Juhlasalin sivukamari. Takaseinänä suuri kaari nuolineen, joiden
läpi nähdään valaistuun saliin ja sen taakse toiseen. Vasemmalla
ovi, oikealla pöytä ja tuoleja: kynttiläkruunu; myöhemmin aika ajoin
musiikkia.
Salissa herroja ja naisia seisoen, tahi ryhmissä edestakaisin kävellen.
Senden, Blumenberg, näiden takana Schmock, tulevat salista.
SENDEN. Kaikki käy hyvin. Oivallinen mieliala seurassa. Nämä kunnon
porvarit ovat ihastuksissaan meidän valmistuksistamme. — Tämä juhla oli
mainio keksintö Teiltä, Blumenberg.
BLUMENBERG. Pitäkää vaan huolta, että väki pian tulee lämpimäksi. Vähän
musiikkia on aluksi hyvä, paraiksi ovat vieniläiset tanssit naisten
tähden. Sitte seuraa Teidän puheenne, sitten muutamia laulukappaleita
ja pöydässä överstin esittely ja maljat. Se ei saata olla onnistumatta,
väellä täytyy olla sydän kivestä, jos he eivät anna ääniänsä
kiitokseksi sellaisesta juhlasta.
SENDEN. Maljat ovat määrätyt.
BLUMENBERG. Mutta musiikki? Miksi vaikenee musiikki?
SENDEN. Minä odotan överstin tuloa.
BLUMENBERG. Hänet on fanfaarilla vastaan otettava: se on häntä
imarteleva, tiedättekö.
SENDEN. Niin on aijottu. Heti perästä alkaa marssi ja me viemme hänet
juhlakulussa sisään.
BLUMENBERG. Mainiota! Se antaa juhlallisuutta. Ajatelkaa Te
vain puhettanne; olkaa kansantajuinen, sillä me olemme tänään
sivistymättömäin joukkojen keralla. (Vieraita saapuu, niiden joukossa
Henning.)
SENDEN (Blumenbergin kera ottaen vastaan). Sangen hauskaa Teitä täällä
nähdä. — Me tiesimme, että Te ette meitä laiminlyö. — Onko tämä Teidän
rouva puolisonne?
VIERAS. On, tämä on rouvani, herra von Senden.
SENDEN. Myöskin Te luonamme, herra Henning? Olkaa tervetullut, arvoisa
herra!
HENNING. Ystäväni minua kutsui, ja minä olin kuitenkin utelias. Minä
toivon, ettei täällä oloni ole kellekään epämieluinen.
SENDEN. Päinvastoin. Me olemme ihastuksissamme saadessamme Teitä täällä
tervehtiä. (Vieraat poistuvat keskioven kautta, Senden heidän kera
keskustellen poistuu.)
BLUMENBERG. Hän osaa suositella väkeä. Sen tekee tuo herrain hyvä
käytöstapa. Hänestä on hyötyä; hänestä on myös minulle hyötyä; hän
johtaa muita ja minä johdan häntä. (Kääntyy, katsoo Schmock'iin, joka
pysytteleikse oven luona.) Mitä Te täällä teette? mitä seisotte ja
kuuntelette? Te ette ole mikään tullikirjuri. Laittakaa, ettette jää
minun seuraani. Sekaantukaa väen joukkoon.
SCHMOCK. Kenen luo minä menisin, kun minulla ei ole ketään tuttavaa
koko joukossa. Te olette minun ainoa tuttuni.
BLUMENBERG. Miksi tarvitsee Teidän ihmisille sanoa minun olevan Teidän
tuttunne? Minulla ei ole mitään kunniaa Teidän seurastanne.
SCHMOCK. Jospa ei mitään kunniaa, niin ei toki häpeääkään. Voin olla
yksinkin.
BLUMENBERG. Onko Teillä rahaa voidaksenne syödä jotakin? Menkää
ravintolaan ja tilatkaa jotain minun nimeeni, toimikunta maksaa.
SCHMOCK. Minä en tahdo mennä syömään. Minun puolestani ei tarvitse
mitään maksaa, minä olen syönyt. (Kaukaa fanfaari ja marssi, Blumenberg
poistuu. Schmock yksin edessä, kiivaasti.) Minä vihaan häntä, minä
tahdon hänelle sanoa, että vihaan häntä, että halveksin häntä
sydämmeni pohjasta. (Kääntyy kävelemään, palaten takaisin.) Minä en
voi kuitenkaan sitä hänelle sanoa, sillä hän pyyhkii sitten kaikki
pois kirjoituksistani, joita hänen sanomalehteensä laitan. Minä tahdon
koettaa, voinko sulattaa tämän. (Poistuu keskiovesta. Bolz, Kämpe,
Bellmaus esiintyvät sivuovelle.)
