Minä ilmoitin vakaumukseni Benille, joka yhä sanoi puuta palmuksi.
Miten tietäisin minä, minkälajinen puu se oli, kun en milloinkaan ollut
ennen nähnyt sellaista? Minä kerroin Benille kirjasta ja kuvasta, mutta
hän oli yhä epäuskoinen.
"No sitten", sanoin minä "minä sanon sinulle, miten voimme päästä
selville siitä, olenko oikeassa vai enkö."
"Miten?" kysyi Ben.
"No, jos puu vuotaa verta, täytyy sen olla traakkipuu."
"Vuotaa verta?" toisti Ben, "mitä, poikaseni, oletko hullu. Kuka on
koskaan kuullut puun vuotavan verta?"
"Vuotavan mahlaa, tarkoitan."
"No hitto vieköön, poika. Tietysti tiedät, että jokainen puulaji vuotaa
mahlaa, jollei se ole kuollut."
"Mutta ei punaista mahlaa!"
"Mitä, luuletko, että tuo puu vuotaisi punaista mahlaa, häh?"
"Olen melkein varma siitä -- punaista kuin veri."
"No, jos käy niin, sitten minä uskon sinua poikaseni; mutta se on
kovin helposti koetettavissa. Menkäämme sen luo ja antakaamme sille
veitsenpisto, niin saamme nähdä, minkälaista mahlaa se on saanut rumiin
suoniinsa, sillä onpa se hitto vieköön rumimpia puunnimellisiä, mihin
ikinä olen silmäni luonut; ei mastoa eikä pyöröpuuta saisi siitä,
arvelen minä. Se on varmasti tarpeeksi ruma kelvatakseen hirsipuun
tekoon. Tulehan, poikaseni?"
Ben lähti kulkemaan puuta kohti, ja minä seurasin häntä. Me emme
kävelleet erikoisen nopeasti, koska ei ollut mitään tarvetta kiirehtiä.
Oli luultavaa, ettei puu juoksisi meitä pakoon, niinkuin linnut ja
nelijalkaiset. Sen ympärillä ei ollut mitään liikkeen merkkiä ja olisi
tarvittu vahva tuuli saamaan sen lehdet tai oksat liikkumaan. Se oli
hyvin vankannäköinen ja muistutti enemmän valurautaa kuin kasvikuntaan
kuuluvaa oliota. Mutta kun tulimme lähemmäksi, lievensi sen peloittavaa
ulkomuotoa jossakin määrin kukkien näkeminen, ja niiden väkevä tuoksu
tuli sieraimiimme pitkän välimatkan päästä.
Aivan puun ympärillä ja muutamia yardeja ulompana oli korkeista,
sarannäköisistä ruohoista muodostunut nurmi. Se oli kuihtunutta
ja kellertävän väristä, muistuttaen kasvavaa vehnän kortta, mutta
ollen paljon korkeampi. Se näytti jonkun verran tallatulta ja
epäjärjestykseen saatetulta, ikäänkuin jokin raskas eläin olisi
kulkenut sen läpi ja piehtaroinut siinä yhdessä tai parissa paikassa.
Tämä tuntui hyvinkin luonnolliselta maassa, jossa on yllinkyllin suuria
eläimiä. Siinä oli saattanut olla antilooppeja leväten varjossa ja
käyttäen hyväkseen hienoa ruohoa makaamiseen.
Ei toverini enkä minä välittäneet mitään näistä merkeistä, vaan
kävelimme rohkeasti puuta kohti, ja Ben veti ilman pitempiä mutkia
suuren linkkuveitsensä esiin sekä iski terän voimakkaasti puun kuoreen.
Tuliko siitä punaista nestettä vai keltaista nestettä vai tuliko
ollenkaan mitään nestettä, sitä ei kumpikaan jäänyt odottamaan, sillä
ikäänkuin veitsen isku olisi ollut merkkinä, hyppäsi suuren suuri
eläin ruohosta esiin vajaan parinkymmenen jalan päässä siitä, missä me
seisoimme, ja jäi töllistelemään meitä. Kauhuksemme näimme me, että se
oli leijona!
