Minä puolestani odotin tulosta mitä syvimmällä mielenkiinnolla. Minä
pidin silmällä kumpaakin laivaa niiden kiiruhtaessa eteenpäin ja
mittasin yhtä mittaa katseillani merta niiden välillä. Sydämeni oli
täynnä toivoa ja löi iloisesti, kun huomasin, että välimatka vähitellen
lyheni sekä että kutteri joka minuutti näytti isommalta aalloilla.
Oli kuitenkin yksi varjopuoli tuntemassani riemussa ja se oli
hyvin vakava. Brace oli tunnustanut minulle, että hän oli karannut
kuninkaallisesta sotalaivastosta. Jos hänet otettaisiin kiinni,
tunnettaisiin hänet mahdollisesti. Viirut hänen selässään herättäisivät
epäluuloa -- laivastolla on näet miltei erikoiset polttomerkkinsä --
etsittäisiin todisteita hänen karkaamiseensa -- niitä ehkä saataisiin
helposti, ja sitten tiesin, minkä kauhean rangaistuksen hän saisi
kärsiäkseen. Omasta puolestani toivoin, että kutteri saisi meidät
kiinni. Ystäväni -- henkeni pelastajan -- takia halusin, että "Pandora"
pääsisi pakoon. Häilyin kahden toivon välillä -- nyt oli oma hirveä
asemani edessäni -- inho, jota tunsin elämään, mitä minun oli pakko
viettää, toivottomuus päästä siitä irti. Ja kun nämä ajatukset
tulivat mieleeni, katselin kaihoavin silmin takaa-ajajaa sekä toivoin
sen tulevan lähemmäksi ja lähemmäksi. Sitten pysähtyivät silmäni
Brace-raukkaan, kun hän kiiruhti kannen yli ponnistaen kaikkensa
auttaakseen "Pandoran" kulkua --- ajatukseni kääntyivät täydelleen, ja
äskeiset toiveeni muuttuivat äkkiä pelon tunteiksi. Pitkän aikaa minä
odotin tulosta tuntien tätä vastakkaisten tunteiden omituista vaihtelua.
Koko tämän ajan puhalsi kova tuuli, ja se juuri toi kutterin
lähemmäksi. Kuten Brace oli minulle jo ilmoittanut, oli parkki kiikkerä
alus ja huono purjehtimaan tuulessa, vaikka se kauniilla ilmalla tai
heikon tuulen puhaltaessa oli meren nopeimpia purjehtijoita. Juuri
tämän ominaisuutensa takia oli se valittu sitä erikoista kaupankäyntiä
varten, jossa sitä käytettiin -- nopeus näet on orjalaivan hyvänä
puolena, eikä lastitila. Neekeriparka pakataan tavallisesti yhtä
tiukkaan kuin jokin muukin tavaralaji, ja suuri määrä heitä voidaan
sulloa pieneen tilaan -- on harvinaista, että pieninkin inhimillisyyden
ajatus tulisi heidän epäinhimillisten "lastinlatojainsa" päähän.
Parkki oli siis rakennettu nopeaksi purjehtijaksi -- erittäinkin heikon
tuulen puhaltaessa, sellaisen kuin ovat niin sanotut pasaadituulet ja
muut, joita tavallisesti kohdataan kääntöpiirin ja "linjan" välillä.
Kutteri niinikään purjehti hyvin heikossa tuulessa -- mutta yhtä hyvin
kovalla tuulella, vihurin painaessa siihen ankarammin -- ja kun tuuli
nyt oli kiihtynyt miltei myrskyksi, oli se edullisemmassa asemassa.
Sellaisellakin tuulella se yhä piti enimmät purjeensa levällään
-- pää- ja toinen halkaisija oli ylhäältä vedetty alas, samoin
haarukkahuippupurje, kun sitävastoin myrskypurje, ajopurje ja kolmannet
halkaisijat olivat yhä paikoillaan tuulta vastassa.
Toisaalta oli parkin laskettava alas sekä yläprammipurjeensa että
prammipurjeensa ja reivattava tiukalle märssypurjeensa. Siten ollen
ei se suinkaan mennyt nopeinta vauhtiaan, mutta tuuli oli niin vahva,
että sen olisi ollut vaarallista levittää yksi ainoakin purjetilkku, ja
miehet tiesivät asian hyvin.
Näin ollen kutteri ilmeisesti saavutti sitä, ja jos tuuli puhaltaisi
samalla tavalla vielä kaksi tuntia, saataisiin "Pandora" varmasti
kiinni ja vallattaisiin.
