ÖVERSTI. (lyöden kättä, nauraen). Se oli viekkaasti! (Poistuu
keskiovesta.)
ADELHEID (yksin). Minä luulen kuitenkin! — Mitä, herra Konrad Bolz,
sellaistako ihmiset Teistä puhuvat. Te elätte säännöttömästi? Te olette
vapaa tavoiltanne? Te olette paha enkeli? —
KORB. (keskiovesta paketti kädessä). Mihin saan viedä laskukirjat ja
paperit, armollinen neiti?
ADELHEID. Minun huoneeseeni, — Kuulkaa, hyvä Korb — oletteko tavanneet
huoneenne täällä järjestyksessä?
KORB. Mitä paraimmassa, Palvelija on asettanut minulle kaksi steariini
kynttilää; se on suoraa tuhlausta.
ADELHEID. Teidän ei tarvitse tänään koko päivänä liikuttaa kynää
minun tähteni; minä haluan, että käytte katselemassa kaupunkia ja
tervehtimässä tuttavianne. Onhan Teillä täällä toki tuttuja?
KORB. Ei juuri paljon, on jo toista vuotta siitä kuin täällä olin.
ADELHEID. (välinpitämättömästi). Eikö täällä sitten ole ketään
rosenaulaista?
KORB. Sotaväessä on neljä henkeä kylästä. Siellä on Johan Lutz
Schimmellutzista —
ADELHEID. Minä tiedän. — Eikö ketään muuta kylästä ole täällä, jonka Te
tunnette?