ENSIMMÄINEN KUVAELMA.

Puutarhasali överstin luona. Översti tulee sisään puutarhasta Karl

takanaan.

ÖVERSTI (ovella, tylysti). Kuka on käskenyt Vilhelmiä viemään hevosta

ympäri makuuhuoneen ohitse? Se lurjus! Kenkäraudat kolisevat niin, että

siihen meluun saattaisi kuollutkin herätä.

KARL. Eikö herra översti lähde tänään ratsastamaan?

ÖVERSTI. En! talliin hevonen!

KARL. Ymmärrän, herra översti. (Poistuu.).

ÖVERSTI (soittaa, Karl taas ovelle). Onko neiti puhuteltavissa?

KARL. Hän on huoneessaan, herra oikeusneuvos on jo tunnin ajan ollut

hänen luonansa.

ÖVERSTI. Kuinka? näinkö varhain aamulla?

KARL. Täällä on neiti itse (pois, kunnes Adelheid on tullut sisään

ovesta oikealla Korbin kera.)

ADELHEID (Korbille). Jääkää vaan puutarhanoven läheisyyteen, ja kun

tuo nuori herra tulee, niin tuokaa hänet luoksemme (Korb pois). Hyvää

huomenta, herra översti! (Astuu hänen luokseen ja iloisesti katsoen

häneen). Minkälainen ilma on tänään?

ÖVERSTI. Pilvikäs, tyttöni, pilvikäs ja myrskyinen! Harmi ja murhe

aivojani ahdistavat, että pääni on haleta. Mitenkä on Idan laita?

ADELHEID. Paremmin. Hän on nukkunut aamuyöstä. Nyt on hän kyllä

suruissaan, mutta rauhallinen.

ÖVERSTI. Juuri se on minusta tuskallista. Kun hän edes huutaisi ja

vähän repisi tukkaansa. Se olisi kamalaa, mutta luonnollista. Mutta

tämä hymyileminen ja poispäin kääntyminen ja tämä salaisten kyyneleiden

kuivaaminen, se vie minulta mielen. Se on minun lapsestani luonnotonta.

ADELHEID. Ehkä tuntee hän isänsä hyvän sydämmen paremmin, kuin hän

itse, ehkä hän toivoo vielä!

ÖVERSTI. Mitä? Sovintoako hänen kanssaan? Sen perästä, mitä on

tapahtunut, on sovinto Oldendorfin ja minun välillä mahdoton.

ADELHEID. Minä soitan. (Korb pois). — Auttakaa minua vähäpätöisessä

asiassa, minun pitää puhutella erästä nuorta miestä, joka näyttää

olevan avun tarpeessa, ja tahtoisin mielelläni, että Te jäisitte

läheisyyteen — saanko antaa tuon oven jäädä auki? (Viittaa oveen

vasemmalla).

ÖVERSTI. Se on kai suoraa kieltä puhuen, että minun pitää mennä sinne

sisälle?

ADELHEID. Minä pyydän, ainoastaan viideksi minuutiksi.

ÖVERSTI. Olkoon menneeksi, jos minun vain ei tarvitse kuunnella.

ADELHEID. Sitä minä en vaadi, mutta kuunteleva olette kyllä, jos

keskustelu kiinnittää huomiotanne puoleensa.

ÖVERSTI (nauraen). Sitten menen. (Pois vasempaan, Adelheid soittaa.

Schmock saapuu, Korb näyttäytyy ja heti taas poistuu.)

SCHMOCK (kumartaen). Toivotan hyvää huomenta. — Oletteko Te se neiti,

jonka kirjuri kävi minun luonani?

ADELHEID. Olen. Te olette lausunut toivovanne saada puhutella minua

itseäni.

SCHMOCK. Miksi pitäisi kirjurin tietää, jos minulla Teille on jotain

sanottavaa? — Tässä on Sendenin kirjoittama paperiliuska, jonka olen

löytänyt Coriolanin paperikorista. Katsokaa, tekisikö översti sillä

mitään. Mihin voisin minä sen johdosta ryhtyä? Minä en voi tehdä sillä

mitään.

