaa. Epäilemättä oli punainen loimu merkkinä, joka
houkutteli niitä etäältä. Oli aivan luultavaa, ettei näky ollut niille
uusi -- ne eivät nähneet ensi kertaa laivan paloa vaan olivat ennenkin
olleet läsnä sellaisessa näytelmässä; ne olivat tätä ennen olleet
mukana näytelmän ratkaisussa, ja olivat aina valmiit toivottamaan
sellaista onnettomuutta tervetulleeksi sekä kiiruhtamaan sitä kohti
kaukaa.
En todellakaan voinut olla ajattelematta, että näillä syvyyden
hirviöillä oli jokin sellainen tieto, kun ne uivat kohtaloonsa
joutuneen parkin ympäri luoden sinnepäin pelottavia ja odottavia
silmäyksiään.
Niitä tuli myöskin lautan ympärille -- niin, niitä näytti olevan
tiheämmässä siinä kuin muualla -- ikäänkuin me, jotka olimme lautalla,
tulisimme olemaan saaliina, joka ensinnä joutuisi niiden ahnaaseen
kitaan. Niitä oli niin taajassa, että saattoi nähdä pari kolme vieri
vieressä uiden yhdessä ikäänkuin ne olisivat olleet yhteenkytkettyjä.
Ne kävivät joka hetki rohkeammiksi ja tulivat lähemmäksi lankkuja.
Jotkut uivat jo niin lähelle lauttaa, että ne olivat sauvoimella
iskettävissä, mutta ei kukaan yrittänyt koskea niihin. Päinvastoin
lähetettiin kiertämään sana, ettei kukaan iskisi tai hätyyttäisi niitä
millään tavalla. Ne tekivät juuri silloin hyvää; ne oli jätettävä
rauhaan!
Vaikka merimiehet olisivat pitäneet vähän näiden pelottavien eläinten
näkemisestä sellaisissa joukoissa joskus toiste -- merimiehen ja hain
välillä on näet ainainen vastenmielisyys -- oli niiden näkeminen juuri
silloin heille mieluisa. He tiesivät itse olevansa hirveiden petojen
saavuttamattomissa ja he olivat yhdellä silmäyksellä ymmärtäneet
hyödyn, joka heille koitui niiden läsnäolosta. He näkivät, että ne
olivat lautan vartijoita, ja että jollei niitä olisi ollut, olisivat
neekerit jo aikoja sitten heittäytyneet veteen ja seuranneet lauttaa.
Vain haikalojen pelko pidätti heitä, eikä ihmettäkään, sillä koko meren
pinta palavan aluksen ja lautan välillä näytti nyt elävältä noiden
kauheiden eläinten takia!
Ei ihmetelty enää, etteivät neekerit olleet viskautuneet veteen ja
uineet meidän jälkeemme. Siinä olisi ollut rohkea hyppäys kenelle
tahansa heistä -- hyppäys aivan kuin suoraan kuoleman kitaan.
Ja kuitenkin, kuolema oli heidän takanaan -- nopea sekä varma kuolema
ja ehkä kaikkein tuskallisin -- kuolema tulessa. Kun minä olin
päästänyt nuo kurjat raukat vapaiksi, oli minulla se inhimillinen
vaikute, että minä olin suonut heille helpomman vaihtoehdon,
hukkumisen. Nyt näin, että olin erehtynyt. Heidän vallassaan ei
ollut sellaista vaihtoehtoa. Ei ollut enää valittavana palamisen ja
hukkumisen välillä. Nyt oli jouduttava joko tulen tai haikalojen
saaliiksi!