Olin iloinen, kun aamu sarasti, sillä minä nukuin vain hiukan sinä
yönä. Merimiesparan synkkä kohtalo painoi mieltäni raskaasti koko
seuraavan päivän, enkä voinut olla ajattelematta, että jokin sellainen
loppu saattaisi tulla minunkin osakseni. Ainainen kauhu siitä, että
olin perämiehen ja kapteenin raa'an väkivallan alaisena, synnytti
nämä epämieluiset aavistukset. Minä näet pidin näitä miehiä tuon
onnettoman todellisina murhaajina. Krokotiili esiintyi vain rikoksen
auttajana, ja jollei sellaista eläintä olisi esiintynyt näyttämöllä,
olisi hollantilainen epäilemättä yhtäkaikki saanut surmansa heidän
musketinluodeistaan. Hirviö oli vain ennättänyt ennen heitä ja
kiiruhtanut tapauksen sattumista muutamilla sekunneilla. Oli ilmeistä,
että jos he sensijaan olisivat ampuneet miehen -- nuo häikäilemättömät
heittiöt -- olisivat he yhtä vähän välittäneet seurauksista, olleet
yhtäläisesti ilman omantunnontuskia ja katumusta. Ei ihmettä, että
tunsin elämäni olevan epävarmuudessa -- ei ihmettä, että mieleni oli
täynnä aavistuksia.
Koko sen päivän tuntui merimiesraukan kuolinhuuto kaikuvan korvissani
synkkänä vastakohtana sille raa'alle riemulle ja äänekkäälle, törkeälle
naurulle, joka kajahteli "Pandoran" kannelta. Laivassa oli juhlapäivä.
Kuningas Dingo Bingo oli kapteenin vieraana ja hän oli tuonut mukanaan,
ei ainoastaan muutamia ylhäisiä miehiään, vaan myöskin mustaihoisista
kaunottarista muodostetun haareminsa, ja näiden naisten sekä miehistön
raakojen aineksien välillä oli rakastelu, tanssiminen sekä juominen
käynnissä aina myöhäiseen yöhön.
Arvoton tavaralasti, jonka parkki oli tuonut, vietiin nyt rannalle ja
luovutettiin hänen kauppaakäyvälle majesteetilleen; tämä vuorostaan oli
laskenut vankiensa lukumäärän sekä luovuttanut ne orjina kipparille.
Mutta varrella, missä maa oli korkeampaa ja terveellisempää -- täällä
näet meren lähellä oli ilmasto täynnä malariaa ja kaikkia tauteja,
joista Afrikan länsirannikko on niin surullisen kuuluisa. Kuningas
kävi tällä paikalla vain ajoittain, joskus ainoastaan kerran vuodessa,
kun "Pandora" tai joku muu laiva tuli hakemaan orjalastiaan -- orjat
olivat kuningas Dingo Bingon alueiden päätuotteena. Silloin hän kulki
jokea alas "satoineen", joka oli koottu kaikista paikoista -- monen
verisen ottelun tuloksena -- monen verentahriman ihmismetsästyksen,
johon hän kätyreineen oli ottanut osaa. Hän toi mukanaan valitun
henkivartiostonsa sekä vaimo- ja naisseurueensa, sillä vierailu
orjalaivalla, jonka lastina oli väkijuomia, oli merkkinä kokonaiseen
sarjaan mitä suurimmassa mittakaavassa pidettyjä törkeitä juhlia.
Kaikkina muina vuodenaikoina oli kauppahuone suljettuna, ja sen
varastohuone tyhjänä. Villit pedot pitivät hallussaan paikkaa, jossa
ihmisiä oli ollut -- tuskin vähemmän julmina kuin ihmiset itse -- ja
luonto oli jätetty hiljaisuuteensa sekä yksinäisyyteensä.
Tästä syystä viehätti ympäristön tarjoama maisema minua. Juuri sen
koskemattomuus oli ihastuttava, ja omassa ahtaassa näköpiirissänikin
näin paljon sellaista, joka tyydytti uteliaisuuttani sekä tarjosi
minulle huvia.
