ADELHEID. Eräälle vierailulle, jonka minä teen oman haluni mukaan.
KORB (Adelheidille). Herra von Senden toivoo saada tulla tervehdykselle
luoksenne.
ÖVERSTI. Minä en tahdo nyt nähdä häntä.
ADELHEID. Rauhaa, herra översti, meillä ei ole aikaa vihastua vielä
hänenkin kanssaan. Minun täytyy ottaa hänet vastaan muutamiksi
minuuteiksi.
ÖVERSTI. Sitten menen minä pois.
ADELHEID (rukoillen). Tuletteko pian minun seurassani? Vaunut odottavat.
ÖVERSTI. Minä tottelen komentoa. (Poistuu vasemmalle).
ADELHEID. Minä tein pikaisen päätöksen, rohkenin jotakin, mikä tytölle
taitaa olla liiaksi uskallettua, sillä nyt, kun ratkaiseva hetki
lähenee, tunnen rohkeuden minut jättävän. — Minun täytyy se tehdä hänen
tähtensä ja meidän kaikkein tähden. — (Korbille). Pyytäkää neiti Idaa
olemaan jo valmiina. Kuski kääntyy heti takaisin ja noutaa hänet. —
Rakas Korb, ajatelkaa minua. Minä otan tärkeän askeleen, vanha ystävä.
— (Adelheid poistuu).
KORB (yksin). Tuhat tulimmaista, miten hänen silmänsä loistivat! Mitä
hän aikoo? Eihän hän toki aijo viedä pois vanhaa överstiä? Mitä hyvänsä
hän aikookin, sen hän ajaa perille. On vain yksi, joka oikein sopisi
hänelle. Voi herra Konrad, jos minä rohkenisin puhua! (Poistuu).