ADELHEID (silmäillen paperia, lukien itsekseen). Tässä lähetän

Teille nuo epäonnistuneet stilistiset työt j.n.e. — Varomatonta ja

hyvin tavallista! (Panee paperin pöydälle. Kovaa.) Joka tapauksessa

nämä merkityksettömät liput ovat minun paperikorissani paremmassa

säilössä, kuin jossain muualla. Ja mikä aiheuttaa Teitä, hyvä herra,

lahjoittamaan minulle luottamustanne?

SCHMOCK. Bellmaus on minulle sanonut, että Te olette kelvollinen

henkilö, joka sopivalla tavalla ilmoittaisi överstille, että hänen

tulisi varoa Sendeniä ja minun toimittajaani. Ja översti on sävyisä

mies, hän antoi minulle hiljan lasin hienoa viiniä ja leivoksia lohen

kanssa suurukseksi.

ÖVERSTI (ovella näkyvissä, sääliväisesti käsiään ristien). Oi hyvä

Jumala!

SCHMOCK. Miksi sallisin näiden ihmisten pettää häntä?

ADELHEID. Jos suurus ei ollut teille vastenmielinen, niin me tahdomme

pitää huolta toisesta.

SCHMOCK. Oi, minä pyydän, älkää nähkö vaivaa minun tähteni.

ADELHEID. Voimmeko teitä muulla tavalla vähän auttaa?

SCHMOCK. Millä te minua auttaisitte? (Tarkastaen kenkiään ja

vaatteitaan). Minulla on nyt kaikki kunnossa. Onnettomuuteni on vain

se, että olen huonossa toimessa. Minun täytyy katsoa, että pääsen pois

kirjallisista töistä.

ADELHEID (säälivästi). Taitaa olla oikein vaikeata tulla toimeen

kirjallisella alalla?

SCHMOCK. Miten milloinkin. — Minun toimittajani on oikullinen mies.

Hän pyyhkii pois liian paljon ja maksaa liian vähän. Pitäkää ennen

kaikkea huolta kirjoitustavastanne, sanoo hän, hyvä kirjoitustapa

on pääasia. Kirjoittakaa asiallisesti, Schmock, sanoo hän,

kirjoittakaa syvällisesti, nykyään vaaditaan sanomalehdellä, että

se on syvämietteinen. Hyvä, minä kirjoitan syvämietteisesti, minä

pidän huolta loogillisesta ulkomuodosta. Mutta kun vien hänelle

työni, heittää hän sen luotaan ja ärjäsee: Mitä tämä on? Tämä on

liian raskastajuista, tämä on turhantarkkaa, sanoo hän. Teidän pitää

kirjoittaa nerokkaasti, kaunopuheinen tulee Teidän olla, Schmock,

nyt on muodissa, että kaiken pitää olla mieluista lukijoille. — Mitä

teen minä? Minä kirjoitan taas nerokkaasti, panen paljon korulauseita

kirjoitukseen; ja kun vien sen hänelle, ottaa hän värikynän ja pyyhkii

pois kaiken tavallisen ja antaa ainoastaan korulauseiden jäädä.

ÖVERSTI. Onko sellainen mahdollista?

SCHMOCK. Kuinka voin tulla toimeen sellaisella menettelyllä? Mitenkä

voin hänelle kirjoittaa komeita korulauseita viidellä pfennigillä

riviltä? Sellaisessa minä en voi tulla aikoihin. Ja senvuoksi haluan

päästä koko toimesta. Kun voisin ansaita ainoastaan kaksikymmentäviisi

tai kolmekymmentä dollaria, en eläissäni enää tahtoisi kirjoittaa

sanomalehteen, minä alottaisin silloin oman toimen, joka minut voisi

elättää.

ADELHEID. Odottakaa muutamia silmänräpäyksiä! (Etsii rahakukkarostaan).