BOLZ (marssien sisään). Nyt olemme Capuletin talossa. [Montecchi ja
Capuletti, toisilleen vihamieliset perheet Shakespearen näytelmässä
"Romeo ja Julia". Tybald Capulet-perheen jäsen, samoin kuin Romeo
Montecchin. Suom. muist.] — (Pistävinään miekan tuppeen.) Kätkekää
kalpanne ruusujen alle, pullistuttakaa poskianne ja olkaa niin tyhmän
ja viattoman näköisiä kuin suinkin. Ennen kaikkea älkää alkako mitään
riitaa, ja kun kohtaatte tuon Tybaldin, Sendenin, olkaa hyvät ja
väistykää syrjään. (Nähdään poloneesin kulkevan takana saleissa.)
— Sinä Romeo Bellmaus, ole varoillasi naisväen suhteen, minä näen
siellä enemmän liehuvia kutria ja väikkyviä nenäliinoja kuin sinun
mielenrauhallesi on hyvä.
KÄMPE. Lyödään vetoa pullo samppanjaa, jos joku meistä joutuu
rettelöön, niin olette Te yksi.
BOLZ. Mahdollisesti, mutta minä lupaan Teille, että Teillä pitää
olla siinä varma osanne. — Nyt kuulkaa sotasuunnitelmani. Te Kämpe —
(Schmock näyttäytyy.) Seis, ken on tuo? — Peijakas, Coriolanin faktori!
Meidän tuntemattomuutemme ei ole kestänyt kauvan.
SCHMOCK (joka viimeisten sanojen edellä ovella kurkistettuaan on
tullut näkyviin, astuen esiin). Minä toivotan hyvää iltaa, herra Bolz.
BOLZ. Minä toivotan samaa vielä paremmassa muodossa, herra Schmock.
SCHMOCK. Voisinko saada puhua pari sanaa Teidän kanssanne?
BOLZ. Pariko? Älkää vaatiko niin vähää, Coriolanin jalo aseenkantaja.
Kaksi tusinaa pitää Teidän saada, mutta ei enempää.
SCHMOCK. Ettekö voisi antaa minulle työtä sanomalehdessänne?
BOLZ (Kämpelle ja Bellmausille). Kuuletteko te? Meidän
sanomalehdessämmekö? Hm! sinä vaadit paljon, jalo roomalainen!
[Coriolan, roomalaisen ylimyksen nimi. Suom. muist.]
SCHMOCK. Olen kyllästynyt Coriolaniin. — Tekisin kaikki, mitä teillä on
tehtävää. Olisin mielelläni säädyllisten ihmisten luona, missä miehelle
maksetaan työstään ja samalla soveliaasti kohdellaan.
BOLZ. Mitä vaaditte Te meiltä, Rooman orja? Pitäisikö meidän riistää
Teidät puolueeltanne? Ei milloinkaan! Pitäisikö meidän tehdä
väkivaltaa Teidän valtiolliselle vakaumuksellenne? Tekisimmekö Teidät
kapinalliseksi? Pitäisikö meidän ottaa omalletunnollenne se synti, että
Te tulisitte meidän puolueeseemme? Ei koskaan! Meidän omatuntomme on
herkkä, se nousee kapinaan Teidän ehdotustanne vastaan.
SCHMOCK. Miksi otatte siitä huolestuaksenne? Olen Blumenbergin luona
oppinut kirjoittamaan joka suuntaan. Olen kirjoittanut vasempaan, ja
taas oikeaan. Minä voin kirjoittaa joka suunnalle.
BOLZ. Minä näen, Teillä on luonne. Teitä ei pitäisi puuttuman meidän
sanomalehdestämme. Tarjouksenne on meille kunniaksi, mutta me emme
voi nyt sitä ottaa vastaan. Sellainen maailmaa järkyttävä tapaus kuin
Teidän liittymisenne vastakkaiseen puolueeseen, pitää olla tyystin
punnittu. — Kumminkaan emme ota vastaan luottamustanne kuin tunnottomat
barbaarit. (Syrjään toisille.) Ehkä on häneltä jotain urkittavissa! —
Bellmaus, sinä olet hyväsydämmisin meistä kolmesta, sinä saat tänään
pitää hänestä huolta.
