Minun ei tarvitse kertoa yksityiskohtaisesti tapauksia, jotka sattuivat
kulkiessamme loppumatkan Afrikan rannikolle. Merimatkassa ei ole paljon
vaihtelua -- merisikaparvi -- valas tai pari -- joku lentokala -- hait
ja delfinit -- siinä melkein kaikki elävät olennot, jotka milloinkaan
nähdään, pisimmilläkin matkoilla. Enin osa matkaamme kulki suoraan
etelään, aivan poikki pohjoisen kääntöpiirin, ja ilma oli tietysti
kuuma melkein koko ajan -- niin kuuma, että piki tihkui lankkujen
saumoista ja kenkiemme anturoista lähti nariseva ääni joka askeleella,
jonka otimme kannella.
Me näimme useita purjeita -- useimmat niistä olivat Intian kulkijoita
-- muutamat menossa Englannista ulkomaille, ja toiset kotimatkallaan
idästä. Me näimme muutamia pienempiä aluksia, prikejä sekä pari
parkkia. Kun niissä oli Englannin värit, päätimme, että ne olivat
kauppalaivoja, jotka olivat Kap-maahan tai Algoa Bayhin menossa. Ei
mikään laivoista -- ei pienistä aluksista eikä Itä-Intian laivoista
-- näyttänyt haluavan päästä "Pandoran" tuttavuuteen, vaan kaikki
pysyttelivät siitä kaukana, kohdatessaan tai sivuuttaessaan sen.
Orjalaiva tietysti halusi välttää niitä yhtä mielellään, ja siksi ei
"puhuteltu" yhtäkään noista laivoista.
Oli kuitenkin yksi laiva, joka ei näyttänyt välttävän meitä.
Päinvastoin muutti vieras laiva sillä hetkellä, jolloin "Pandora" tuli
sen näkyviin, suuntansa, mitä se oli pitänyt, sekä kiiruhti täysin
purjein meitä kohti. Koska me nyt olimme Guinean lahdessa suunnilleen
sadan mailin päässä Kultarannalta, oli luultavaa, että alus, joka niin
rohkeasti oli suunnannut kulkunsa meitä kohti, oli risteilijä, siis
juuri sellainen laiva, jonka kanssa "Pandoran" väki ei halunnut tulla
tekemisiin. Itse asiassa kävikin tämä seikka pian aivan varmaksi, sillä
vieraan laivan menettely ja sen erikoinen taklaus -- se oli kutteri
-- yhdessä sen seikan kanssa, että niin pieni alus purjehti rohkeasti
niin suurta parkkia vastaan kuin "Pandora", oli todistamassa, että se
oli joko orjalaivoja etsimässä oleva sotalaiva tai merirosvoalus --
kummassakin tapauksessa laiva, joka oli paljon paremmin varustettu
miehillä ja aseilla kuin "Pandora".
Oli tuskin luultavaa, että kutteri oli merirosvolaiva, vaikka se olisi
ollut hyvinkin luultavaa, jos olisi oltu muussa osassa valtamerta,
sillä tähän aikaan eivät merirosvot olleet ollenkaan yhtä harvassa
kuin ne ovat nykyään. Mutta täällä ei ollut merirosvojen mielipaikka.
Kauppalaivat, jotka kulkivat tätä rannikon osaa pitkin, olivat
tavallisesti pieniä aluksia, joissa oli vähäpätöinen lasti, ja kun ne
menivät ulkomaille, veivät ne mukanaan vain sellaisia tilaa vieviä
tavaroita kuten suolaa, rautaa ja rommia sekä lisäksi leikkikaluja
ja rihkamaa. Vaikka nämä tavarat olivat tarpeeksi puoleensa vetäviä
Dahomeyn ja Ashanteen mustille villeille, eivät ne olleet sellaista
kauppatavaraa, jota merirosvot olisivat huolineet ottaa. Joskus olivat
laivat rikkaammassa lastissa kotia tullessaan, tuoden kultahiekkaa
sekä norsunluuta, ja näitä tavaroita merirosvot voivat saada kaupaksi.
Näitä rosvolaivoja oli edelleen joitakuita Afrikan rannikolla, sillä
ne saattoivat löytää sieltä monta varmaa vartiopaikkaa, mutta ne eivät
olleet siellä milloinkaan niin lukuisat kuin Länsi-Intiassa ja muualla.
