Olin huomannut ennen lähtöäni, että parkki oli nostanut ankkurinsa
ja liukui hitaasti virtaa alaspäin. Silloin tällöin käännyin hieman
poispäin tieltäni ja tulin aivan veden reunaan ollakseni varma siitä,
ettei se pääsisi minusta edelle, ja sitten hiivin takaisin tielle,
joka kulki yhdensuuntaisesti virran kanssa, mutta usean yardin päässä
rannasta. Ohjatessani kulkuani tällä tavoin etenin minä suunnilleen
samalla nopeudella kuin aluskin kulki ja pidin sitä silloin tällöin
silmällä puissa olevien aukkojen kautta.
Minun ei ollut vaikeata erottaa sitä, sillä päinvastoin kuin
orjakapteeni oli toivonut, oli yö valoisa, ja kirkas kuu kulki
taivaalla, jossa ei ollut pilveäkään.
Vaikka parkki purjehti hitaasti saatoin minä töintuskin pysyä sen
tasalla. Jos polku olisi ollut selvä, ei olisi ollut mitään vaikeutta
-- mutta todellisuudessa ei ollut polkua ollenkaan, vain villieläinten
tekemä jälki, jonka siellä täällä sulkivat yläpuolelta kaikenlaiset
kiipeilevät köynnöskasvit, jotka ulottuivat puusta puuhun ja estivät
minun nopeata etenemistäni. Vaikka eläimet saattoivat kulkea näiden
luonnollisten siltojen alitse esteettä, oli ihmisolennon ryömittävä
alta tai kiivettävä yli, ja se kaikki vaati aikaa. Näitä esteitä oli
niin paljon, että ne hidastuttivat minua suuresti, ja minä huomasin
töintuskin voivani pysytellä aluksen rinnalla, joka yhtämittaa kulki
eteenpäin. Tiesin, että minun täytyi päästä hyvän joukon sen edelle
voidakseni valita paikan, josta menisin veteen ja uisin laivaan, kun
se kulki ohi. Kun joki tuli leveämmäksi lähellä suutaan oli minulla
luultavasti pitkä matka uitavanani sinne.
Useita kertoja peloitti minua villieläinten ilmestyminen, sillä saatoin
juuri erottaa niiden haahmot siinä hämäryydessä, joka vallitsi puiden
varjojen alla. Minä näin useanlaatuisia ja joitakin äärettömän suuria,
jotka menivät ryskyen pensaikon läpi, kun minä äkkiä kohtasin ne. Ne
olivat varmaan joko sarvikuonoja tai suuria virtahepoja -- en voinut
varjojen alla ollen sanoa kumpia -- mutta mitä ne olivatkin, juoksivat
ne pois minun lähestyessäni. Minä olisin ehkä pelännyt niitä enemmänkin
kuin pelkäsin, jollei minua olisi vallannut vielä suurempi pelko. Minä
pelkäsin kuulevani kuningas Dingo Bingon ja hänen mustan vartiostonsa
äänet takanani. Pelkäsin tätä enemmän kuin mitään muuta, ja silloin
tällöin pysähdyin polulle kuunnellakseni.
Mutta heidän olisi tarvinnut olla lähellä minua, jotta olisin kuullut
heidät. Metsä oli täynnä muita ääniä, ja vain hyvin äänekkään melun
olisi voinut kuulla yleisen hälisevän kuoron yli. Kuului laulukaskasten
ja puusirkkojen kimeätä sirinää, kilpikonnien ja sammakoiden käheätä
kurnutusta -- joskus niin äänekkäänä kuin härän pärskyntä -- edelleen
kissojen kiljunaa, sakaalien haukkumista sekä apinoiden rupastusta ja
ulvontaa -- kaiken kaikkiaan täydellinen kuoro epäsointuisia ääniä,
minkä sai aikaan parkki, joka liikkui virtaa alaspäin, ja epäilemättä
osaksi myöskin minun oma kulkuni pensaikon läpi. Yksi laji pani
liikkeelle toisen, ja siitä lähtevä hälinä sekä hälinää seuraavat
meluisat äänet levisivät kauaksi metsän läpi.
Oli mielestäni vähemmän otaksuttavaa, että minua seurattaisiin metsän
läpi kuin itse virtaa alaspäin. Kun minua kaivattaisiin, otettaisiin
esille luultavasti kanootti -- ehkä itse kuninkaallinen kaleeri, ja
hänen majesteettinsa tulisi ohjaamaan takaa-ajoa. Miehet muistivat,
että minä olin hävinnyt juuri sillä hetkellä, jolloin parkki nosti
ankkurinsa, ja he epäilisivät, että minä olin heti mennyt laivaan.
Oli sentakia paljon luultavampaa, että etsintä kävisi vettä myöten ja
että takaa-ajajat meloisivat aluksensa suoraan parkkia kohti. Näin
uskoessani katsoin minä levottomasti joelle, milloin vain sain sen
näkyviini. Vielä ei ollut ilmestynyt ketään takaa-ajajia.
Minua vaivasi toinenkin ajatus. Kroomannit olivat menneet joen suulle
tarkkaamaan risteilijän liikkeitä ja ilmoittamaan, oliko se laskenut
veneitä vesille. Nyt olivat nämä miehet kokonaan kuningas Dingon
puolella. He saattoivat nähdä minut, kun minä uin parkkiin ja ottaa
minut veneeseensä sekä viedä takaisin varastohuoneelle. He olivat
olleet läsnä, kun kauppa oli tehty, ja tiesivät kaikki, mikä koski
sitä. Minun täytyi senvuoksi tähystellä heidän venettään ja välttää
sitä.
Kun sellaiset ajatukset ja päätökset kulkivat mielessäni, tarkkasin
minä taas aluksen kulkua ja jatkoin matkaani sukeltautuen pensaikkoon.
Vihdoin saavuin paikkaan, jossa oli joessa mutka. Se ei ollut kaukana
joen suusta. Tämän paikan toisella puolen virta leveni tavallaan
merenlahdeksi.
Minun ei ollut edullista mennä edemmäksi. Minulla olisi silloin
ollut liian pitkä matka uitavana. Sitäpaitsi valmistautui parkki
purjehtimiskuntoon -- sen purjeet olivat jo irroitetut, ja kun purjeet
vain olisi levitetty paikoilleen, kokoaisivat ne tuulta ja veisivät
laivaa nopeasti vedessä -- niin nopeasti, etten minä voisi päästä
laivaan.
Minä olin mennyt kylliksi kauas. Minä olin ehtinyt paikalle, jossa
minun oli parasta lähteä veteen, ja heittäen pois kenkäni sekä enimmät
vaatteeni astuin minä veden partaalle ja sukelsin jokeen.