BELLMAUS. Mitä on minun sitten hänen kanssaan tehtävä?
BOLZ. Vie hänet ravintolaan, istu hänen kanssaan johonkin loukkoon,
vala punssia hänen ruumisparkansa täyteen, kunnes salaisuudet juoksevat
esille kuin märät hiiret. Pane hänet lörpöttelemään, varsinkin
vaaleista. Mene, poikaseni, ja ole koreasti varullasi, ettet itse tule
lämpimäksi ja rupea jaarittelemaan.
BELLMAUS. Sillä tavalla en saa paljon nähdä juhlasta.
BOLZ. Sitä et saa, poikani! Vaan mitäpä sinä juhlasta? Kuumuutta, tomua
ja vanhaa tanssimusiikkia! Sitäpaitsi kerromme sinulle kaikki huomenna,
ja lopuksi, sinä olet runoilija ja voit kuvailla kaiken paljoa
kauniimmaksi kuin todella onkaan. Älä siis ole harmissasi. Sinun osasi
näyttää kiittämättömältä, mutta se on tärkein kaikista, sillä se kysyy
kylmyyttä ja viekkautta. Mene, hiiryläiseni, [Bellmaus, Maus suomeksi
hiiri. Suom. muist.] ja kavahda itseäsi, ettet kuumene.
BELLMAUS. Minä olen pitävä varani, hyvä herra mirriseni. — Tulkaa,
Schmock. (Bellmaus ja Schmock poistuvat.)
BOLZ. On hyvä, että mekin eroamme.
KÄMPE. Minä menen katsomaan, minkälainen mieliala vallitsee. Jos Teitä
tarvitsen, tulen etsimään.
BOLZ. Minun ei tarvitse paljon näyttäytyä, minä pysyn täällä
lähistössä. (Kämpe poistuu.) Vihdoin yksin! (Menee keskiovelle.) Tuolla
seisoo översti tiheän joukon ympäröimänä! Se on hän! — Hän on täällä,
ja minun täytyy pysytellä piilossa kuin kettu lehtien alla! — Mutta
hänellä on haukan silmät, — kenties — ryhmä hajaantuu, hän kulkee käsi
kädessä Idan kanssa läpi salin, — (vilkkaasti) he tulevat lähemmäksi!
— (Äreästi.) Oi voi! Tuolla syöksee Korb suoraan luokseni! Juuri nyt!
(Korb saapuu.)
KORB. Herra Konrad, en usko silmiäni, Tekö täällä, tässä juhlassa?
BOLZ (nopeasti). Hiljaa, ukkoseni, minä en ole syyttä täällä. Teihin
voin luottaa, kuuluttehan Te meidän joukkoomme.
KORB. Sielun ja ruumiin puolesta. Kaiken hälinän ja viulunvingutuksen
ohessa minä huudan hiljaisuudessa: Eläköön Union! (Viittaa sanomalehteä
taskussaan.)
BOLZ. Hyvä, Korb, Te voisitte tehdä minulle hyvän palveluksen. Jossakin
ravintolan loukossa istuu Bellmaus erään vieraan kanssa. Hänen pitäisi
urkkia salaisuuksia, mutta ei voi itsekään paljoa sietää ja rupeaa
helposti jaarittelemaan. Te teette puolueelle suuren palveluksen, jos
joutuisasti menette sinne ja juotte punssia tukeaksenne Bellmausia.
Että Te olette luja, tiedän menneiltä ajoilta.
KORB (vilkkaasti). Minä menen. — Teillä on kuitenkin yhä vielä
kujeenne päässänne. Luottakaa minuun, vieras on kukistuva, ja Union on
riemuitseva. (Nopeasti pois. Musiikki vaikenee.)
BOLZ. Schmock parka! — (Ovella.) Ah, he kulkevat vielä pitkin salia,
Idaa puhutellaan, hän jää seisomaan, Adelheid menee edelleen.
(Vilkkaasti.) Hän tulee, hän tulee yksin!
ADELHEID (kuin oven ohi kävellen, astuu nopeasti sisään, Bolz
kumartaa). Konrad! rakas herra tohtori! (Tarttuu hänen käteensä.)
