Tietystikään en lausunut julki näitä mietteitäni kenenkään "Pandoran"
miehen kuullen. Sellainen olisi saattanut minut pahempiin selkkauksiin
kuin milloinkaan. Ei Bracekaan olisi voinut suojella minua, jos olisin
ilmaissut inhon, minkä uudet toverini olivat herättäneet minussa. Minä
toimin vain tavallisen järkevyyden vaiston mukaan, kun pidin suuni
kiinni, enkä ollut huomaavinani asioita, jotka olivat väärällä tolalla.
Kuitenkaan en voinut täydellisesti teeskennellä. Kasvoni varmaan
ilmaisivat minut, sillä useammin kuin kerran ottivat toverilurjukseni
minut koeteltavakseen ivaten minua epäilysteni takia sekä sanoen minua
"keltanokaksi", "maanmoukaksi", "lystikkääksi pojaksi" ja "heittiöksi"
sekä antaen muita yhtä halventavia nimityksiä, joita merimiesten
kesken on laaja varasto. Jos he olisivat tietäneet täydelleen sen
halveksimisen määrän, mitä tunsin heitä kohtaan, olisivat he tuskin
tyytyneet antamaan minulle vain pilkkanimiä. Olisin saanut iskuja
niiden mukana, mutta minä salasin huolellisesti synkeät ajatukset,
jotka liikkuivat rinnassani.
Olin kuitenkin päättänyt selvittää asiani Bracelle ja kysyä hänen
neuvoaan. Tiesin, että saatoin luottaa häneen, mutta asia oli
arkaluontoinen, ja päätin lähestyä häntä varovaisesti. Hän saattoi
vihastua minulle, sillä hänkin oli mukana samassa häpeällisessä
joukossa. Hän saattoi olla herkkäluontoinen ja moittia minua siitä,
että sekaannuin asioihin, jotka eivät minua koskeneet.
Ja kuitenkin luulottelin, ettei hän tekisi siten. Pari lausumaa, jotka
olin kuullut hänen sattumalta sanovan, saivat minut luulemaan, että
Brace oli kyllästynyt elämään, jota hän vietti -- että hänkin oli
tyytymätön sellaiseen osaan sekä että jokin kova kohtalo oli johtanut
hänet siihen. Toivoin, että asia olisi siten, sillä olin ruvennut
tuntemaan suurta mielenkiintoa tähän kunnon mieheen. Näin joka päivä,
että hän erosi kokonaan tovereistaan -- hän ei ollut paatunut ja
kunnoton kuten he. Vaikka ihmiset seuran vaikutuksesta asteittain
omaksuvat enemmistön käytöstavan, oli Bracella oma tahtonsa ja tiensä
-- hänessä oli jotakin siveellistä erikoisuutta, joka teki hänet
toisenlaiseksi kuin muut, ja hän näytti säilyttävän sen huolimatta
siitä alituisesta tahrautumisen vaarasta, jolle hän oli alttiina
seurustellessaan sellaisten miesten kanssa. Huomatessani tämän päätin
ilmoittaa hänelle kurjuuteni syyn sekä saada häneltä neuvoa, miten
minun piti menetellä.
Pian ilmaantui tilaisuus -- mahdollisuus keskustella hänen kanssaan
muun miehistön kuulematta.
Kokkapuulla on hauska paikka, etenkin kun etutangon haruspurje on
laskettu alas, niin että se on pitkin pyöröpuuta. Siellä voi pari
kolme henkilöä istua tai nojata purjeeseen sekä puhella salaisuuksiaan
olematta vaarassa tulla kuulluksi. Tuuli puhaltaa harvoin suoraan
edestä, vaan pikemmin päinvastoin. Äänet kulkeutuvat eteenpäin
tai kauas yli meren, sensijaan että ne menisivät miesten korviin.
Mietiskelevä merimies etsii joskus tätä yksinäistä pikku paikkaa, ja
siirtolaislaivoissa jotkut uskaliaammat kansimatkustajat kiipeävät
usein sinne -- tarvitaan näet vähän rohkeutta mennä niin korkealle
veden yläpuolelle -- sekä uskovat toistensa korvaan valtamerentakaisen
elämänsä suunnitellun ohjelman.
Brace piti tästä paikasta, ja usein hämärän aikaan hänellä oli tapana
salaa mennä sinne yksinään sekä istua itsekseen joko polttaakseen
piippuaan tai antaakseen ajatustensa harhailla.
Toivoin pääseväni hänen toverikseen, mutta alussa en uskaltanut
häiritä häntä, ettei hän pitäisi sellaista tungetteluna. Jonkun ajan
perästä sain rohkeutta ja liityin hänen seuraansa hänen ollessaan
turvapaikassaan. Näin, ettei hän tullut tyytymättömäksi -- päinvastoin
näytti hän tulevan iloiseksi seurastani.