Jos kutteri olisi kohdattu aikaisemmalla ajanjaksolla -- toisin
sanoen silloin kuin olimme kauempana Atlantilla ja Kapinkulkijoiden
sekä Indianlaivojen reitillä -- silloin "Pandoran" miehet olisivat
pitäneet sitä merirosvona ja hyvin luultavasti nähneet paljon vähemmän
vaivaa päästäkseen siitä irti, sillä nämä herrat pelkäsivät paljon
vähemmän merirosvolaivaa kuin kunniallista sotalaivaa. He tiesivät,
että merirosvot pitivät heidänlaisiaan kauppalaivoja sukulaishenkinä
-- miltei yhtä maata olevina -- ja että heillä sentakia oli vain vähän
pelättävänä lainsuojattomilta veljiltään. Lisäksi tiesivät he, ettei
heillä ollut mitään menetettävänä lukuunottamatta muutamia astioita
paloviinaa ja rommia; rauta, suola ja leikkikalut, joita lisäksi
oli "Pandoran" lastina, olivat tavaroita, joihin merirosvot eivät
puuttuneet. Paloviina ja rommi oli kaikki, minkä he ryöstäisivät
heiltä, ja niitä aineita oli vain joku puolentusinaa tynnyriä -- olin
näet saanut selville, että useimmat ruumassa olevat suuret astiat
olivat vesitynnyreitä täynnä vettä, tietystikin tarkoitettuna elävän
lastin tarpeeksi matkalla Atlantin yli.
Siksi, päätteli "Pandoran" miehistö, ryöstäisi merirosvolaiva heiltä
vain heidän kuusi väkijuomatynnyriänsä ja siinä kaikki. Mahdollisesti
se mieltyisi parkin mainioihin miehiin ja tahtoisi pakottaa joitakuita
heistä omaan palvelukseensa. Se olisi onnettomuus laivan omistajille,
mutta mitä miehiin tulee, uskon vahvasti, että hyvin harvoja heistä
tarvitsisi pakottaa. Useimmat olivat olleet kylläkin halukkaita
ryhtymään merirosvoukseen tai muunlaiseen pahuuteen.
Kun kutteri tuli lähemmäksi, kävi kuitenkin selville -- se oli näet
tulossa lähemmäksi -- ettei se ollut merirosvoalus. Itse asiassa ei
se ollenkaan salannut olemustaan, sillä Englannin lippu kohosi sen
huippuun osoittaen siten kerta kaikkiaan, että se oli englantilainen
sotalaiva. On kyllä totta, että merirosvoalus olisi saattanut käyttää
tätä merkkiä syöttinä, mutta ottaen huomioon ajan ja paikan ei se
ollut luultavaa, eikä "Pandoran" miehet ajatelleetkaan, että se oli
sellainen. Kutteri oli epäilemättä brittiläinen risteilijä. Tämä oli
heidän täydellinen uskonsa ja vakaumuksensa. Ei mikään lippu olisi
ollut epämieluisampi orjalaivan miehistön silmissä, kuin se, joka
nyt liehui tuulessa kutterin päämaston kärjessä. Jos siinä olisi
ollut Portugalin tai Espanjan lippu, tai edes Ranskan, olisivat
miehet pelänneet sitä vähemmän, sillä huolimatta näiden kansakuntien
lupauksista auttaa sulun panemisessa orjakaupalle tiedetään hyvin,
että he ovat toimineet sangen haaleasti tässä asiassa. Niin -- vieläpä
pahemminkin -- heidän valtamerentakaisten alueittensa kuvernööreistä
-- vieläpä heidän sotalaivojensa kapteeneistakin -- tiedetään,
etteivät he ainoastaan olleet leväperäisiä orjakaupan suhteen, vaan
olivat todenteolla auttamassa sen harjoittamista! Jos kutteri olisi
ollut näiden kansojen laivoja, ei "Pandora" olisi ollut niin innokas
pääsemään pakoon siltä. Se olisi ehkä saavutettu ja ylimalkaisen
tarkastuksen jälkeen -- pari salaisen ymmärtämyksen sanaa kapteenin ja
sotalaivan komentajan välillä --- sen olisi sallittu lähteä täyttämään
tehtäväänsä, ja siten olisi juttu ollut lopussa. Mutta brittiläisen
kutterin komentaja ei olisi päästänyt niin helpolla, sillä olkoon
sanottu brittiläisten upseerien kunniaksi, että he ovat kaikissa
sellaisissa tapauksissa tehneet tehtävänsä sekä toteuttaneet tarmolla
hallituksensa aikomukset.
Siksi parkin miehistö huomatessaan, että siinä oli todella brittiläinen
risteilijä heidän perässään, joutui mitä suurimpaan sekasortoon
ja huoleen. Sanon perässään, sillä "Pandora" oli jo aikoja sitten
kääntänyt takakeulansa vierasta alusta päin, sekä nosti nyt kaikki
purjeensa päästäkseen pakoon.
Oli ilmeistä, että kutteri oli nopea purjehtija ja tiesi olevansa
semmoinen -- muuten olisi se käyttänyt enemmän sotataitoa ensi
lähestymisessään. Nyt se päinvastoin ei ollut ollenkaan välittänyt
salata luonnettaan, vaan suuntautuessaan suoraan "Pandoraa" kohti,
oli heti ruvennut ajamaan takaa. Parkki oli ollut yhtä nopea
kääntymisessään, ja muutamia tunteja laivat kulkivat aivan perätysten.