BOLZ (kumartaa syvään kätellen).
ADELHEID (hilpeästi). Minä olen tuntenut Teidät jo etäältä. Näyttäkää
minulle uskolliset kasvonne! Niin, ne ovat vähän muuttuneet. Arpi,
hiukan enemmän punaa ja pieni poimu suun lähellä: — minä toivon sen
olevan nauramisesta.
BOLZ. Jos minut juuri nyt joku muu ennemmin valtaa kuin nauraminen,
niin on se vain sieluni ohimenevä pahankurisuus. Tuntuu kuin olisin
tullut kahdenkertaiseksi, kuten synkkämielinen vuorelainen. [Korkeissa
vuorimaissa tapahtuu suotuisan sään vallitessa tuo omituinen valoilmiö.
Suom. muist.] Teidän mukananne tuli pitkä, onnellinen lapsuuteni
ilmielävänä mieleeni; kaikki sen ilot ja surut tunnen niin selvästi
taas kuin olisin vielä poika, joka kerran meni metsään seikkailemaan
ja pyydysti Teille kultarintakertun. — Ja kuitenkin on se ihana
muoto, jonka edessäni näen, leikkikumppanistani niin muuttunut, että
huomaan vain suloista unta näkeväni. — Teidän silmänne loistavat yhtä
ystävällisesti kuin ennen; mutta — (kevyesti kumartaen) minulla on
tuskin oikeutta enää ajatella vanhoja haaveita.
ADELHEID. Ehkä en minäkään ole niin muuttunut kuin Te luulette. —
Ja miten molemmat muuttuneet lienemmekään, hyviksi ystäviksi olemme
jääneet, eikö totta, herra tohtori?
BOLZ. Ennen kuin luopuisin pienimmästäkään osasta oikeuttani Teidän
ystävyytenne, kirjoittaisin häijyn artikkelin itseäni vastaan sekä
painattaisin sen ja antaisin julkisuuteen.
ADELHEID. Ja sentään olette tulleet niin ylpeäksi, ettette tähän asti
vielä ole käyneet tervehtimässä ystävätärtänne kaupungissa. Miksi
olette Te vieras överstin talossa?
BOLZ. Minä en ole siellä outo. Päinvastoin minulla on siellä hyvin
huomattu asema, jonka paraiten säilytän käymällä siellä niin vähän
kuin mahdollista, översti ja joskus Idakin viihdyttävät harmiansa
Oldendorfia ja sanomalehteä vastaan mielellään sillä, että minut
katsovat pahantekijäksi sarvineen ja kynsineen. Niin helliä välejä on
pideltävä varovasti. Vaikka paholainen joka päivä on näkyvissä, ei sen
siltä tarvitse tulla yleiseksi.
ADELHEID. Mutta minä pyydän nyt Teitä luopumaan korkeasta asemastanne.
Minä jään talveksi kaupunkiin ja toivon Teidän, nuorundenystävällenne
mieliksi, tämän maailman kansalaisena esiintyvän ystävieni luona.
BOLZ. Joka osassa, jonka Te minulle annatte.
ADELHEID. Myöskin rauhan sanansaattajana överstin ja Oldendorfin
välillä?
BOLZ. Jos rauha vain siten on saavutettavissa, että Oldendorf peräytyy,
niin en — mutta muuten minä olen kaikkiin hyviin tekoihin taipuvainen.
ADELHEID. Ja minä pelkään rauhan vain juuri sillä ehdolla olevan
saavutettavissa. — Te näette, herra Konrad, myös me olemme tulleet
vastustajiksi.
BOLZ. Minusta on hirmuista tehdä jotakin Teidän tahtoanne vastaan,
niin kadotuksen poika kuin olenkin. — Pyhimyksettäreni siis toivoo ja
vaatii, ettei Oldendorf tulisi edusmieheksi?
ADELHEID. Minä toivon ja vaadin sitä, hyvä herra paholainen!
BOLZ. Se on kovaa. Teillä on taivaassanne niin paljon herroja, joita
voitte lahjoittaa neiti Idalle; miksi tahdotte ryöstää paholaisparalta
juuri hänen ainoan sielunsa, professorin?
ADELHEID. Juuri professorin minä tahdon saada, ja Teidän pitää hänet
minulle jättää.
