Pari viikkoa myöhemmin Ingmar seisoi pihalla kiilloittamassa hevosen
valjaita. Hän näytti olevan huonolla tuulella, ja työ kävi häneltä
hitaasti. Kunpa minä olisin Jumala, hän ajatteli, hieroi pari kertaa ja
alkoi taas alusta. Jos minä olisin Jumala, järjestäisin niin, että
samana hetkenä, kun päätän jonkin asian, se tulisi tehdyksikin. Minä en
sallisi ihmisten kuluttaa aikaa arveluun ja epäröintiin ja jos
jonkinlaisten esteiden mietiskelemiseen. Minä en viitsisi antaa heidän
niin pitkää aikaa kiilloittaa ajokaluja ja maalata kirkkorattaita, vaan
ottaisin heidät suoraan kyntöpellolta.
Hän kuuli kujalta rattaiden ratinaa, katsahti sinne ja tunsi heti
hevosen ja ajopelit. "Bergskogin valtiopäivämies tulee meille", hän
huusi keittiöön, jossa hänen äitinsä puuhaili. Heti sen jälkeen hän
kuuli äitinsä panevan puita pesään ja alkavan jauhaa kahvia.
Valtiopäivämies ajoi pihamaalle, mutta pysähtyi siihen nousematta
rattailta. -- "Ei, en nyt käy sisään", hän sanoi, "minulla on vain pari
sanaa puhuttavana sinulle, Ingmar. Aika on niin täpärällä, on mentävä
kunnantuvalle kunnan kokoukseen." -- "Äidillä on juuri kahvi tulella",
sanoi Ingmar. -- "Kiitoksia, mutta nyt ei aika anna myöten." -- "Ette
ole pitkään aikaan poikennut taloon, valtiopäivämies", sanoi Ingmar,
päästämättä vierasta niin vähällä. Äiti tuli ulos häntä auttamaan. --
"Ei suinkaan valtiopäivämies nyt lähde talosta käymättä kahvilla."
Ingmar aukaisi polvipeitteen, ja valtiopäivämies alkoi nousta
rattailta. -- "No niin, kun Martta emäntä itse käskee, niin täytyy kai
totella", hän sanoi.
Hän oli iso, pulska mies, liikkui kevyesti ja näytti olevan aivan
toista rotua kuin Ingmar ja hänen äitinsä, jotka olivat rumia, unisen
näköisiä ja kömpelöitä. Mutta hän kunnioitti suuresti Ingmarilan
vanhoja haltijoita ja olisi mielellään vaihtanut kauniin muotonsa
ollakseen Ingmarien näköinen ja kuuluakseen Ingmarinpoikain sukuun. Hän
oli aina ollut Ingmarien puolella tytärtään vastaan, ja hänen mielensä
oikein keveni näin hyvästä vastaanotosta.
Hetken perästä, Martta emännän tarjotessa kahvia, hän alkoi esittää
asiaansa. -- "Ajattelin", hän sanoi ja rykäisi, "ajattelin puhua siitä,
mitä sille Briitalle olisi tehtävä." Martta emännän kahvikuppi tutisi
hiukan, niin että teelusikka tärisi lautasella, ja sitten tuli
ahdistava hiljaisuus. -- "Meillä on ajateltu, että paras olisi lähettää
hänet Amerikkaan." Hän jäi vieläkin odottamaan, mutta toiset istuivat
ääntä päästämättä. Hän huokasi, nämä itseensä sulkeutuneet ihmiset
säälittivät häntä. "Olemme jo ostaneet hänelle matkalipunkin." -- "Kai
hän ensin kuitenkin käy kotonaan", sanoi Ingmar. -- "Ei, mitä hänellä
olisi kotona tekemistä?"
