Onnettomat olennot! Minua värisytti, kun ajattelin, mitä heidän
edessään oli. Heidän oli kärsittävä janoa sen kaikissa asteissa --
yksinkertaisesta, tuskin kiusallisesta halusta saada vettä -- sitä
useimmat heistä jo tunsivat -- siihen äärimmäiseen tuskaan ja
kidutukseen, jota tämä tarve saattaa tuottaa. Vain muutamia päiviä
aikaisemmin olin minä itse kokenut janoa, mutta mitä merkitsi se
verrattuna tähän, mitä heidän olisi pakko koettaa? Suorastaan ei mitään
-- kokemani oli vain pelkkää esimakua, joka teki minulle mahdolliseksi
arvostella, miten kauhean tuskalliseksi jano saattaa tulla. Niin, minua
värisytti, kun ajattelin, mitä heillä oli edessään!
Vähän saatoin minä uneksia, miten lyhyeksi heidän kärsimisensä
aika tulisi. Vähän ajattelin minä astellessani pitkin kantta ja
kuunnellessani heidän huutojaan saadakseen vettä, että heidän janosta
johtuvat tuskansa olisivat pian lopussa.
Heidän kohtalonaan ei ollut kuolla vedenpuutteesta. Voi! Paljon
kauhistavampi osa oli heille varattu -- osa josta kertominen minua
melkein värisyttää.
Kun päivä kului pitemmälle, tulivat heidän huutonsa vettä saadakseen
-- "agoa! agoa" -- yhä taajemmiksi ja valittavimmiksi. Oli muutamia,
jotka huusivat suutuksissaan. Oli muutamia, jotka ihmetellessään, miksi
heiltä oli kielletty heidän tavallinen annoksensa, luulottelivat,
että se johtui joko huolimattomuudesta heidän valkoisten tyranniensa
puolelta -- he näkivät näiden liikkuvan aivan välinpitämättöminä heidän
pyynnöistään -- tai myös jostain oikullisesta julmuudesta heidän
kiduttamisekseen ja rankaisemisekseen! On vaikeata sanoa, mitä he
kuvittelivat, mutta monet heistä osoittivat melkein mielettömyyteen
menevän raivon merkkejä. He lähestyivät ristikkoa uhkaavin elein ja
koettivat kaikin voimin murtaa vahvaa puulaitetta luukulta. Jotkut
kiristelivät hampaitaan huulet vaahdossa lyöden rintaansa puristetuilla
nyrkeillään ja ulvoen omia sotahuutojaan, kunnes heidän äänensä
kaikuivat kauas yli vesien!
Kaikkiin näihin mielenosoituksiin ei "Pandoran" miehistö kiinnittänyt
ollenkaan huomiota lukuunottamatta sitä, että luukulle pantiin kaksi
vahtia yhden sijasta siihen paikkaan, missä miespuoliset orjat olivat
teljettyinä. Tähän varokeinoon ryhdyttiin, koska nyt pidettiin
mahdollisena, että neekerit murtautuisivat kannelle. Ja jos heidän
onnistuisi tehdä se raivostuneessa mielentilassaan, voi niitä valkoisia
miehiä, jotka olivat siihen asti vallinneet heitä!
Sekä kalikoita että pistimiä käytettiin siekailematta raivoisia
olentoja vastaan, kunnes kirvesmies oli valmiina olevilla työaseillaan
vahvistanut ristikkoa ja kiinnittänyt sen säleillä, niin että niiden,
jotka ponnistelivat alapuolella, oli mahdotonta nostaa tai murtaa sitä.
Muuan asia, joka lisäsi orjien kärsimyksiä samoinkuin "Pandoran"
miehistön pelkoakin, oli se, että tuuli oli äkkiä tyyntynyt ja sijaan
oli tullut täydellinen tyven.
Auringon kuumuus, jota ei enää lieventänyt pieninkään tuulenhenkäys,
oli käynyt sietämättömäksi. Piki suli köysissä ja kannen saumoissa,
ja jokainen esine, olipa se hamppua, puuta tai rautaa, oli niin
kuuma kuin olisi se otettu tulesta. Me olimme saapuneet siihen
osaan Atlantin valtamerta, jonka espanjalaiset merimiehet tuntevat
"hevosleveysasteiden" nimellä, koska siellä espanjalaisten
seikkailumatkojen aiempina aikoina alukset heti joutuivat tyveneen,
ja niiden hevoslastit, jotka kuolivat kuumuudesta, heitettiin mereen
erotuksetta. Tämä on yksi selityksistä, joita on annettu omituisesta
nimityksestä, vaikka muitakin on esitetty.
"Hevos-leveysasteille" oli siis "Pandora" ehtinyt, ja täydellinen
tyyneys, joksi ilma yhtäkkiä oli muuttunut, ei ollut ainoastaan
kärsimysten aiheena kaikille laivassaolijoille, vaan myös merimiehille
uuden levottomuuden aiheena.
Kun he ensinnä huomasivat vesivaraston vähyyden, oli tyyni meri juuri
se, jota he enimmän olivat pelänneet. Myrskyn kohtaamista he eivät
kauhistuneet. Sen vallitessa -- vaikka tuuli olisikin heitä vastaan
-- saattoivat he kuitenkin kulkea, mutta tyvenessä he eivät voineet
muuta kuin olla hiljaa nukkuvan valtameren kuumalla povella kuluttaen
päiviään ja tuntejaan -- kuluttaen sitä, mikä oli nyt kallisarvoisempaa
kuin kaikki muu -- niukkaa vesivarastoaan.
Jokainen oli kauhistuksissaan sellaisesta tulevaisuudesta. He olivat
kaikki miehiä, jotka olivat tehneet monta matkaa päiväntasaajan poikki
ja kulkeneet kuumaa vyöhykettä itään ja länteen. He osasivat hyvin
lukea taivaan merkkejä, ja sen nykyisestä muodosta useimmat heistä
näkivät edeltä käsin pitkällisen tyvenen, eivätkä olleet hitaita
sanomaan sitä edeltäkäsin. Tyyneys kestäisi viikon, ehkä kaksi ja
kolmekin kertaa niin kauan. Joskus on näillä leveysasteilla kuukausi
sellaista tuuletonta ilmaa. Jos se kestäisi vain lyhyimmänkin näistä
ajanjaksoista, silloin olisivat he todella vaarassa, eikä siis ollut
ihme, että he olivat uudestaan peloissaan.
Kun aurinko laski, näytti sen kehrä punaiselta ja tuliselta. Taivaalla
ei ollut pilveäkään -- meressä ei värettäkään.
Tällöin aurinko paistoi viimeisen kerran "Pandoralle" -- kun aamu tuli,
oli tuo kehnolla asioilla liikkuva mutta kaunis parkki hylkynä merellä
-- ajelehtivien pirstaleiden kokoomuksena!