Ei tarvittu luonnontutkijaa tuntemaan tätä veitikkaa, mustanruskea
ruumis tummine pörröisine harjoineen -- leveä, täyteläinen naama ja
poimuiset leuat -- villi, keltainen silmä ja viiksekäs, kissamainen
kuono -- kaikesta siitä ei voinut erehtyä. Toverini ja minä olimme
kumpikin nähneet leijonia näyttelyissä ja eläinkokoelmissa; kukapa
ei olisi? Mutta vaikkemme olisikaan milloinkaan nähneet sitä, olisi
se ollut yhdentekevää. Lapsikin tuntisi tämän kauhistavan eläimen ja
osoittaisi sitä keskellä kaikkia maailman eläimiä.
Ben ja minä olimme kauhun vallassa -- aivan lamaantuneita
odottamattomasta näystä, ja me pysyimme siten muutamia sekunteja
-- itse asiassa niin kauan kun leijona pysyi paikoillaan. Suureksi
iloksemme ei se kestänyt kauan. Suuren suuri eläin tuijotti meitä
muutamia sekunteja -- ilmeisesti enemmän ihmeissään kuin vihoissaan
-- ja sitten se laski häntänsä päästäen matalan murinan ilmaistakseen
jonkinlaista pientä tyytymättömyyttä siitä, että sen lepoa oli
häiritty, sekä kääntyi äreästi poispäin. Siten leijonat yleensä
käyttäytyvät lähestyessään ihmistä -- etenkin jos ne eivät ole
nälkäisiä, eikä tungettelija käy niiden kimppuun.
Se lähti kuitenkin pois, mutta hyvin hitaasti, kyyristyen silloin
tällöin ja kääntäen päänsä taaksepäin ikäänkuin katsellen
"yliolkaisesti", seurasimmeko me sitä. Meillä ei ollut ollenkaan halua
siihen. Emme jalan vertaa aikoneet seurata sitä, emme edes tuumaakaan.
Päinvastoin olimme pikemmin perääntyneet asemastamme sekä sovittaneet
suuren puun rungon sen ja meidän välillemme. Tietystikään ei tämä olisi
ollut miksikään suojaksi, jos se olisi päättänyt palata ja hyökätä
kimppuumme, mutta vaikka se ei kulkenut niin nopeasti kuin olisimme
toivoneet, ei se osoittanut mitään merkkejä takaisin tullakseen, joten
me rupesimme taas saamaan uskallusta.
Me olisimme voineet peräytyä tasangolle, mutta se ei olisi ollut
miksikään hyödyksi, vaan hyvin luultavasti aiheuttanut leijonan
tulemaan jälkeemme. Me tiesimme sangen hyvin, että se pian saavuttaisi
meidät, ja tietystikin yksi isku miestä kohti sen suunnattomista
käpälistä olisi lyönyt meidät kappaleiksi, tai niinkuin toverini lausui
hienommin "ensi viikon puoliväliin."
On aivan luultavaa, että jos tämä leijona olisi jätetty yksikseen,
olisi se mennyt kokonaan pois hätyyttämättä meitä. Mutta sitä ei
jätetty yksikseen. Toverini oli uskalias, uhkarohkea mies -- liian
uskalias ja liian uhkarohkea tällä kertaa. Hänen mieleensä tuli,
että vihollinen poistui liian hitaasti, ja kuvitellen mielettömällä
tavallaan, että laukaus "Annakuningattaresta" pelottaisi eläintä
sekä jouduttaisi sen askeleita, hän nojasi aseensa muutamaan vanhaan
lehdenarpeen puussa ja tähdäten vakaasti pamahutti.
Hyvin luultavasti laukaus osui leijonaan -- se ei ollut vielä
viittäkymmentäkään yardia pyssynpiipun suusta -- mutta mikä vaikutus
saattoi pyyhaulilatauksella olla tämänkaltaisen eläimen paksuun nahkaan?
Leijonan mielessä se kuitenkin sai aikaan aivan vastakkaisen
vaikutuksen, kuin mitä toverini edellytti, sillä se ei saanut sitä
juoksemaan tiehensä tai edes kiirehtimään askeleitaan, eikä myöskään
pelottanut sitä millään tavalla. Päinvastoin, melkein samalla kun
laukaus kuului päästi se äänekkään kiljunnan ja kääntyen ympäri tuli
hyppien puuta kohti!