ADELHEID (häntä pidättäen). Hiljaa! Minä luulen, että jutussa on jotain
totta!
PIEPENBRINK. No, se on oikein kaunista, että hän on pelastanut
henkenne; kumminkin sellaista tapahtuu usein.
ROUVA PIEPENBRINK. Kertokaa toki, herra tohtori!
BOLZ. Se pieni tapaus on kuin sadat toiset, ja se olisi minusta aivan
yhdentekevä, jollei se olisi juuri itselleni sattunut. Kuvailkaa
mielessänne, vanha talo, minä olen ylioppilas ja asun siinä kolmannessa
kerroksessa. Talossa vastapäätä minua asuu oppinut; me emme tunne
toisiamme. Kerran keskellä yötä herään sekaisesta hälinästä ja
kummallisesta rätinästä allani. Jos ne olisivat olleet hiiriä,
olisi niillä täytynyt olla soihtutanssijaiset, sillä huoneeni oli
kirkkaasti valaistu. Minä juoksen ikkunaan, siellä roihuaa kirkas
liekki alikerrasta ylös aina minun luokseni, ruudut räsähtävät sisään
ympäri päätäni ja ilkeä savu tunkee huoneeseen. Koska olisi ollut
mieletöntä yrittää ulos ikkunasta, juoksin ovelle ja avasin sen.
Portaat eivät myöskään voineet kieltää sitä vikaa, mikä vanhalla
puulla on, ne paloivat heleässä tulessa. Kolmannessa kerroksessa, eikä
mistään ulospääsyä, katsoin olevani hukassa! Puoli tajutonna juoksin
takaisin ikkunalle, kuulin kadulla huudettavan: ihminen! ihminen!
tikapuut tänne! — Tikapuut asetettiin, ne alkoivat heti savuta ja
palaa kuin taula, ne temmattiin pois. Silloin kohisivat kaikkien
ruiskujen vesisuihkut liekkiin allani, kuulin selvästi, miten kukin
eri suihke löi hehkuvaan muuriin. Uudet tikapuut asetettiin, alhaalla
oli kuoleman hiljaisuus ja saatatte ajatella, ettei minullakaan ollut
halua pitää melua tulisessa uunissani. Alhaalla väki huutaa: "siitä ei
tule mitään", silloin kajahti kova ääni: "ylemmä tikapuut" — huomatkaa,
minä tiesin paikalla, että se oli pelastajani ääni. "Nopeasti", huutaa
väki alhaalla. Uusi savupilvi tunki huoneeseen, olin tarpeeksi niellyt
paksua katkua ja kaaduin lattialle ikkunan eteen.
ROUVA PIEPENBRINK. Tohtori raukka!
PIEPENBRINK (innokkaasti). Eteenpäin!
SENDEN (tahtoo mennä).
ADELHEID (häntä pidättäen). Minä pyydän, antakaa hänen puhua loppuun,
kertomus on totta!
BOLZ. Silloin tarttuu ihmiskäsi niskaani, köysi sidotaan kainaloihini
ja voimakas käsi nostaa minut maasta. Seuraavassa silmänräpäyksessä
olin tikapuilla, puoliksi vedettynä, puoliksi kannettuna, palavin
paidoin ja tiedotonna tulin alas katukivitykselle. — Heräsin tuon
nuoren oppineen huoneessa. Lukuunottamatta muutamia pieniä palohaavoja
en ollut tuonut mitään uuteen asuntooni. Kaikki omaisuuteni oli
palanut. Vieras mies hoiti minua ja piti minusta huolta kuin veli
veljestä. — Vasta, kun saatoin mennä ulos, kuulin, että tämä oppinut,
joka minut oli ottanut huostaansa, oli sama mies, joka silloin yöllä
oli tullut luokseni tikapuita myöten. — Näettekö, sillä miehellä on
sydän oikeassa paikassa, ja sen vuoksi toivon nyt, että hän tulisi
edusmieheksi, ja sen vuoksi voisin hänen puolestaan tehdä, mitä itse
puolestani en tekisi: minä voisin hänen hyväksensä pestata, juonitella
ja pitää kunnon ihmisiä pilkkunani. — Tämä mies on professori Oldendorf.
PIEPENBRINK. Hänpä on todella erinomaisen oiva mies. (Nousten.) Hänen
maljansa, eläköön! (Kaikki nousevat ja kilistävät.)
BOLZ (kaikille ystävällisesti kumartaen, rouva Piepenbrinkille.) Minä
näen lämpimän osanoton loistavan silmistänne, jalo rouva, minä kiitän
teitä siitä! — Herra Piepenbrink, sallikaa minun puristaa kättänne.
