Tähän hetkeen asti en minä ollut katsonut taakseni palavaan parkkiin.
En olisi mielelläni tehnyt siten. Minä pelkäsin katsoa taakseni ja
lisäksi olin niin innokkaassa puuhassa auttaakseni uivia lankkujamme
eteenpäin, että minulla oli tuskin aikaa katsoa ympärilleni.
Mutta nyt oli minun pakko kohottaa pääni ja katsoa taakseni tuohon
kauheaan näkyyn. Näkemäni kuva selitti heti paikalla, miksi "Pandoran"
miehet tahtoivat niin innokkaasti päästä siltä paikalta.
Tuli oli palanut eteenpäin päämastosta jääneeseen pätkään asti,
ja saaden lisää voimaa suurista määristä mustia, pikisiä köysiä
-- vanteista, harusköysistä ja tikkaista -- se viskoi ylöspäin
voimakkaita savuisia liekkipatsaita. Punaisia kielekkeitä syöksyi
eteenpäin ikäänkuin tarttuakseen etumaston köysistöön, joka vielä
oli koskematta. Mutta omituisin tai pikemmin kauhein osa näytelmää
esitettiin etukannella ja laivan koko etuosassa. Ankkurinvivulla,
kaiteen laudoituksella, etumaston vanteilla, kokan ympärillä ja
raineen nokkaan asti näkyi katkeamaton joukko ihmishahmoja, jotka
olivat tunkeutuneet niin yhteen, että tuskin voi erottaa mitään osaa
aluksesta lukuunottamatta etumastoa, joka pyöröpuineen ja köysistöineen
kohosi korkealle. Siellä oli niitä viisisataa -- ehkä ei niin paljon,
koska jotkut itselleen onneksi olivat erinneet maailmasta ennen
tätä kauhistavaa hetkeä. Mutta melkein viisisataa heitä oli, ja he
peittivät tietysti joka paikan etukannesta, vieläpä sivut ja kaiteetkin
lähestyvien liekkien muodostamasta reunasta raineen nokkaan asti.
Jotkut olivat menneet kauemmaksikin, ja heitä saattoi nähdä parveilevan
mehiläisten tavoin sekä pysyttelevän ruumistaan tasapainossa
halkaisijantangolla. Itse asiassa, jollei ottanut huomioon näytelmän
hirveää luonnetta, se muistutti mehiläisten olotapaa, kun ne ovat
peittäneet joukollaan jokaisen lehden ja haaran puun oksasta.
Siinä oli sekä miehiä että naisia, sillä kumpienkin oli onnistunut
raivata tie kannelle, mutta tuossa tiheässä parvessa ei heidän
sukupuoltaan voinut erottaa. Omituista sanoa, he eivät olleet enää
mustia! Ei yksikään heistä näyttänyt mustalta -- päinvastoin he
näyttivät punaisilta! Heidän kasvonsa, heidän paljaiden ruumiittensa
iho vieläpä heidän päänsä villapeitekin kuulsi veren-punaiselta
leimuavan pien hohtavassa valossa, ja tämä omituinen muutos oli suurena
lisänä tekemään näytelmän kauheammaksi, sillä tässä muuttuneessa
ihonvärissä oli jotakin yliluonnollista.
Koko näytelmää olisi saattanut verrata jonkun suurenmoisen
teatteriesityksen loppukohtaukseen -- siinä oli kaikki sen loistokkuus,
punainen valo sekä näyttämökaunistuskeinot -- mutta kahdessa suhteessa
se erosi suuresti keksitystä jäljittelystä. Siinä ei ollut kuvaelmissa
tavattavaa muotojen ja värien vaihtelevaisuutta eivätkä myöskään
henkilöt olleet samanlaisia kuin näyttämöllä -- ne eivät olleet
asennoissa ja ryhmissä, jotka ilmaisivat lepoa. Päinvastoin olivat
kaikki liikkeessä. Käsivarret huitoivat rajusti heidän päittensä
päällä, kun taas he itse hyppelivät ylöspäin tai tanssivat sinne tänne,
missä vain saattoivat löytää jalansijaa. He huusivat epätoivon äänellä
ja kiljuivat tuskaisin korostuksin, kun taas muutamat, jotka ilmeisesti
olivat tulleet mielipuoliksi, rupattivat ja nauroivat äänellä, joka
hämmästyttävästi muistutti hyenaa!
