En voinut sanoa, mitä näiden kahden arvonmiehen kesken sanottiin,
mutta minä tiesin, mitä oli tehtävä. Hänen majesteetillansa oli
lähellä joukko neekeriraukkoja -- epäilemättä suljettuna suureen
rakennukseen, jonka saattoi osittain nähdä puiden välistä. Ne oli hän
hankkinut jostakin sisämaan takaosista -- osaksi tekemällä -kauppaa
muiden samanlaisten kuningashirviöiden kanssa kuin hän itsekin, osaksi
ihmismetsästystä varten suunniteltujen retkien avulla, joita hän
oli tehnyt villeine joukkoineen. Oli myös hyvin otaksuttavaa, että
poiskuljetettavien uhrien joukossa oli monta, jotka olivat olleet hänen
omia alamaisiaan, sillä nämä afrikalaiset mahtimiehet eivät epäröi
kaupitella omaa kansaansa, kun rahat eli "näkinkengät" loppuvat, ja
heidän vihollisensa ovat olleet liian voimakkaat ryöstettäviksi.
Juuri sellaisen joukon oli Dingo Bingo saanut kokoon. Iloinen hymy,
joka loisti kipparin iloisilla kasvoilla, osoitti, että joukko oli
suuri sekä että hän oli varma täydestä "lastista" pitemmittä huolitta
tai viivytyksittä. Usein tekee kilpailu orjalaivojen kesken täyden
rahdin saamisen vaikeaksi, ja sellaisissa tapauksissa valkoiset
orjakauppiaat, jotka oleskelevat rannikolla (siellä on paljon
sellaisia), sekä alkuasukaspäälliköt tulevat kauhean vaateliaiksi.
Silloin todella ihmiskauppatavaran ensi kustannukset muodostavat
huomattavan menoerän laskussa, ja voitto pienenee suhteellisesti
toiselta puolen. Mutta kun ei ole kilpailua, pidetään neekerin hintaa
aivan pikkusummana, ja kun hänet saadaan "vaihtotavarana", niin
kokonainen laivanlasti sellaisia "paaleja", kuten heitä nimitetään
tuttavallisesti orjakauppiaiden kesken (espanjalainen nimi on
_bultos_), ei vaadi kovinkaan suurta rahojen sijoitusta. Laivan
ostaminen sekä miehistön palkkaus ja elatus (miehiä pitää välttämättä
olla paljon), ovat tärkeimpinä menoerinä orjakauppiaan kirjoissa.
Mitä tulee elävän lastin muonaan, on se vähämerkityksellinen. Se on
yksinkertaisinta ja halvinta lajia, mitä voidaan hankkia, ja siinä on
tavallisesti kaksi pääainesta; afrikalainen hirssi -- tavallisemmin
tunnettu eräänä sago-lajina -- sekä palmuöljy. Molempia saa helposti
mistä tahansa länsirannikolta, jossa orjakauppaa harjoitetaan, sillä
molemmat tuotteet ovat maan tavallisena ruokana. Hirssi on hyvin
tunnettu vilja, mutta eri osissa maailmaa on monta viljalajia, jotka
kulkevat tällä nimellä ja joita kuitenkin saadaan luonteeltaan
aivan erilaisista kasveista. Mitä tulee palmuöljyyn, on se nykyään
tärkeimpiä tavaroita Afrikan tuotannossa ja sitä tuodaan vuosittain
tuhansia tonneja Englantiin ja Ranskaan, missä sitä käytetään keltaisen
saippuan valmistukseen. Sitä puristetaan erään suuren palmulajin
pähkinöistä, -- palmun, jota näkee kokonaisina metsinä troopillisen
Afrikan länsimaissa; pudonneet pähkinät ovat siroteltuina pitkin maata
tiheässä kuin piikivet. Alkuasukkaat ovat niistä tuskin välittäneet
aina viime aikoihin asti. Palmuöljyn kysyntä on kuitenkin viime vuosina
kiihoittanut velttoja neekereitäkin valmistamaan tätä tavaraa, ja noita
äärettömän suuria palmupuutarhoja suojellaan nyt huolellisesti, ja
niiden hedelmät kootaan sopivalla ajalla.