BOLZ. Minä olen epätoivossa, minä repisin hiukset päästäni, jollei se
paikka olisi niin vastahakoinen: Minä pelkään Teidän mielipahaanne,
minä värisen ajatellessani, että vaali kenties on Teille
vastenmielinen.
ADELHEID. Siksipä koettakaa sitä estää.
BOLZ. Sitä minä en voi, mutta heti sen mentyä kohtaloni on murehtia
Teidän mielipahanne johdosta ja olla alakuloinen. Olen vetäytyvä pois
maailmasta, kauvaksi aina hiljaiselle Pohjoisnavalle: siellä jäljellä
olevat päiväni suruissani pelaan dominoa jääkarhujen kanssa tahi
hylkeitten keskuudessa levitän sanomalehtisivistyksen ensimmäisiä
alkeita. Se on oleva helpompi kärsiä kuin Teidän vihainen silmäyksenne.
ADELHEID (nauraen). Niin, sellainen olitte Te aina. Te puhuitte
kaikkea mahdollista ja teitte aina oman päänne mukaan. — Ennenkuin
Pohjoisnavalle matkustatte, koetatte kaiketi vielä kerran täällä saada
kerallani sovintoa. — (Kämpe näkyvissä ovella.) Hiljaa! — Minä odotan
käyntiänne, voikaa hyvin, jälleen löydetty ystäväni! — (Poistuu.)
BOLZ. Tuolla hyvä enkelini suuttuneena kääntää minulle selkänsä! —
Nyt olen auttamattomasti joutunut haltuusi, sen vietävä politiikka!
(Nopeasti pois keskiovesta. Piepenbrink, rouva Piepenbrink, Bertha
Fritz Kleinmichelin taluttamana, Kleinmichel saapuvat keskiovesta.
Katrilli näyttämön takana.)
PIEPENBRINK. Jumalalle kiitos, että pääsimme siitä ahdingosta.
ROUVA PIEPENBRINK. Siellä on kovin vari.
KLEINMICHEL. Ja musiikki on liian kovaa, niillä on liian paljon
vaskitorvia siellä, ja vaskitorvet ovat minusta vastenmielisiä.
PIEPENBRINK. Täällä on rauhallinen paikka, tänne asetutaan.
FRITZ. Bertha tahtoisi vielä jäädä saliin, enkö minä voisi hänen
kanssaan palata?
PIEPENBRINK. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että te nuoret
palaatte saliin, mutta minusta on mieluisempaa, että jäätte luoksemme.
Minä pidän mielelläni kaikki väkeni yhdessä.
ROUVA PIEPENBRINK. Jää vanhempiesi luokse, lapseni!
PIEPENBRINK. Istukaa! (Rouvalleen.) Istu sinä kulmaan, Fritz tulee
minun viereeni. Ottakaa Bertha väliinne, naapurit, hän on kuitenkin
ensi tilassa tuleva teidän pöytäänne. (Asettuvat oikealla puolella
olevan pöydän luo, rouva Piepenbrink vasempaan kulmaan, sitten tämä
itse, Fritz, Bertha ja Kleinmichel.)
FRITZ. Milloin tulee tuo "ensi tilassa", setä? Te sanoitte sen jo
aikoja sitten, ja lykkäätte hääpäivän yhä tuonnemmaksi.
PIEPENBRINK. Se ei kuulu sinulle mitään.
FRITZ. Minä luulisin kumminkin, minähän juuri Berthan aion naida.
PIEPENBRINK. Mitä se oikeuttaa. Sitä voi jokainen aikoa. Mutta minä
olen hänet sinulle antava, poika, ja se on paljon se, sillä minulle käy
kylläkin vaikeaksi päästää pikku västäräkkiä pesästäni. Sinä olet hänet
saapa, mutta odota!
KLEINMICHEL. Hän on odottava, naapuri!
PIEPENBRINK. Sitä olen minäkin hänelle neuvonut. — Hei! Kyyppari,
kyyppari!
ROUVA PIEPENBRINK. Kuinka palveleminen tällaisissa paikoissa on huonoa!
PIEPENBRINK. Kyyppari! (Viinuri tulee.) — Nimeni on Piepenbrink! — Minä
olen tuonut kuusi pulloa viiniä mukanani, minä tahdon saada ne tänne.
(Samalla kuin viinuri tuo esiin pulloja ja laseja, astuvat esiin Bolz,
Kämpe ovelle, viinuri kävelee edestakaisin perällä.)
BOLZ (syrjään Kämpelle). Kuka on hän?
