ADELHEID. Paitsi hän? Kuka hän?
KORB. No, meidän herra Konrad.
ADELHEID. Oikein, hän! Ettekö käy hänen luonansa? Minä luulen, että
olette aina olleet hyviä ystäviä.
KORB. Enkö muka käy hänen luonansa? Hänen luokseen menen ensiksi. Koko
matkan olen siitä iloinnut. Hän on uskollinen sielu, josta kyllä voi
ylpeillä.
ADELHEID. (lämpimästi). Niin, hänellä on uskollinen sydän, vai kuinka?
KORB. (innokkaasti). Aina hilpeä ja aina ystävällinen, ja miten hän
muistelee kylää! Herra raukka, niin pitkään aikaan hän ei ole siellä
ollut.
ADELHEID. Siitä ei puhuta!