Te olette kunnon mies. (Lyö häntä olalle, syleilee häntä.) Ojentakaa
minulle kätenne, herra Kleinmichel! (Syleilee häntä.) Te myös herra
Fritz Kleinmichel! Älköön Teidän lapsenne milloinkaan joutuko tulen
vaaraan, ja jos joutuisi, niin olkoon aina pateilla kelpo mies, joka
hänet siitä pelastaa: tulkaa lähemmäksi, minun täytyy Teitäkin syleillä.
ROUVA PIEPENBRINK (liikutettuna). Piepenbrink, meillä on huomenna
vasikanpaistia. Mitä sinä arvelet? (Puhuu hiljaa hänen kanssaan.)
ADELHEID. Hän käy kovin ylimieliseksi!
SENDEN. Hän on sietämätön, minä näen Teidän olevan suutuksissa, kuten
itsekin olen. Hän viekottelee meiltä väkeä, sitä ei saata kauvemmin
kärsiä.
BOLZ (joka on mennyt pöydän ympäri, kääntyen takaisin: jääden seisomaan
rouva Piepenbrinkin eteen). On todella väärin pysyä täällä alallaan.
Herra Piepenbrink, talon herra, minä kysyn, minä pyydän lupaa, kättä
tai suuta?
ADELHEID (tuskallisesti oikealta sivulta etupuolella). Hän suutelee
häntä ihan varmaan!
PIEPENBRINK. Käy päälle, vanha poika, rohkeutta!
ROUVA PIEPENBRINK. Piepenbrink, minä en tunne sinua enää!
ADELHEID (menee samassa, kun Bolz aikoo suudella rouva Piepenbrinkiä
kuin sattumalta läheltä ohitse poikki näyttämön ja pitää viuhkaansa
Bolzin ja rouva Piepenbrinkin välillä: hiljaa, nopeasti Bolzille). Te
menette liian pitkälle, Teitä tarkastellaan. (Vasemmalta perälle ja
pois.)
BOLZ. Haltijatar puuttuu asiaan!
SENDEN (joka jo edellä on puhellut muutamien muiden vieraiden, niiden
joukossa Blumenbergin kanssa, syöksee samassa meluavasti esiin, huutaen
pöytäseurueelle). Hän on julkea, hän on tunkeutunut!
PIEPENBRINK (kohottaen kätensä ja nousten). Oho! Mitä tämä on! Jos minä
suutelen rouvaani, eli annan suudella, niin ei se kuulu kehenkään. Ei
kehenkään: yhdelläkään miehellä, ainoallakaan naisella, kellään ei ole
oikeutta panna kättä hänen suullensa.
BOLZ. Aivan oikein! mainiosti, kuulkaa! kuulkaa!
SENDEN. Kunnioitettava herra Piepenbrink! Ei mitään Teitä vastaan,
seura on sangen ilahutettu nähdessään Teidät täällä. Ainoastaan
herra Bolzille tahdomme huomauttaa, että hänen läsnäolonsa herättää
paheksumista. Hänellä on niin erilaiset valtiolliset mielipiteet,
että meidän täytyy pitää hänen läsnäoloansa tässä juhlassa
sopimattomana tungettelemisena.
BOLZ. Minullako olisi toisellaiset valtiolliset mielipiteet? Seurassa
en minä tunne muita valtiollisia mielipiteitä kuin sen yhden, että
juodaan kunnon miesten kanssa: ja ollaan juomatta sellaisten kanssa,
joita ei pidetä kunnon miehinä. Teidän kanssanne, hyvä herra, minä en
ole juonut.
PIEPENBRINK (lyöden pöytään). Se oli hyvin annettu!
SENDEN (kiivaasti). Te olette tänne tunkeutunut!
BOLZ (suuttuneena). Tunkeutunutko?
PIEPENBRINK. Tunkeutunutko? Vanhapoika, onhan Teillä pääsykortti?
BOLZ (rehellisesti). Tässä on korttini! Teille sitä en näytä, vaan
tälle kunnianmiehelle, jonka kanssa hyökkäyksellänne koetatte
saada minua epäsopuun. — Kämpe, antakaa Tekin korttinne herra
Piepenbrinkille! Hän on mies tarkastamaan vaikka koko maailman
pääsykortit.
PIEPENBRINK. Siinä on kaksi korttia, jotka ovat yhtä oikeat kuin omani.
Olettehan niitä kaikkialle levitelleet. — Ho, ho! minä näen kyllä,
miten asia on. Minä myöskään en kuulu teidän puolueeseenne, mutta te
tahdotte minut saada. Sen vuoksi olette Te kaksi eli kolme kertaa
juosseet minun talossani, koska tahdotte minut kaapata. Koska olen
vaalimies, siksi te ympärilläni liehakoitsette; mutta tämä kunnianmies
ei ole mikään vaalimies, hänestä te ette välitä. Sellaiset salajuonet
me tunnemme!