Eräänä iltana seurasin häntä tavallisuuden mukaan, päättäen ilmaista
hänelle ajatukset, jotka vaivasivat minua.
"Ben!" sanoin minä siihen tuttavalliseen tapaan, jolla kaikki
merimiehet puhuttelevat toisiaan. "Ben!"
"No, poikaseni; mikä on?"
Hän näki, että minulla oli jotakin ilmoitettavana, ja jäi kuuntelemaan
tarkkaavasti.
"Mikä tämä laiva on?" kysyin hetken perästä.
"Tämä ei ole ollenkaan laiva, poikani -- tämä on parkki."
"Mutta mikä se on?"
"No, enkö sanonut sinulle, että se on parkki."
"Mutta minkälainen, haluaisin tietää?"
"No, tietysti tavallinen taklattu parkki -- ymmärräthän, että jos se
olisi laiva, olisi tuossa perämastossa ylhäällä raakapurjeet, joita
siinä ei ole, niinkuin näet -- siksi se on parkki eikä laiva."
"Mutta, Ben, minä tiedän kaiken sen, sillä sinä olet jo selittänyt
minulle laivan ja parkin erotuksen. Minä haluaisin tietoa siitä,
minkälainen alus tämä on."
"Noh, minkälainen! Sitähän sinä tahdot tietää. Niin, sanoisinpa sitten,
ettei nopeampi purjealus ole milloinkaan työntänyt keulakoristettaan
mereen. Sillä on vain yksi vika: se on hiukan liian kiikkerä minun
mielestäni ja hyppii liiaksi aallokossa. Jos sitä ei pidettäisi kovassa
painolastissa, en ihmettelisi, vaikka näkisin mastojen menevän mereen
jonakin päivänä."
"Älä suutu minuun, Ben, kaiken sen olet kertonut minulle ennen; en
halua sitä tietää."
"Ja mitä hiivattia sinä haluat tietää? Hitto vieköön, poikaseni, sinä
saatat minut ymmälle."
"Vastaa minulle, Ben, sano minulle totuus: Onko tämä kauppalaiva?"
"Ohoo, siihenkö sinä pyrit? No, riippuu siitä, mitä tarkoitat
kauppalaivalla. On monenlaisia tavaroita jotka kulkevat kauppatavaran
nimellä. Toiset laivat kuljettavat yhtä lajia, toiset toista."
"Mitä lajia 'Pandora' kuljettaa?" kysyi minä, keskeyttäen hänet.
Kun minä tein kysymyksen, panin minä käteni hiljaa merimiehen
käsivarrelle ja katsoin häntä vakavasti kasvoihin odottaessani hänen
vastaustaan.
Hän epäröi hetken, kunnes näki, ettei voinut kunnolla olla vastaamatta
minulle, ja vastasi sitten yksinkertaisesti: "Neekereitä. Ei hyödytä
olla piilosilla tässä asiassa, poikaseni. Sinun täytyy aikanaan
kumminkin huomata se - 'Pandora' ei ole kauppalaiva -- se on
kuljetusalus -- se on säännönmukainen orjalaiva."
"Voi Ben!" sanoin minä rukoilevasti, "eikö semmoinen ole kauhea tapa
viettää elämää?"
"No, semmoinen elämä ei sovi sinulle, poikani, ja minä olen pahoillani,
että olet joutunut sellaiseen joukkoon. Minä näin sinut, kun sinä ensi
kerran tulit laivaan, ja olisin tahtonut kuiskata sanan korvaasi, jos
olisin voinut. Mutta tuo vanha hai sai sinut sidotuksi, ennenkuin
saatoin puhua sinulle. Hän tarvitsi poikaa ja oli päättänyt ottaa
sinut. Kun sinä tulit toisen kerran, olin minä alhaalla makuulavallani,
ja siten sinut otettiin mukaamme. Ei, pikku Ville, tämä elämä ei sovi
sinulle, poikaseni."
"Entä sinulle, Ben?"
"Seis, nuori mies! No minä en ole vihainen sinulle; onhan vain
luonnollista, että ajattelet siten. Ehkä en olekaan niin paha, kuin
minua luulet."
"En luule, että olet paha, Ben, päinvastoin. Juuri sentakia olen
puhunut siten kuin puhuin. Luulen, että eroat suuresti muista. Minä --"
"Ehkä olet oikeassa, poika, ehkä et. En ole aina ollut paha. Olin
kerran samanlainen kuin sinä, enkä välittänyt tällaisista miehistä,
mutta maailmassa on tyranneja, jotka tekevät ihmiset pahoiksi, ja he
ovat tehneet minutkin semmoiseksi."
Tässä merimies pysähtyi ja päästi huokauksen samalla kuin syvimmän
katkeruuden varjo kulki hänen kasvoillaan. Jokin synkeä muisto liikkui
hänen sisällään.
"Miten, Ben?" uskalsin kysyä. "En voi uskoa sitä. He ovat tehneet sinut
onnettomaksi, mutta eivät pahaksi. Tiedän, ettet ole paha."