Voimakas valo soi minun erottaa kaikki tarkasti -- voi, liiankin
tarkasti! Minä saatoin nähdä valkoiset, välkkyvät hampaat, vaahtoavat
huulet ja hulluudesta tai kauhusta tuijoittavat silmät. Me olimme
yhä tuskin kaapelin matkan päässä neekereistä. Saatoin huomata joka
liikkeen aivan kuin olisin ollut heidän keskellään tai kymmenen
jalan päässä heistä. He olivat kaikki lauttaan päin kääntyneinä, ja
tästä syystä minä voin nähdä heidän eleensä, vieläpä erottaa heidän
kasvojensa ilmeenkin.
Muun muassa minä näin naisia -- minä tiesin että he olivat naisia,
koska he olivat pienempikokoisia kuin ympärillä olevat -- minä näin
naisia, jotka kohottivat pieniä tummia haahmoja niin korkealle kuin
saattoivat nostaa ne, sekä kurottivat niitä lauttaan päin. Ne olivat
heidän lapsiaan heidän hentoja lapsukaisiaan, ja tämä liike oli
tarkoitettu rukoukseksi valkoisille karkureille että he palaisivat
takaisin ja pelastaisivat heidät. Toiset ojensivat käsivarsiaan ja
seisoivat pyytävissä asennoissa, kun miehet -- vahvemmat ja rajummat
heistä -- pudistivat ilmassa yhteenpuristettuja nyrkkejään ja
sinkosivat peräämme uhkaavia huutoja.
Vaikka näky oli kauhua herättävä eivät kuitenkaan miesten uhkaukset
eivätkä naisten rukoukset saaneet aikaan kaikkea tuota levottomuutta
lautalla olevien miesten keskuudessa.
Osaksi nousi jumalaton ja äänekäs puhe, joka lautalta kuului, kiukusta,
että neekerit oli laskettu ulos ja me saatoimme kuulla useiden miesten
kysyvän karkealla, vihaisella äänellä: "Kuka on tehnyt sen? Kuka on
tehnyt sen?"
Näitä kysymyksiä ei tehty yksinkertaisesti tällä tavoin, vaan niitä
kaunisteltiin kauheilla vannomisilla ja uhkauksilla, joita ei voi
toistaa.
Juuri kun minä ja toverini läksimme keulalaidalta, kuulimme me nämä
kysymykset tehtävän, ja kysyjäin äänensävy oli niin vakava, että minä
heti huomasin joutuneeni vaaralliseen asemaan.
Näytti siltä, että olin menetellyt ymmärtämättömästi. Ihmisrakkauteni
oli kannustanut minut tekoon, joka ei ollenkaan voinut olla hyödyksi
niiden henkien pelastamiseksi, joiden parasta tarkoitin, vaan toisi
luultavasti tuhon kaikille -- minulle muiden mukana.
Voin tuskin sanoa, että kaduin tekoani. Olisin tehnyt saman
työn uudestaan. En olisi voinut pidättää itseäni. Olin totellut
armeliaisuuden vaatimusta. Miten olisin saattanut menetellä toisin?
Sellaisia mietteitä oli minulla tuolla hetkellä tai niiden
kaltaisia. En voi tarkalleen kuvailla ajatuksiani, sillä omituisten
mielenliikutusten sekasorto vallitsi mielessäni. Nyt huomasin vaaran,
joka uhkasi kumpaakin lauttaa, huomasin sen katsoessani taaksepäin
palavaa laivaa kohti: neekerit uhkasivat uida perässä ja etsiä
pakopaikkaa lautoilta. Suurin joukoin he näyttivät päättäneen yrittää
sitä. Se kävi ilmi heidän liikkeistään ja asennoistaan. He tulivat
parvittain kaiteitten yli ja laivan sivua alas. He olivat kokoontuneet
niskapuiden päihin ja näyttivät joka hetki olevan heittäytymäisillään
veteen!