Uneni eivät olleet mitenkään miellyttävänlaatuisia. Miten ne
saattoivatkaan olla sellaisia, kun ottaa huomioon elämän, jota minun
oli pakko viettää. Kun henkeni oli loukkauksien kiusaama ja ruumiini
liian työn väsyttämä, ei ole otaksuttavaa, että unennäköni olisivat
olleet miellyttäviä.
Vaikkakaan ne eivät olleet miellyttäviä, olivat ne kylläkin lyhyitä
-- ainakin oli nukkumiseni laita siten, sillä silmäni eivät olleet
suljettuina enempää viittä minuuttia, kun minut herätettiin tylysti.
Minua ei saanut valveille ääni, vaan lonkkaan sattunut kipeästi koskeva
lyönti, jonka antoi raskas käsi aseella, minkä tiesin tuntemastani
iskusta olevan sen, jota merimiesten puheessa sanotaan köyden pääksi.
Ei tarvittu lyönnin toistamista herättämään minut ja saamaan minut
kavahtamaan jalkeille; jos olisi tullut toinen isku, olisin varmaan
saanut sen yhtä pistävän kipeänä kuin edellisenkin, sillä ylös
hypähtäessäni näin sen miehen käden, joka oli lyönyt minua, kohotettuna
toistamaan iskun. Hän toisti sen, mutta minun äkillinen nousemiseni
teki tyhjäksi aikeen, ja köydenpää kiertyi höllästi hartioitteni ympäri.
Olin jokseenkin ällistynyt tuntiessani törkimyksen.
Se oli ranskalainen rehentelijä -- Le Gros!
Minä tiesin, että hänellä oli mieli pieksää minua köydenpäällä ta
jollakin muulla -- hänellä oli yhä sydän täynnä kiukkua minua kohtaan
-- tiesin hyvin, ettei häneltä puuttunut tahtoa; jos olisimme olleet
jossakin maailman kolkassa kahdenkesken, en olisi hämmästynyt, vaikka
hän olisi pieksänyt minut melkein kuoliaaksi -- en vähääkään. Mutta se
minua ällistytti, että hän uskalsi tehdä siten siellä ja silloin. Siitä
asti kuin Brace oli löylyttänyt häntä, oli hän ollut hiljaa kuin hiiri
-- kylläkin äreä minulle, mutta rupeamatta koskaan loukkauksiin, jotka
suojelijani olisi pannut pahakseen.
Mitä oli sitten tapahtunut semmoista, joka sai aikaan tämän muutoksen?
Oliko hän taas otellut Bracen kanssa ja voittanut hänet? Tai oliko
suojelijani jotenkin pahastunut minuun ja kieltänyt suojeluksensa
antaen tämän törkimyksen vapaasti kurittaa minua omaksi erikoiseksi
huvikseen?
Varmaankin oli jokin muutos tapahtunut meidän keskinäisissä
suhteissamme, muuten ei Le Gros olisi milloinkaan uskaltanut nostaa
kättänsä minua vastaan sillä tavoin, kuin hän teki.
Sentakia olin ällistynyt ja ymmälläni. Saattoiko olla niin, että hän
huomatessaan minut aivan yksin märssyssä, oli saanut päähänsä, että hän
saattoi siellä antaa minulle selkäsaunan tulematta nähdyksi?
Tämä varmaankaan ei ollut hänen ajatuksensa? Vaikkakaan minua ei
nähty, voitiin minut kuulla. Minä saatoin helposti huutaa, niin että
suojelijani kuulisi minut, ja jos hän ei olisikaan kuullut, olisin
voinut sanoa asian hänelle jälkeenpäin. Vaikka tämä ei olisikaan
pelastanut minua selkäsaunasta, olisi siitä koitunut minulle korvaus
nähdä Le Grosin saavan samalla mitalla.
