Miten on imartelijoita kartettava.
En tahdo jättää mainitsematta erästä tärkeää seikkaa, sillä se koskee
vaaraa, jota ruhtinasten on vaikea torjua, joll'eivät ole erittäin
älykkäitä tai joll'eivät osaa tehdä hyvin valintaansa. Tarkoitan tällä
noita imartelijoita, joita hovit ovat täynnä. Ihmiset näet ovat niin
itserakkaita ja siinä suhteessa niin helposti petettäviä, että vain
vaikeasti säilyvät tältä rutolta; ja koettaessaan sitä karttaa he
joutuvat vaaraan saada osakseen ylenkatsetta. Sillä ei ole muuta keinoa
suojella itseään imartelijoilta kuin antaa ihmisten ymmärtää, etteivät
he loukkaa sinua sanoessaan sinulle totuuden; mutta jos ken hyvänsä voi
sanoa sinulle totuuden, niin nauttimasi kunnioitus siitä kärsii.
Senpätähden viisaan ruhtinaan tulee kulkea keskitietä ja valita
valtiostaan ymmärtäväisiä miehiä sekä ainoasti heille suoda vapaus
sanoa hänelle totuus, mutta vain niistä asioista, joista hän sitä
pyytää, eikä muista; mutta hänen tuleekin vaatia sitä heiltä joka
seikasta ja kuunnella heidän mielipiteitään sekä sitten tehdä ratkaisu
oman harkintansa mukaan. Näihin neuvonantajiin, vieläpä jokaiseen
erikseen, hänen tulee suhtautua siten, että kukin heistä ymmärtää, että
mitä vapaammin hän puhuu, sitä enemmän huomiota hän saa osakseen.
Paitsi näitä hän älköön kuunnelko ketään, vaan seuratkoon tekemäänsä
päätöstä ja olkoon siinä horjumaton. Toisin menetellen hän joko syöksyy
imartelijain kautta turmioon tai vaihtaa niin usein kantaansa eri
mielipiteiden mukaan, että siten alentaa nauttimaansa arvonantoa.
Tästä seikasta tahdon mainita erään nykyaikaisen esimerkin. Pater Luca,
nykyisen keisarin Maximilianin uskottu, sanoi, puhuessaan hänen
keisarillisesta majesteetistaan, ettei tämä koskaan neuvotellut
kenenkään kanssa, mutta ei myös koskaan omin päin ratkaissut mitään
asiaa, mikä johtui juuri siitä, että hän toimi vastoin edellä
lausuttuja ohjeita. Keisari on näet salaperäinen mies, joka ei ilmaise
aikeitansa kenellekään eikä kysy muiden mielipidettä. Mutta kun ne
toimeen pantaessa alkavat paljastua ja tulla tunnetuiksi, ryhtyy hänen
ympäristönsä niitä heti vastustamaan, jolloin hän, ollen horjuva,
luopuu niistä. Tästä johtuu että hän seuraavana päivänä rikkoo sen mitä
edellisenä on rakentanut, eikä koskaan voida arvata, mitä hän tahtoo
tai aikoo tehdä, eikä hänen päätöksiinsä voida mitään perustaa.
Niinpä siis ruhtinaan tulee kyllä kysyä neuvoja, mutta vain silloin kun
hän itse tahtoo eikä silloin kun muut tahtovat; pikemminkin hänen tulee
pidättää muita tyrkyttämästä hänelle neuvojaan jostakin asiasta, jollei
niitä heiltä pyydetä. Kuitenkin hänen tulee ahkerasti niitä kysellä ja
sitten kärsivällisesti kuunnella kysytyistä asioista lausuttua
totuutta, vieläpä, huomatessaan jonkun ikäänkuin arkaillen pidättyvän
mielipidettään ilmaisemasta, osottaa tyytymättömyyttään. Ja koska
jotkut arvelevat, että sellainen ruhtinas, joka on päässyt viisaan
maineeseen, saa siitä kiittää ei omaa ymmärrystään, vaan ympäristönsä
antamia hyviä neuvoja, niin he epäilemättä erehtyvät, sillä onhan
pettämätön ja yleispätevä sääntö se, että ruhtinas, joka ei itsestään
ole viisas, ei myöskään hyödy hyvistä neuvoista, paitsi silloin kun hän
on sattunut jättäytymään yhden ainoan todella ymmärtäväisen miehen
kokonaan johdettavaksi. Siinä tapauksessa hän helposti voi saada hyvää
ohjausta, mutta se ei kestä kauan, sillä samainen neuvonantaja riistää
häneltä piankin vallan. Se ruhtinas taas, joka on heikkoälyinen ja
neuvottelee useamman kuin yhden kanssa, ei koskaan saa yhtäpitäviä
neuvoja eikä kykene niitä itse sovittamaan yhteen. Neuvonantajista
jokainen näet ajattelee vain omia etujaan, eikä ruhtinas pysty niitä
huomaamaan eikä torjumaan. Mutta muunlaisia neuvonantajia ei ole sillä
ihmiset ovat sinulle aina pahoja, jollei pakko ole tehnyt heitä
hyviksi. Niinpä siis väitänkin, että hyvien neuvojen, mistä hyvänsä
tulevatkin, on johduttava ruhtinaan viisaudesta eikä ruhtinaan
viisauden hyvistä neuvoista.