ÖVERSTI (nopeasti rientäen esiin). Jättäkää se minulle, hyvä

Adelheid. Nuori mies tahtoo luopua sanomalehtimiehen toimesta, se

on minun mieleistäni! Tässä, tässä on rahaa, kuten toivotte, jos

Te minulle lupaatte, ettette tästä päivästä alkaen tartu kynään

sanomalehtikirjoitusta varten. Tässä ottakaa!

SCHMOCK. Käypä kahdenkymmenen viiden taalerin pankinsetelikö? Kunniani

kautta, minä menen vielä tänään serkkuni luo, joka on hyvinvoiva

kauppias. Tahtooko herra översti velkakirjan, vai pitääkö minun

kirjoittaa vekseli, joka lankeaa pitkän ajan kuluttua?

ÖVERSTI. Päästäkää minut kuulemasta vekselistä puhuttavan!

SCHMOCK. Sitte minä kirjoitan oikean velkakirjan. Minusta on parempi,

että se on vain velkakirja.

ÖVERSTI (kärsimättömästi). En tahdo velkakirjaannekaan — herra, menkää

Jumalan nimeen.

SCHMOCK. Ja miten on koron laita? Jos saan pitää sen viittä prosenttia

vastaan niin olisi minulle mieluista.

ADELHEID. Herra översti lahjoittaa teille rahat.

SCHMOCK. Lahjoittaako hän minulle rahat? Se on ihmeellistä! — Kuulkaa

herra översti, jos minä en mitään tee rahalla, niin se jää lahjaksi;

jos sillä hyödytän itseäni, niin tuon sen Teille takaisin. Minä toivon,

että sillä itseäni hyödytän.

ÖVERSTI. Pitäkää se aivan mielenne mukaan.

SCHMOCK. Se on sangen hyvä niin, herra översti. Minä kiitän Teitä ja

tulkoon se Teille palkituksi. Sanon teille jäähyväiset, hyvä herrasväki.

ADELHEID. Älkäämme unhoittako suurusta. (Soittaa, Korb tulee). Hyvä

Korb! (Puhuu hiljaa hänen kanssaan).

SCHMOCK. Kiitän, antakaa sen sentään olla! (Schmock ja Korb poistuvat).

ÖVERSTI. Ja nyt, hyvä neiti, selittäkää minulle koko tämä keskustelu,

se koskee minua kylläkin läheltä.

ADELHEID. Senden on lausunut sopimattomia ajatuksia asemastaan Teidän

luonanne ja Teidän talossanne. Tämä nuori mies on vähän siitä kuullut

ja saanut haltuunsa Sendenin paperin, jossa on muutamia sopimattomia

lauseita. Minä katsoin hyväksi hankkia paperin pois hänen käsistään.

ÖVERSTI. Minä pyydän teiltä niitä kirjeitä, Adelheid.

ADELHEID (rukoilevasti). Mitä varten, herra översti?

ÖVERSTI. Minä en suutu, tyttöseni.

ADELHEID. Ei kannatakaan. Ja kuitenkin pyydän, ettette tahdo niitä. —

Te tiedätte nyt kylliksi, sillä Te tiedätte, ettei hän seurueineen ole

niin suuren luottamuksen arvoinen, kuin Te viime aikoina olette hänelle

osoittanut.

ÖVERSTI (tuskissaan). Hui, hui! — Minulla on vanhoilla päivilläni

onnettomuutta tuttavistani.

ADELHEID. Jos Te Oldendorfin asetatte näiden joukkoon täällä (hän

viittaa kirjeisiin), niin teette väärin.

ÖVERSTI. Sitä en tee, tyttöseni. Sendeniin en ole ollut kovin

kiintynyt, ja senvuoksi ei minuun paljoa koske, jos hän minut jättää.

ADELHEID (lempeästi). Ja koska olette kiintynyt muihin, senvuoksi

olitte Te eilen niin —

ÖVERSTI. Sanokaa vaan, tapojen saarnaaja — niin kova ja raju.

ADELHEID. Vielä enemmän, Teidän menettelynne oli väärä.

