ADELHEID. (innokkaasti). Ja hevosista. Vanha Voikko, jolla hän niin
mielellään ratsasti, on vielä hengissä.
KORB. Ja pensasaidasta, jonka Teidän kera istutti.
ADELHEID. Erittäinkin tiedustelee hän varmaan seljapuistikosta, jossa
nyt on lehtimajani; sanokaa se hänelle.
KORB. Ja lammikosta. Neljättä tuhatta kappaletta toutaimia.
ADELHEID. Ja kuusikymmentä kappaletta kultakaloja, älkää unohtako sitä.
Ja vanha toutain kuparirengas ruumiin ympärillä, jonka hän siihen
asetti, tuli viime nuotan vedossa mukana, me panimme sen takaisin
lampeen.
KORB. Ja kuinka paljon hän on kyselevä armollinen neiti!
ADELHEID. Sanokaa hänelle, että olen terve.
KORB. Ja miten Te herra kenraalin kuoleman jälkeen hoidatte taloutta;
ja että Teille tulee hänen sanomalehtensä, jota minä jälkeenpäin luen
talonpojille.
ADELHEID. Sitä Teidän ei suorastaan tarvitse hänelle sanoa. (Huoahtaen
syrjään.) Sillä tavalla minä en mitään saa tietää! — (Vaitiolo,
arvokkaasti.) Kuulkaa, hyvä Korb, minä olen kuullut kaikellaista herra
Bolzista mikä minua kummastuttaa. Hän kuuluu kovin rajusti elävän.
KORB. Niin, sen kyllä uskon, huima varsa oli hän aina.
ADELHEID. Hän kuuluu menettävän rahoja enemmän kuin ansaitsee.
KORB. Niin, se on kyllä mahdollista. Mutta hauskasti panee hän rahat
menemään, siitä olen vakuutettu.
ADELHEID. (syrjään). Häneltä minä en suinkaan saa lohdutusta! —
(Välinpitämättömästi.) Hänellä on kuitenkin hyvä asema. Eiköhän hän
piammiten mene naimisiin?
KORB. Naimisiinko? — Ei, sitä hän ei tee, se ei ole mahdollista.
ADELHEID. Olen kuitenkin sellaista kuullut; ainakin puhutaan, että hän
on kovin mieltynyt erääseen nuoreen neitiin.
KORB. Sepä olisi. — Ei, sitä en usko. — (Vilkkaasti.) Sitä tahdon
kuitenkin kohta häneltä kysyä.
ADELHEID. Hän itse sitä nyt kumminkaan ei Teille sano; sellaista
saattaa saada tietää miehen ystäviltä ja tutuilta. — Väen kylässä
pitäisi kuitenkin tietämän, kun joku rosenaulainen menee naimisiin.
KORB. Kyllä niin, siitä täytyy minun saada selvä.
ADELHEID. Teidän pitää menetellä hyvin viisaasti. Te tiedätte, miten
viekas hän on.
KORB. Oh, minä kyllä voin hänet pettää. Minä saan jotakin tietää.
ADELHEID. Menkää, rakas Korb! (Korb menee.) — Se oli tuskallinen
tieto, minkä översti sanoi. Konrad huonotapainen, kevytmielinen! Se
on mahdotonta. Niin jalo luonne ei voi muuttua. En usko sanaakaan
kaikesta, mitä he minulle hänestä puhuvat. (Poistuu.)