KARL. Herra von Senden ja kaksi muuta herraa.
ÖVERSTI. Mitä he haluavat? Hyvin mieluista. (Karl poistuu.) Suvaitkaa
lapset, että tuon heidät tänne sisälle. Senden ei viivy koskaan
pitkään, hän on levoton sielu. (Naiset nousevat.)
IDA. Tulimme taas häirityiksi.
ADELHEID. Älä ole harmissasi, sitä enemmän aikaa on meillä
pukeutuaksemme. (Adelheid ja Ida poistuvat vasemmalle.)
(Senden, Blumenberg ja muuan kolmas herra saapuvat.)
SENDEN. Herra översti, me tulemme tulevaa vaalia varten asetetun
valiokunnan toimesta ilmoittamaan Teille, että toimikunta
yksimielisesti on päättänyt pyytää Teitä, herra översti, puolueeni
vaaliehdokkaaksi.
ÖVERSTI. Minuako?
SENDEN. Toimikunta pyytää Teitä suostumaan tähän päätökseen, että vielä
tänä iltana juhlassa voitaisiin se vaalimiehille ilmoittaa.
ÖVERSTI. Puhutteko totta, hyvä Senden? Kuinka toimikunta tuli sitä
ajatelleeksi?
SENDEN. Herra översti, presidentti, jonka edellisen sopimuksen mukaan
piti kaupunkia edustaa, on katsonut paremmaksi asettaa maakunnan
ehdokkaaksi: paitsi häntä ei kaupungissamme ole ketään, joka olisi
niin yleisesti tunnettu ja niin porvariston suosiossa kuin Te. Jos Te
suostutte pyyntöömme, on puolueemme varma voitosta; jos sen hylkäätte,
niin on todennäköistä, että vastustajamme saavat tahtonsa menemään
läpi. Te olette kanssamme yhtä mieltä siitä, että sellainen lopputulos
kaikin mokomin täytyy estää.
ÖVERSTI. Minä älyän kaiken sen, mutta juuri minun on persoonallisista
syistä mahdoton tässä asiassa hyödyttää ystäviämme.
SENDEN (toisille). Sallikaa minun herra överstille esittää muutamia
seikkoja, jotka kenties saavat hänet suostumaan toivomuksiimme.
(Blumenberg ja toinen herra poistuvat puutarhaan, missä toisinaan
tulevat näkyviin.)
ÖVERSTI. Mutta, Senden, miten voitte Te saattaa minut tähän pulaan?
Te tiedätte, että Oldendorf useita vuosia on ollut yhdessä perheeni
kanssa, ja että minusta täytyy olla hyvin vastenmielistä ruveta
julkisesti hänen vastustajakseen.
SENDEN. Jos professori todella on niin kiintynyt tänne, niin on hänellä
nyt paras tilaisuus sitä näyttää. On itsestään selvää, että hän heti on
peräytyvä.
ÖVERSTI. Minä ainakaan en siitä ole vakuutettu; hän on useissa asioissa
sangen itsepäinen.
SENDEN. Jos hän ei peräydy, niin mokomaa itsekkäisyyttä tuskin enää
saattaa kutsua itsepäisyydeksi. Ja tässä tapauksessa Teillä tuskin on
velvollisuuksia häntä kohtaan: velvollisuuksia, herra översti, jotka
tuottaisivat vahinkoa koko maalle. Sitä paitsi hänellä ei ole mitään
toiveita tulla valituksi, siinä tapauksessa, että te suostutte, sillä
Te olette pienellä, mutta varmalla enemmistöllä hänet voittava.
ÖVERSTI. Onko sitten tuo enemmistö meillä varma?
SENDEN. Siitä luulen voivani mennä takuuseen. Blumenberg ja toiset
herrat ovat panneet toimeen hyvin tarkkoja tiedusteluja.
ÖVERSTI. Professorille olisi aivan oikein, jos hänen minun tähteni
täytyisi peräytyä. — Mutta ei, — ei, se ei sentään käy päinsä, ystäväni.
SENDEN. Me tiedämme, herra översti, minkä uhrauksen Teiltä vaadimme,
ja että Te ette siitä saa mitään korvausta, paitsi tiedon siitä, että
olette tehneet isänmaalle suuren palveluksen.
ÖVERSTI. Tosin.
SENDEN. Niin katseltaisiin asiaa pääkaupungissakin, ja minä olen
vakuutettu, että Teidän tulonne kamariin synnyttäisi suurta iloa vielä
muissakin piireissä kuin Teidän lukuisten ystävienne ja ihailioittenne.
ÖVERSTI. Minä tulisin siellä kohtaamaan paljon vanhoja ystäviä ja
tovereita. (Itsekseen.) Minut esitettäisiin hovissa.
SENDEN. Äskettäin tiedusteli sotaministeri lämpimästi Teitä: hänkin
nähtävästi on sotatovereitanne.