Pähkinän mehuisa päällyskerros antaa öljyä, joka tulee kovaksi, kun
se jäähtyy -- niin kovaksi, että sitä tarvitsee leikata veitsellä tai
raaputtaa jollakin terävällä aseella. Tässä muodossa neekerit käyttävät
sitä aivan niinkuin me käytämme voita, ja se muodostaa pääosan heidän
jokapäiväisessä ruokajärjestyksessään.
Koska sekä hirssisagoa että palmuvoita saa Afrikassa halvemmalla
kuin mitään muuta ruokaa, niin näitä aineita tietysti laivataan
orja-aluksiin onnettomien vankien syötäväksi ja niitä lukuunottamatta
ei mitään muuta ruokaa ajatellakaan. Vesi yksinään on heidän juomanaan,
ja sen hankkimiseksi on orjalaivan ruuma tavallisesti ahdettu täyteen
suuria tynnyreitä, niinkuin oli "Pandorankin" laita. Nämä tynnyrit ovat
painolastina menomatkalla, kun laivassa ei ole lastiaan, ja silloin ne
ovat täynnä -- niissä on tavallisesti suolavettä, koska sitä saadaan
useimmissa satamissa mukavimmin. Afrikan rannikolla suolavesi saadaan
helposti tyhjennetyksi tynnyreistä ja raitista vettä sijaan, koska
lastauspaikkana on tavallisesti joki. Nämä selitykset annettuani palaan
nyt kippariimme ja hänen kuninkaalliseen vieraaseensa.
Oli ilmeistä, että kippari oli loistavalla tuulella. Hänellä oli
kuningas Dingo Bingo kokonaan käytettävissään, ja hänelle oli
luvattu täysi lasti. Hänen majesteettinsa näytti olevan yhtä
hyvillään keskustelun johdosta. Hän tuli ulos kajuutasta hoiperrellen
puolijuovuksissa ja puristaen toisessa kädessään puolityhjää
rommipulloa, kun hän taas toisessa piti erilaisia kimaltelevia leluja
sekä kirjavia vaatekappaleita, jotka hän vastikään oli saanut lahjaksi
kapteenilta. Hän astuskeli rehennellen pitkin kantta kompastuen kerran
tai pari pitkään teräksiseen sapelintuppeensa. Hän puhui äänekkäästi
kehuen sotaisista urotöistään kerskumalla monista ryöstämistään
kylistä ja ottamistaan vangeista sekä aina muistuttaen isäntäänsä
siitä hienosta lastista, jonka hän oli koonnut tätä varten. Niitä oli
viisisataa siellä, "nuoria ja vahvoja". He olivat turvallisesti suletut
"barracooniin" -- se oli suuren rakennuksen nimi -- ja huomispäivänä,
samana päivänä tai milloin vain kapteeni oli valmis, luovuttaisi hän
ne. Siten lupasi kuningas.
Tietysti ei kapteeni ollut aivan valmis. Hänen majesteettinsa
"sotasaalis" oli tuotava varastohuoneesta ja pantava veneisiin
rannalle; vesitynnyrit oli tyhjennettävä -- ne sisälsivät näet
merivettä -- ja sitten taas täytettävä joesta. Kun nämä toimet oli
suoritettu, otettaisiin parkkiin siihen kuuluvat viisisataa "paalua".
Rehenneltyään ja kiroiltuaan vielä hyvän joukon -- tämä afrikalainen
kuninkaallinen korkeus osasi puhua hiukan englantia ja tunsi useimmat
kielen raaimmista lauseparsista -- hänen musta majesteettinsa lähti
taas veneeseensä sekä soudettiin takaisin rannalle. Kapteeni otti
mukaansa perämiehensä ja noin puoli tusinaa merimiehiä sekä seurasi
pian veneellä perässä päättääkseen hurjastelun -- kuningas Dingo
Bingo oli näet kutsunut hänet kuninkaallisiin kemuihin rannalla
olevaan hirsipalatsiinsa. Minä katselin heidän jälkeensä kaihoavin
silmin, -- en siksi, että mitenkään olisin halunnut heidän seuraansa,
tosiaan, kaukana siitä, mutta silmäillessäni tämän villin joen rantoja
koristavan kasvullisuuden kauniita muotoja ja kuunnellessani suloista
laulua, joka tuli tuhansien loistavahöyhenisten laulajien suusta
metsien keskeltä, halusin minä taas kerran astua vankalle maaperälle.
Halusin olla yksin, vaeltaa yksin ja vapaana, pois noiden mahtavien
puiden varjoon.