"Olet ystävällinen, pikku Ville, kun sanot minulle siten. Olet hyvin
ystävällinen; sinä saatat minut tuntemaan samalla tavalla kuin kerran
tunsin, ja minä kerron sinulle kaikki. Kuuntele, niin minä kerron
sinulle koko asian."
Merimiehen silmässä oli kyynel, ensimmäinen, jonka hän oli vuodattanut
moneen pitkään vuoteen. Hänen ahavoituneilla kasvoillaan näin samalla
kertaa hellyyttä ja surullisuutta osoittavan ilmeen.
Minä sijoituin kuuntelemaan tarkkaavasti.
"Kertomus on lyhyt", jatkoi hän, "eikä se tarvitse monta sanaa. En
ollut aina sellainen kuin nyt. Ei, olin sotalaivassa monta vuotta,
eikä laivassa ollut monta, jotka olisivat tienneet tai tehneet
velvollisuutensa paremmin, vaikka minä sen itse sanon. Mutta se kaikki
ei hyödyttänyt mitään. Se tapahtui Spitheadissa -- me olimme siellä
laivaston mukana, ja minä satuin joutumaan selkkauksiin laivamme
perämiehen kanssa. Kaikki oli muutaman tytön takia, jonka tapasimme
rannalla ja joka oli minun mielitiettyni. Perämies otti liikoja
vapauksia tytön suhteen, ja minun vereni rupesi kiehumaan. En voinut
sille mitään, minä uhkasin häntä -- vain uhkasin. Täällä on, mitä siitä
sain. Katsohan tänne, pikku Ville!"
Kun merimies lakkasi puhumasta, veti hän puseron päältään ja kohotti
paitaansa yli hartioiden. Minä näin hänen selässään pitkin ja poikin
joka suuntaan kokonaisen verkon pitkiä arpia -- vanhojen ruoskaniskujen
arpia, joita "kissat" olivat tehneet hänen ruumiiseensa.
"Nyt, poikani, ymmärrät, miksi minun on pakko olla tällaisessa
laivassa. Minä tietysti karkasin sotalaivastosta ja yritin sittemmin
onneani kauppalaivoissa. Mutta meninpä minne tahansa, oli minulla
Kaininmerkki mukanani, ja asia tuli aina tavalla tai toisella ilmi,
niin etten voinut kestää sitä. Täällä en minä ole mustana lampaana
laumassa. Tuolla alhaalla olevien miesten joukossa on monen selkä yhtä
viiruinen kuin minunkin."
Benin lopetettua pysyin jonkun aikaa vaiti, koska hänen kärsimiensä
vääryyksien lyhyt tarina oli koskenut minuun.
Hetken perästä uskalsin taas tuoda esiin asian, joka oli lähinnä
sydäntäni.
"Mutta, Ben", sanoin minä, "tämä on kauheata elämää; varmaan et aio
jatkaa sitä?"
Pään pudistus oli ainoa vastaus, jonka sain.
"Minä en saattaisi kestää sitä", jatkoin minä. "Olen päättänyt paeta,
milloin tilaisuus tarjoutuu. Varmaankin sinä autat minua?"
"Sekä sinua että itseäni, poikaseni."
"Oi, olen niin iloinen."
"Niin", jatkoi hän, "minäkin olen tähän väsynyt. Olen ajatellut, miten
pääsisin siitä. Olen päättänyt, että tämä on viimeinen matkani --
ainakin tässä ammatissa. Olen ajatellut, poikaseni, pujahtaa tieheni
heidän käsistään sekä ottaa sinut mukaani."
"Oi, kuinka iloiseksi silloin tulen. Milloin me menemme?"
"Siinäpä pulma onkin, poikaseni. Tiedäthän, ettei koko Afrikassa
ole paikkaa, jossa voisimme lähteä tiehemme, tai jos tekisimme sen,
saisimme vain vaeltaa noiden mustien villien joukossa ja joutuisimme
hyvinkin luultavasti heidän murhattavakseen. Ei, me emme selviydy
'Pandorasta' tällä puolen Atlanttia. Meidän täytyy pysytellä laivassa
sekä suorittaa matka. Toisella puolella me toteutamme suunnitelmamme;
sen vakuutan sinulle."
"Tässä on pitkä aika kärsiä."
"Sinä et joudu kärsimään -- minä huolehdin siitä. Mutta pysy
rauhallisena, äläkä näytä, ettet ole aivan tyytyväinen -- ei sanaakaan
kellekään siitä, mitä on sanottu tänä iltana -- ei sanaakaan,
poikaseni!"
Lupasin ottaa uskollisesti vaarin annetuista määräyksistä, ja kun Brace
nyt kutsuttiin vahtivuorolleen kannelle, menin minä hänen mukanaan
alas, tuntien sydämeni kevyemmäksi kuin koskaan, sitten kun olin
astunut "Pandoraan".