ÖVERSTI. Kyllä, me olimme nuorina kukkoina molemmat samassa
komppaniassa ja olemme tehneet monta hurjaa kepposta yhdessä. Olisi
minusta hauska nähdä, mitenkä hän kamarissa vetää kunnioitettavat
kasvonsa synkkiin ryppyihin; hän oli rykmentissä aika huimapää, mutta
oiva nuorukainen.
SENDEN. Ja hän ei ole ainoa, joka Teidät avosylin ottaa vastaan.
ÖVERSTI. Kuitenkin täytyy minun miettiä asiaa.
SENDEN. Älkää vihastuko, herra översti, jos minä Teitä pakoitan
päättämään rupeatteko ehdokkaaksemme. Tänä iltana täytyy meidän
kutsutulle porvaristolle esittää heidän ehdokkaansa, silloin
viimeistään pitää päätöksen olla valmis, tahi kaikki on menetetty.
ÖVERSTI (epävarmana). Senden, Te laskette veitsen kaulalleni.
(Senden viittaa herroja puutarhan ovelta lähemmäksi.)
BLUMENBERG. Me rohkenemme pyytää Teitä, tietäen, että niin oiva soturi
kuin Te, herra översti, pian tekee päätöksensä.
ÖVERSTI (sisällisen taistelun jälkeen). No olkoon niin, hyvät
herrat, minä suostun. Sanokaa toimikunnalle, että tiedän antaa arvon
luottamukselle. Tänä iltana puhumme lähemmin.
BLUMENBERG. Kiitämme Teitä, herra översti, koko kaupunki on ilolla
kuuleva päätöksenne.
ÖVERSTI. Näkemään asti illalla! (Herrat poistuvat, översti yksinään
ajatuksissaan.) Minun ei sentään olisi niin pian pitänyt suostua. —
Mutta minun täytyi sotaministerille tehdä mielihyvä. — Mitä tulevat
tytöt tästä sanomaan: ja Oldendorf? (Oldendorf saapuu.) Tuossa on hän
itse! (Rykii.) — Hän on kummastuva, minä en voi häntä auttaa, hänen
täytyy peräytyä. Hyvää päivää, professori, tulette oikeaan aikaan.
OLDENDORF (nopeasti). Herra översti, kaupungissa puhutaan, että herra
von Sendenin puolue on asettanut Teidät vaaliehdokkaaksi: minä pyydän
Teiltä itseltä varmuutta siitä, ettette suostu.
ÖVERSTI. Jos tarjous minulle olisi tehty, niin miksen ottaisi
sitä vastaan yhtä hyvin kuin Tekin? Niin, paremmin kuin Te; sillä
vaikuttimet, jotka minulla ovat määräämässä, ovat kuitenkin pätevämmät
kuin Teidän syynne.
OLDENDORF. Huhussa siis kumminkin on vähän perää?
ÖVERSTI. Suoraan sanoen, se on totta, minä olen suostunut, Te näette
minussa vastustajanne.
OLDENDORF. Se on pahinta kaikesta, mikä väliämme tähän saakka on
häirinnyt. — Herra översti, eikö vuosikautisen sydämmellisen,
häiritsemättömän ystävyyden muisto voinut saada Teitä välttämään tätä
vastenmielistä taistelua?
ÖVERSTI. Minä en voinut tehdä toisin, Oldendorf, uskokaa minua: Teidän
asianne on nyt muistella vanhaa ystävyyttämme, Te olette nuorempi mies
vaikenemaan muista suhteista, Teidän asianne on peräytyä.
OLDENDORF (kiivaammin). Herra översti, olen tuntenut Teidät jo kauvan,
minä tiedän, miten vilkas ja lämminsydäminen Te olette, ja miten vähän
tulinen tunteenne on omansa sietämään politiikan vähäpätöisiä harmia
ja kiistelyn rikkiraastavaa taistelua. Oi arvoisa ystävä, kuulkaa
rukoukseni ja ottakaa lupauksenne takaisin.
ÖVERSTI. Antakaa sen olla minun huolenani: minä olen vanha runko
ja kovaa puuta. — Pitäkää huolta itsestänne, hyvä Oldendorf. Te
olette nuori. Teillä on mainetta oppineena, Teidän tietonne takaa
Teille menestyksen kaikessa. Miksi tahdotte muulla alalla maineen ja
kiitollisuuden asemesta hankkia itsellenne vain vihaa, pilkkaa ja
syrjäyttämistä? Sillä Teihin nähden ne eivät ole jäävät pois. Ajatelkaa
sitä, olkaa ymmärtäväinen ja astukaa takaisin.
OLDENDORF. Herra översti, jos saisin seurata omaa haluani, tekisin sen
paikalla. Mutta tässä asiassa olen riippuvainen ystävistäni, minä en
saata nyt peräytyä.