Nämä mietteet kulkivat miltei silmänräpäyksessä ajatuksissani -- ne
tarvitsivat aikaa vain jonkun sekunnin -- juuri sen ajan, joka kului
siitä, kun nousin pystyyn, siihen asti, kunnes toinnuin hämmästyksestä,
jota tunsin ollessani vastapäätä ranskalaista. Siihen meni vain lyhyt
väliaika, sillä rehentelijä oli taas nostanut köydenpään antaakseen
toisen iskun.
Minä juoksin toiselle sivulle ja vältin lyönnin osaksi. Sitten minä
syöksyin mastoa kohti ja katsoin märssynreiästä nähdäkseni oliko Brace
alhaalla.
Hän ei ollut näkyvissä, ja minä olisin huutanut häntä, kun silmäni
sillä hetkellä kiintyi kahteen naamaan, jotka saattoivat minut
pidättämään huutoani. Ei ollut vaikeata tuntea niitä -- kipparin
pyöreistä, iloisista ja kavalista kasvoista sekä hänen apurinsa
villimmännäköisistä piirteistä ei voinut erehtyä. Molemmat katselivat
ylöspäin, kuten sanoin, ja pahanilkinen ilme, joka väikkyi edellisen
pyöreissä, pallomaisissa silmissä sekä tyydytyksen julma hymy, joka oli
kiintynyt jälkimäisen huulille, sanoi minulle yhdellä silmäyksellä,
että ranskalainen ja minä olimme heidän huomionsa esineenä.
Odottamaton hyökkäys Le Grosin puolelta oli nyt selitetty: hän ei
toiminut omasta päästään, vaan toisten edustajana! Oli selvää, että he
olivat antaneet hänelle määräyksiä, ja asennosta, jossa he seisoivat,
sekä jo huomauttamastani pirullisesta ilmeestä sain varmuuden siitä,
että jokin uusi kidutus oli aiottu minua varten.
Minä en huutanut Bracea avukseni, sillä se ei olisi hyödyttänyt.
Tuo kunnon toveri ei olisi voinut suojella minua tämänkaltaisilta
tyranneilta. Ne olivat hänen päällikköjään, ja heillä oli laki
puolellaan pannakseen hänet kahleisiin, jos hän vain sanallakin olisi
tullut väliin --,vieläpä ampuakseen tai tappaakseen hänet, jos hän
olisi yrittänyt tulla minun avukseni.
Tiesin, ettei hän uskaltaisi keskeyttää heitä, olisivatpa he ryhtyneet
mihin julmuuteen tahansa. Oli parempi olla saattamatta häntä
selkkauksiin ylempien kanssa. Tätä ajatellessani pidin suuni kiinni ja
odotin, mitä piti tapahtua.
Minua ei pidetty kauan epätietoisena heidän aikeistaan.
"Hitto vieköön sen laiskan lurjuksen!" huusi perämies alhaalta --
"kuorsaamassa keskellä selvää päivää, mitä? Herätä hänet köydenpäällä,
ranskanpoika! Hutki häntä kunnes häneltä pääsee poru!"
"Ei", huusi kapteeni, jonka mieleen oli tullut parempi ohjelma. "Aja
hänet ylös! Hän näyttää pitävän ylöspäin kiipeämisestä. Aja hänet
ullakolle! Hän haluaa tulla merimieheksi -- me teemme hänestä sen!"
"Ha, haa!" yhtyi perämies käheästi nauraen päällikkönsä
nerokkaaseen päähänpistoon, "niin juuri, todellakin; tuuleta häntä
yläprammiraa'alla!"
"Kyllä -- kyllä!" vastasi Le Gros ja kääntyen sitten minuun päin köysi
uhkaavassa asennossa hän käski minun ruveta nousemaan.
Minä en voinut muuta kuin totella ja kiertäen märssytangon vanttien
ympäri tartuin käsilläni tikkaisiin ja aloin kiivetä ylöspäin.