ÖVERSTI. Minä olen tänä yönä sanonut itselleni samaa astuttuani Idan

huoneeseen ja kuullessani raukan itkevän. Minä olin loukattu, vihainen

mies ja olin väärässä menettelyni puolesta, mutta itse asiassa minulla

oli oikein. Olkoon hän edustaja, hän ehkä on siihen sopivampi, kuin

minä: että hän on sanomalehtimies, se on meidän eromme syy.

ADELHEID. Mutta hän tekee vain, mitä Tekin teitte.

ÖVERSTI. Älkää muistuttako minulle sitä hupsuutta! Jos hän vävynäni

arvostelisikin maailman menoa toisin kuin minä, voisin kyllä häntä

kärsiä. Mutta kun hän joka päivä julkisesti huutaa maailmalle tunteita

ja mielipiteitä, jotka ovat minulle vastaisia, ja minun täytyisi sitä

lukea, ja saisin kaikilta kuulla, kuinka vävyni sen tähden on joutunut

ystävieni ja vanhojen toverieni pilkattavaksi ja moitittavaksi, ja

minun täytyisi se kaikki sulattaa, katsokaas, sitä minä en voi!

ADELHEID. Ja entä Ida? Sentähden että Te ette voi sitä kärsiä, Ida

tulee onnettomaksi.

ÖVERSTI. Lapsi raukkani! Hän on nyt ollut onneton koko ajan läpeensä.

Meidän miesten kesken vallinnut riitaisuus on ollut kelvotonta. On

parempi että se kerrassaan loppuu, vaikka suurella surullakin.

ADELHEID (vakavasti). Vielä minä en näe sen loppuneen. Näen sen sitte

vasta, kun Ida taas nauraa yhtä iloisesti kuin ennenkin.

ÖVERSTI (kiihtyneenä kävellen ympäri, tiuskaten). Sitten annan lapseni

hänelle ja asetun yksikseni johonkin nurkkaan! — Minä ajattelin

vanhuudestani toisin, mutta varjele Jumala, ettei rakastettu tyttöni

minun tähteni tule onnettomaksi! Hän on taattu ja peräti luotettava,

hän pitää häntä hyvänä. — Minä vetäydyn jälleen pieneen kaupunkiin,

josta tänne tulin.

ADELHEID (tarttuu hänen käteensä). Arvoisa ystäväni, ei, sitä Teidän

ei pidä tehdä. Ei Oldendorf eikä Ida tahdo olla kiitollisuuden velassa

sellaisesta uhrauksesta. — Jos nyt Senden ja hänen ystävänsä vievät

sanomalehden professorin käsistä, mitenkä sitten?

ÖVERSTI (iloisesti). Sitten hän ei olisi sanomalehtimies enää! —

(Rauhattomasti). Minä en halua kuulla sanaakaan siitä aikeesta,

sellainen viekas myyräntyö ei miellytä minua.

ADELHEID. Ei minuakaan. — (Sydämmellisesti), Te olette minulle usein

osoittanut luottamusta, josta olen ollut onnellinen ja ylpeä. Te olette

myös sallineet minun tänään puhua vapaammin, kuin tytöt muutoin juuri

saavat. Ettekö vielä antaisi minulle erästä suurta suosionosoitusta?

ÖVERSTI (puristaen hänen kättänsä). Adelheid, me tiedämme,

minkälaisissa väleissä olemme. Puhukaa.

ADELHEID. Olkaa tänään hetkinen minun uskollisena ritarinani. Luvatkaa

tulla mukaan, mihin teidät vienonkin.

ÖVERSTI. Mitä aikeita Teillä on, lapseni.

ADELHEID. Ei mitään sopimatonta, mikä Teille tai minulle olisi

arvotonta. Se ei kauvan ole oleva Teille salaisuutena.

ÖVERSTI. Jos niin täytyy olla, niin minä lupaan. Mutta enkö noin

likimain voi saada tietää, mitä minun pitää tehdä?

ADELHEID. Teidän on seurattava minua eräälle vierailulle ja samalla

muistettava, mitä nyt niin järkevästi olemme keskenämme haastelleet.

Sanomalehtimiehet · 第 41 / 44 题