ÖVERSTI (kiivaasti). Ja minä en saata peräytyä vahingoittamatta hyvää
asiaa. Silloin olemme niin kaukana kuin alussakin. (Itsekseen.) Senkin
jukopää! (Kumpikin kävelee eri puolella näyttämöä edestakaisin.) Mutta
Teillä tuskin lainkaan on toiveita tulla valituksi; on varmaa, että
ystävilläni on äänten enemmistö; Te antaudutte silminnähtävän tappion
alaiseksi. (Hyväntahtoisesti.) Minä en haluaisi, että Te koko kansan
edessä joutuisitte häviölle minun kauttani, siitä syntyisi juoruja ja
häväistystä. Ajatelkaapa sitä! On aivan hyödytöntä Teidän vaaliakaan
kaksintaistelua.
OLDENDORF. Vaikkapa kaikki tuo olisikin niin varmaa kuin Te otaksutte,
herra översti, täytyisi minun kuitenkin pysyä asemassani ratkaisuun
asti. Mutta mikäli minä voin asiaa arvostella, ei tulos ole niinkään
varma. Ja ajatelkaapa, herra översti, jos kävisi niin, että Te
tappaisitte —
ÖVERSTI (suuttuneesti). Minä sanon Teille, että se ei tapahdu.
OLDENDORF. Jos kuitenkin kävisi niin? Kuinka vastenmielistä se olisi
meille molemmille? Millä tunteilla Te silloin minua katselisitte!
Tappio olisi minun sydämmelleni ehkä tervetullut, Teille se olisi syvä
loukkaus. Ja, herra översti, sitä mahdollisuutta pelkään.
ÖVERSTI. Juuri sen tähden pitää Teidän peräytyä.
OLDENDORF. Minä en saata enää, vaan Te vielä voitte.
ÖVERSTI (kiivaasti). Leimaus ja jyrinä, herra, olenhan Teille sanonut,
että en ole sellainen mies, joka sanansa takaisin ottaa. — (Molemmat
kävelevät edes takaisin.) Niin on ystävyytemme lopussa, herra
professori. Toiveeni eivät Teidän mielestänne ole minkään arvoisia, sen
olisin voinut tietää. Kumpikin kulkekaamme tietämme. Olemme tulleet
julkisiksi vastustajiksi, olkaamme kunniallisia vihollisia keskenämme!
OLDENDORF (överstin käteen tarttuen). Herra översti, tätä päivää pidän
sangen onnettomana, sillä näen sillä olevan tuskallisia seurauksia.
Säilyttäkää kaikissa olosuhteissa se vakaumus, että kiintymykseni ja
uskollisuuteni Teitä kohtaan ei minkään kautta ole järkytettävissä.
ÖVERSTI. Asemamme on kuin taistelun edellä. Teitä haluttaa saada
selkäänne vanhalta soturilta, Te saatte pitää mielitekonne.
OLDENDORF. Pyydän lupaa saada ilmoittaa keskustelustamme neiti Idalle.
ÖVERSTI (vähän rauhattomasti). Parempi on, ett'ette tee sitä nyt, herra
professori, siihen tulee kyllä tilaisuutta. Sitä paitsi naiset ovat
pukeutumassa, minä itse olen sanova heille sen, mikä on tarpeellista.
OLDENDORF. Voikaa hyvin, herra översti, ja ajatelkaa minua ilman
vihamielisyyttä.
ÖVERSTI. Siinä asiassa teen vointini mukaan, herra professori.
(Oldendorf poistuu.) — Hän ei antanut myöten. Minkälainen kunnianhimo
on tuossa oppineessa! (Ida ja Adelheid saapuvat.)
IDA. Eikö se ollut Oldendorfin ääni?
ÖVERSTI. Oli, lapseni.
ADELHEID. Ja hän on taas poissa? Onko jotain tapahtunut?
ÖVERSTI. On todella, tytöt. Vähän ajan kuluttua olen minä kaupungin
edustaja, vaan ei Oldendorf.
ADELHEID ja IDA (yhtaikaa). Tekö, herra översti?
IDA. Tekö, isä?
IDA. Onko Oldendorf peräytynyt?
ADELHEID. Onko vaali ohitse?
ÖVERSTI. Ei kumpaakaan. Oldendorf on osoittanut uskollisuuttaan meitä
kohtaan siten, että ei ole peräytynyt, ja vaalipäiväkään ei vielä ole
ohitse. Mutta päättäen kaikesta, mitä olen kuullut, ei ole ollenkaan
epäilemistä, että Oldendorf häviää.
IDA. Ja Te, isäni, olette koko maailman edessä tulleet hänen
vastustajakseen?
ADELHEID. Ja mitä Oldendorf on siitä sanonut, herra översti?
ÖVERSTI. Älkää kiihoittako minua, tytöt! — Oldendorf oli
itsepäinen, muuten on käyttäytynyt hyvin ja siltä puolelta on kaikki
järjestyksessä. Syyt, jotka minua ovat pakoittaneet niin menettelemään,
ovat sangen tärkeät, selitän ne teille toisella kerralla. Asia on
päätetty, minä olen suostunut, tyytykää nyt siihen.