KÄMPE. Tuo, joka on selin meihin, leveähartiainen.
BOLZ. Ja mitä hän pitää kaupaksi?
KÄMPE. Enimmäkseen punaista viiniä.
BOLZ. Hyvä. (Kovaa.) Viinuri, pöytä ja kaksi tuolia tänne! pullo
punaista viiniä! (Viinuri tuo, mitä on pyydetty eteen vasemmalle.)
ROUVA PIEPENBRINK. Mitä tahtovat he täältä?
PIEPENBRINK. Se on ainainen epämukavuus tällaisissa kokoonkutsutuissa
seuroissa, ettei milloinkaan saa olla yksinään.
KLEINMICHEL. Ne näyttävät säädyllisiltä herroilta; minä luulen toisen
jo nähneeni.
PIEPENBRINK (varmasti). Säädyllisiä tahi ei, meille ne ovat epämukavia.
KLEINMICHEL. Niin he kyllä ovat.
BOLZ (istuen Kämpen kera). Täällä istumme rauhassa, ystäväiseni, edessä
pullo punaista viiniä. Minulla tuskin on rohkeutta kaataa lasiin, sillä
viini tällaisissa ravintoloissa on melkein aina inhottavaa. Mitähän
ainetta tämä nyt lienee?
PIEPENBRINK (kiihtyneenä). Niinkö? kuulkaa toki!
KÄMPE. Maistetaanpa sitä. (Kaataa hiljaan.) Siinä on P.P. leimassa, se
voisi merkitä Piepenbrinkiäkin.
PIEPENBRINK. Olenpa utelias kuulemaan, mitä nuo keltanokat sanovat
viinistäni.
ROUVA PIEPENBRINK. Ole hiljaa, Filip, ne kuulevat tuonne.
BOLZ (hiljaa). Te olette varmaan oikeassa, ravintola ottaa viininsä
häneltä; sen vuoksi on hänkin tänne tullut.
PIEPENBRINK. Heidän ei näy olevan jano, he eivät juo.
BOLZ (maistaa, ääneen). Ei huonointa!
PIEPENBRINK (pilkallisesti). Niinkö?
BOLZ (maistaa uudelleen). Puhdasta, hyvää viiniä!
PIEPENBRINK (hengähtäen). Sillä miehellä ei ole huono maku.
BOLZ. Mutta se ei kuitenkaan ole saman näköisen viinin vertaista, jota
hiljattain join erään ystäväni luona.
PIEPENBRINK. Niinkö?
BOLZ. Siitä asti tiedän, että kaupungissa on ainoastaan yksi mies,
jolta sivistyneen viininjuojan pitää hankkia punaviininsä.
KÄMPE. Ja se on?
PIEPENBRINK (pilkallisesti). Minä olen utelias.
BOLZ. Muuan Piepenbrink.
PIEPENBRINK (tyytyväisenä päätään nyökäten). Hyvä!
KÄMPE. Jaa, se on mainio kauppa.
PIEPENBRINK. Ne eivät tiedä, että heidänkin viininsä on minun
kellaristani. Hahaha!
BOLZ (kääntyen häneen päin). Nauratteko meille, hyvä herra?
PIEPENBRINK. Hahaha! Älkää panko pahaksenne, kuulin vaan teidän puhuvan
viinistä. Vai niin, Piepenbrinkin viini maistuu Teistä paremmalta kuin
tuo? Hahaha!
BOLZ (hiukan suuttuneesti). Hyvä herra, minun täytyy Teitä pyytää
pitämään lauseitani vähemmän naurettavina. Minä en tunne herra
Piepenbrinkiä, mutta minulla on onni tuntea hänen viininsä, ja
sentähden uudistan väitteeni, että Piepenbrinkillä on parempaa viiniä
kellarissaan kuin tämä tässä on. Miksi tämä Teistä on naurettavaa? Te
ette tunne Piepenbrinkin viiniä, ettekä pysty ollenkaan päättämään.
PIEPENBRINK. Minä en tunne Piepenbrinkin viiniä, minä en tunne
Piepenbrinkiäkään, minä en ole hänen rouvaansa koskaan nähnyt,
huomaatko Lotte? Ja kun hänen tyttärensä Bertha tulee vastaani, kysyn:
kuka on tuo tummatukka? Tämä on hauska juttu. Eikö totta, Kleinmichel?
(Nauraa.)