Ingmar pysyi taas äänettömänä. Hän istui silmät puoliummessa ja
liikahtamatta kuin nukkuva. Hänen sijastaan alkoi Martta emäntä
kysellä. -- "Tarvitseehan hän vaatetta ja muuta?" -- "Ne on kaikki jo
varattu, matkakirstu on jo kauppias Löfbergillä, missä me aina
kaupunkimatkoilla asumme." -- "Eikös valtiopäivämiehen emäntä käy
kaupungissa häntä tapaamassa?" -- "Kyllä hän sitä tahtoi, mutta minä
sanoin, että on parempi olla tapaamatta." -- "Voipi olla niinkin." --
"Löfbergille jätettiin matkalippu ja rahat, niin että sieltä hän saa
kaikki mitä tarvitsee."
"Ajattelin, että on hyvä antaa Ingmarille tästä tieto, ettei hänen enää
tarvitse pitää sitä mielessään", sanoi valtiopäivämies. Nyt ei Martta
emäntäkään enää sanonut mitään, vaan istui hiljakseen, huivi
valahtaneena niskaan, ja katseli esiliinaansa. Kumpikin oli vaiti kuin
seinä. "Martta emäntä tarvitsee apulaista suuren talouden hoidossa.
Ingmarin on pidettävä huoli, että emäntä saa rauhassa viettää
vanhuutensa päivät." Valtiopäivämieskin herkesi hetkeksi puheestaan ja
ajatteli ihmeissään, että tokko ne edes kuulivat mitä hän sanoi. "Minä
ja vaimoni tahdomme kyllä sovittaa kaiken hyväksi jälleen", hän
lopetti.
Tätä kuunnellessaan Ingmar tunsi suuren ilon lainehtivan läpi koko
ruumiinsa. Briitta lähetetään Amerikkaan, hänen ei tarvitse mennä
naimisiin tämän kanssa! Ingmarilassa ei tule murhaaja emännöimään! Hän
oli vaiti sen vuoksi, ettei hänestä ollut säädyllistä heti näyttää
tyytyväisyyttään, mutta nyt hänestä jo alkoi tuntua sopivalta sanoa
ajatuksensa.
Valtiopäivämieskin istui nyt ääneti, hän tiesi että nämä vanhan kansan
ihmiset tarvitsivat aikaa arvellakseen. Sitten Ingmarin äiti sanoikin:
"Niin, nyt siis Briitta on rangaistusaikansa palvellut, ja nyt tulee
meidän muiden vuoro." Martta emäntä tarkoitti sillä, että jos
valtiopäivämies toivoi Ingmareilta jotakin apua palkkioksi siitä, mitä
oli heidän avukseen tehnyt, eivät he suinkaan epäisi, mutta Ingmar
käsitti hänen sanansa toisin, ja hän riuhtaisihe kuin unesta
herätäkseen. Mitä isä tästä sanoisi, hän ajatteli. Jos minä nyt kerron
tämän aikeen hänelle, niin mitä hän siitä sanoo? "Älä sinä usko, että
voit pitää Jumalan vanhurskautta pilkkanasi", sanoo isä silloin. "Älä
luule, että hän jättää sinut rankaisematta, jos heität koko syyn
Briitan niskoille. Vaikka hänen oma isänsä tahtoisikin hylätä hänet,
tehdäkseen sinun mieliksesi ja saadakseen vastedes lainata sinulta
rahaa, niin ainakin sinun, Pikku-Ingmar Ingmarinpoika, pitää käydä
Jumalan teitä."
Nyt minä uskon, että isäukko valvoo, miten minä tässä asiassa
menettelen, ajatteli Ingmar; hän varmaan nytkin lähetti tänne Briitan
isän näyttääkseen minulle, kuinka häijyä on jättää koko syy tuon raukan
kärsittäväksi. Ehkäpä hän on huomannut, etten minä näinä viime päivinä
ole ollut oikein halukas lähtemään matkalle.
Ingmar nousi, kaatoi konjakkia kahviin ja kohotti kuppiaan. "Kiitoksia
nyt valtiopäivämiehelle siitä, että tulitte tänään tänne", hän sanoi ja
kilisti kuppia hänen kanssaan.