Minä näin jättiläismäisen virtahevon vierittelevän itsensä joen yli ja
vetävän kömpelön ruumiinsa rannalle. Minä näin niitä kaksi lajia --
on näet tosiasia, vaikka luonnontutkijat tuskin tietävät sitä, että
länsi-Afrikan joissa on huomattavissa kaksi eri virtahepolajia, ollen
toinen vähemmän tunnettu, koska se on paljon pienempi eläin kuin Niilin
ja hottentottien virtahepo. Minä näin joka päivä melkein joka tunti
mahtavia krokotiileja, jotka olivat kuolleen puun tavoin pitkin virran
reunaa, tai semmoisia, jotka uivat nopeasti joen halki ajaen takaa
evillä varustettua saalistaan; myöskin näin suuria merisikoja, jotka
kiiruhtivat eteenpäin korkealla pinnan yläpuolella tullen joskus niin
lähelle laivaa, että olisin voinut lyödä niitä sauvoimella. Ne olivat
tulleet mereltä ja tekivät pitkiä retkeilyjä jokea ylöspäin etsien
muuatta mieliruokaansa, jota kellui runsaasti suolattomassa vedessä.
Ajoittain huomasi muitakin matelijoita -- suuren vesikilpikonnan,
joka miltei veti vertoja krokotiileille suuruudessa -- ja kerran
sain nähdyksi erään harvinaisen eläimen, kamerunilaisten "punaisen
vesisian", sillä se pieni joki, johon olimme ankkuroineet, ei ollut
kaukana siltä leveysasteelta, missä kamerunilaiset olivat, ja sama laji
esiintyi kummassakin paikassa.
Maaeläimet tulivat myöskin silloin tällöin esille parkin nähtäviin.
Puiden välitse huomattiin leijonan hiipivän, ja suuren suuria apinoita,
sekä punaisia että mustia, näyttäytyi oksien välissä, ja niiden
villejä, joskus inhimillisiäkin ääniä voitiin kuulla yön kaikkina
aikoina -- valittaen, kiljuen ja rupattaen. Myöskin kauniita lintuja
-- sepelkyyhkysiä, papukaijoja ja omituisia vesilintuja -- leijaili
alituiseen joen yläpuolella lentäen rannalta rannalle tai istahtaen
puiden latvoihin ja päästäen ilmoille erilaisia ääniänsä.
Se oli tosiaan eloisa näytelmä, ja jos minulle olisi annettu
joutilasta aikaa, olisin katsellut sitä pitkän rupeaman väsymättä sen
yksitoikkoisuuteen. Mutta asianlaidan ollessa sellainen, kuin se oli,
nuo eläinten ja lintujen äänet ja liikkeet vain lisäsivät haluani
päästä katsomaan niiden villejä olopaikkoja metsässä sekä tekemään
lähempää tuttavuutta sellaisten kanssa, jotka olivat vaarattomia ja
kauniita.
Minkä ilon vallassa sainkaan sitten kuulla Bracelta, että hänellä oli
"päivänsä" huomenna, sekä että hänen oli onnistunut saada minulle lupa
seurata itseänsä!
Armonosoitus oli myönnetty äreässä äänilajissa -- ei minulle vaan
Bracelle itselleen, joka oli esittänyt, että hän tarvitsi minua
avuksensa. Hän oli menossa metsästämään -- Bracessa oli näet niinkuin
useimmissa maansa miehissä jonkunverran urheilijan vikaa -- ja hänelle
oli tarpeen joku, joka kantaisi hänen saalistaan. Tästä syystä minun
sallittiin mennä mukaan.
Minä puolestani en välittänyt aiheesta. Olin liian onnellinen
tulevaisuudestani moitiskellakseni syitä ja valmistauduin seuraamaan
suojelijaani tuntien iloista odotusta, jollaista en milloinkaan ennen
ollut kokenut mitään minulle tarjolla olevaa onnea ajatellessani.