Ruhtinasten sihteereistä.
Palvelijain valinta on ruhtinaan tärkeimpiä tehtäviä, ja ne ovat joko
hyviä tai huonoja, riippuen ruhtinaan älykkyydestä. Ruhtinasta ja hänen
ymmärrystään arvostellaankin ensiksi sen mukaan millaista väkeä hänellä
on ympärillään. Jos ne ovat pystyviä ja uskollisia, voidaan häntä aina
pitää viisaana miehenä, koska hän on osannut arvioida heidän
kyvykkyytensä ja pysyttää heidät uskollisina. Mutta muussa tapauksessa
ei hänestä voida antaa edullista arvostelua, sillä ensimäisen virheensä
hän on tehnyt jo heitä valitessaan. Ei kukaan, joka on tiennyt
Antonio da Venafron olleen Sienan ruhtinaan Pandolfo Petruccin[62]
palveluksessa, ole voinut olla pitämättä Pandolfoa erittäin viisaana
miehenä, koska hän oli osannut valita sellaisen palvelijan.
On olemassa kolmenlaista ymmärrystä: ensimäinen ymmärtää kaikki
itsestään; toinen ymmärtää vasta silloin kun muut asian selvittävät;
kolmas ei ymmärrä itsestään eikä edes muiden selvitysten avulla.
Ensimäinen laji on erinomainen, toinen on oivallinen, kolmas on
hyödytön. Niinpä onkin aivan ilmeistä, että Pandolfon ymmärrys, jollei
ollutkaan tuota ensimäistä lajia, oli ainakin toista lajia; sillä
milloin asianomaisella on arvostelukykyä erottaa hyvä ja huono toisen
sanoissa ja teoissa, silloin hän osaa myös, vaikkapa hänellä ei
olisikaan itsenäistä älykkyyttä, erottaa toisistaan palvelijansa hyvät
ja huonot puolet ja kiittää edellisiä sekä ojentaa jälkimäisiä; silloin
palvelija ei saata toivoa voivansa pettää häntä ja sentähden käyttäytyy
hyvin.
Mutta voidakseen hyvin tuntea palvelijansa on ruhtinaalla käytettävissä
eräs keino, joka ei koskaan petä. Kun huomaat palvelijasi ajattelevan
enemmän itseään kuin sinua ja kaikissa toimissaan etsivän omaa etuaan,
niin sellainen ei ikinä ole kunnon palvelija, eikä sinun tule koskaan
luottaa häneen. Sillä se, jolla on valtion asiat käsissään, ei saa
milloinkaan ajatella itseään vaan ruhtinastaan eikä koskaan huolehtia
muista kuin hänen asioistaan.
Mutta toiselta puolen tulee ruhtinaankin, pysyttääksensä palvelijansa
kelvollisena, pitää hänet muistossaan, kunnioittamalla häntä, tekemällä
hänet rikkaaksi, saavuttamalla hänen kiitollisuutensa ja jakamalla
hänen kanssaan kunnian ja tehtävät, jotta kunnian ja rikkauden runsaus
pidättäisi häntä haluamasta enää enempää, ja korkea virka-arvo panisi
hänet pelkäämään muutoksia; koska hänen tulee tietää, ettei hän voi
pysyä vallassa ilman ruhtinaan tukea. Milloin siis ruhtinaat ja heidän
palvelijansa ovat toisiinsa tässä suhteessa, silloin he voivat luottaa
toisiinsa; muussa tapauksessa on loppu aina tuhoisa jommallekummalle
heistä.