Niin pian kuin miehet tulivat vakuutetuksi tästä asiasta, ryhtyivät
he työhön kätkeäkseen häpeällisen ammattinsa kaikki työkalut.
Käsi- ja jalkaraudat pantiin tynnyriin, joka suljettiin kannella.
Luukunristikot, joita kirvesmies oli niin kauan tehnyt, rikottiin ja
turmeltiin, niin ettei niiden tarkoitusta voitaisi huomata. Musketit,
pistoolit ja väkipuukot sullottiin johonkin salaiseen ruumanosaan. Ei
ollut aikomusta käyttää niitä ja ryhtyä vihamielisyyksiin sellaista
vastustajaa kohtaan. Vaikka kutteri oli pieni verrattuna parkkiin,
tiesi parkin miehistö sangen hyvin, että kutterissa oli paljon enemmän
miehiä kuin heillä ja että yritys vastustaa sellaista terävähampaista
pikku sotalaivaa saisi vain sen tykit suunnatuiksi heitä kohti ja
lopettaisi yhteentörmäyksen siten, että he menettäisivät ainakin
puolet lukumäärästään. Sen vuoksi heillä ei ollut mitään toivoa paitsi
pakeneminen nopeasti purjehtimalla, ja kun tästä toiveesta oli nyt
miltei luovuttu, ryhtyivät he työhön valmistuakseen tutkimista varten.
Useat miehistä todenteolla kätkeytyivät välttääkseen epäluuloa,
minkä heidän lukumääränsä saattoi synnyttää, sillä kuten jo olen
huomauttanut, miehiä oli liian paljon tavallisella kauppamatkalla
olevan laivan tarpeiksi.
Viimeiseksi turvaksi oli kippari ottanut esiin "laivapaperinsa", jotka
tietysti olivat valmistetut tällaista tapausta varten ja joiden tuli
näyttää, että kaikki oli kunnossa.
Tällä tavoin "Pandora" nyt odotteli vihamielisen takaa-ajajansa
lähemmäksi tuloa.
Kutteri oli saavuttanut meitä nopeasti ja tullut lopulta vähemmän
kuin yhden mailin päähän, kun sen keula-aukoista laukaistiin tykki,
jonka kuula meni veden yli ponnahtaen aivan parkin runkoon. Samalla
nostettiin merkki, jolla parkkia kehoitettiin "laskemaan viereen."
Sydämeni löi villisti rinnassani. Näytti siltä, kuin vapautumiseni
hetki olisi tullut, ja kuitenkin uskoin päinvastaista -- minulla oli
aavistus ettei se tulisi vielä!
Voi! Aavistus osoittautui liiankin todeksi. Vaikka kaikki enteet
osoittivat, että laivamme kaapattaisiin, ei kuitenkaan ollut käyvä
siten. "Pandoran" kohtalo oli toinen.
Aivan ikäänkuin tykinlaukaus olisi ollut merkkinä ilmalle, alkoi tuuli
äkkiä asettua tullen joka hetki hiljaisemmaksi ja hiljaisemmaksi,
kunnes se ei enää ollut myrskytuuli, vaan pehmyt ja lienteä
tuulenhenki. Aurinko, joka nyt oli laskemassa, oli epäilemättä
aiheuttanut muutoksen, ja muutamissa minuuteissa purjeet höllentyivät
sekä putosivat lepattaen raakojen varaan.
"Pandoran" miehistö oli huomannut muutoksen nopein silmin sekä
ymmärtänyt sen hyödyn. Sen takia kaikki miehet syöksyivät nopeasti
köysistöön, sen sijaan että olisivat totelleet kutterin antamaa
käskyä -- märssypurjeet levitettiin laajimmilleen -- prammipurjeet ja
yläprammipurjeet irroitettiin ja tukipurjeetkin pantiin paikoilleen,
kunnes parkin koko taklaus oli täynnä purjeita.
Tulos voitiin huomata miltei heti. Vaikka kutteri nyt laukoi tykkejänsä
niin nopeasti kuin niitä voitiin ladata, saatoin huomata, että se joka
hetki jäi jäljelle sekä että sen laukaukset eivät nyt saavuttaneet
parkkia.
Tunnin kuluttua laiva oli matkojen päässä meidän vanavedessämme, ja
ennenkuin yön pimeys levisi yli meren sekä kätki pienen laivan kokonaan
silmiltäni, näin minä murhemielin, että se oli kutistunut vain pilkuksi
näköpiirin reunalle!