Miten tulee ruhtinaan käyttäytyä saavuttaakseen kunnioitusta.
Mikään ei siinä määrin tuota ruhtinaalle kunnioitusta kuin suuret
yritykset ja harvinaiset, esikuvalliset teot. Siitä on meidän aikanamme
esimerkkinä Aragonian kuningas Ferdinand, nykyinen Espanjan kuningas.
Häntä voidaan miltei kutsua nousukas-ruhtinaaksi, koska hän on
vähäpätöisestä kuninkaasta maineen ja kunnian tietä kohonnut
kristikunnan ensimäiseksi kuninkaaksi. Ja jos tarkastelette hänen
toimiaan, huomaatte ne kaikki erittäin suuriksi, jopa muutamat vallan
erinomaisiksi.
Hallituksensa alussa hän kävi Granadan kimppuun, ja tällä yrityksellä
hän laski perustuksen mahtavuudelleen. Alussa hän kävi sotaa
verkalleen, koska hänen ei tarvinnut pelätä mitään vastuksia; hän näet
kiinnitti siihen Kastilian paroonien mielet, jotka sodan vuoksi eivät
joutaneet ajattelemaan kotoisia mullistuksia; ja siten hänen arvonsa ja
valtansa kohosi heidän ylitseen, ilman että he sitä huomasivatkaan. Hän
voi Kirkon[57] ja kansan varoilla elättää sotajoukkojaan ja laski tässä
pitkässä sodassa perustuksen sotalaitokselleen, josta hänelle myöhemmin
on ollut paljon kunniaa. Sitäpaitsi hän, voidakseen ryhtyä suurempiin
yrityksiin, käytti aina uskontoa tekosyynä ja harjoitti eräänlaista
hurskasta julmuutta, ajaessaan voitetut maurit pois valtakunnastaan.
Ihmeteltävämpää[58] ja harvinaisempaa esimerkkiä siitä kuin tämä ei
saata tavata. Saman tekosyyn varjossa hän hyökkäsi Afrikkaan, teki
sotaretken Italiaan ja nyt viimeksi kävi Ranskan kimppuun; ja niin hän
on aina puuhannut suuria asioita sekä siten pannut alamaistensa mielet
ihmettelystä jännittyneinä odottamaan hänen yritystensä tuloksia. Ja
nämä hänen tekonsa ovat sillä tavoin johtuneet toisistaan, että
ihmisille ei ole koskaan jäänyt aikaa hengähtää ja toimia häntä
vastaan. Lisäksi on ruhtinaalle sangen edullista toimia harvinaisella
tavalla maansa sisäisessä hallinnossa, siihen suuntaan kuin kerrotaan
messer Bernardo da Milanosta,[59] nimittäin että tilaisuuden
tarjoutuessa, milloin joku on porvarillisessa elämässä suorittanut
joitakin tavattomia tekoja, olkootpa sitten hyviä tai huonoja, löytää
sellaisen keinon palkita tai rangaista häntä, että siitä paljon
puhutaan. Ennen muuta tulee ruhtinaan aina koettaa saada kaikille
toimenpiteilleen suuruuden ja oivallisuuden leima.
Myöskin on ruhtinaalle kunniaksi, että hän on todellinen ystävä ja
todellinen vihollinen, t.s. että hän vähääkään epäröimättä julistautuu
toisen puolelle toista vastaan; mikä menettely on aina edullisempi kuin
puolueettomana pysyminen; sillä kahden mahtavan naapurisi joutuessa
keskenään sotaan, he ovat sitä laatua, että sinun, jos toinen heistä
voittaa, on joko pelkääminen voittajaa tai ei. Kummassakin tapauksessa
on sinulle aina otollisempaa esiintyä julkisesti ja käydä lujasti
sotaa; sillä ensimäisessä tapauksessa, jollet ilmaise kantaasi, sinusta
aina tulee voittajan saalis, vieläpä voitetun mielihyväksi ja
tyytyväisyydeksi; eikä sinulla enää ole mitään syytä tai keinoa
puolustautua eikä mitään, johon voisit turvautua. Sillä voittaja ei
kaipaa epäilyttäviä ystäviä, jotka hädän hetkenä eivät ole häntä
auttaneet; voitettu taas ei ota sinua suojaansa, koska et ole tahtonut
ase kädessä rientää hänen avukseen.
Antiokhos tuli aitolialaisten kutsumana Kreikkaan karkoittamaan sieltä
roomalaisia. Hän toimitti lähettiläitä akhaialaisten luo, jotka olivat
roomalaisten ystäviä, pyytämään heitä pysymään puolueettomina. Toiselta
puolen taas roomalaiset kehoittivat heitä tarttumaan aseihin heidän
puolestaan. Asia joutui akhaialaisten neuvoskunnassa ratkaistavaksi;
siinä Antiokhoksen asiamies kehoitti heitä pysymään puolueettomina,
mihin roomalaisten lähettiläs vastasi: "Mitä siihen tulee että teille
muka olisi parasta ja hyödyllisintä olla sekaantumatta meidän sotaamme,
niin ei mielestäni mikään ole teille sen turmiollisempaa, sillä
jollette ota osaa sotaan, te kiitoksetta ja kunniatta jäätte voittajan
saaliiksi."
Ja aina käykin niin, että se, joka ei ole ystäväsi, vaatii sinulta
puolueettomuutta; kun taas se, joka on ystäväsi, pyytää sinua
esiintymään ase kädessä. Epäröivät ruhtinaat, välttääkseen nykyhetken
vaaroja, useimmiten noudattavat puolueettomuutta, mutta siten
tavallisimmin joutuvat häviöön. Mutta jos ruhtinas päättäväisesti
esiintyy toisen puolella, ja jos se, johon hän on liittynyt, voittaa,
vaikkapa siten tulisikin niin mahtavaksi, että sinä joudut
riippuvaiseksi hänestä, niin sittenkin kiitollisuus ja ystävyys sitoo
hänet sinuun; sillä eivät ihmiset sentään koskaan ole niin
kunniattomia, että sortaisivat sinua julkealla kiittämättömyydellä.
Myöskään ei voitto koskaan ole niin täydellinen, ettei voittajan
tarvitsisi ollenkaan pitää mistään lukua, varsinkaan siitä, mikä on
oikeus ja kohtuus. Mutta jos se, johon olet liittynyt, joutuu
tappiolle, niin hän kuitenkin ottaa sinut turviinsa ja auttaa sinua
mikäli voi, ja sinä pääset osamieheksi hänen onneensa, joka voi jälleen
kääntyä.
Toisessa tapauksessa, kun taistelevat puolet ovat sitä laatua, ettei
sinulla ole mitään pelättävää, voittipa kumpi hyvänsä, on vielä
viisaampaa liittyä mukaan, koska muutoin myötävaikutat juuri sen
häviöön, joka sinun olisi tullut pelastaa, jos olisit ollut älykäs. Jos
hän voittaa, joutuu hän sinusta riippuvaiseksi, ja onkin mahdotonta,
ettei hän sinun avullasi voittaisi. Ja tässä on otettava huomioon, että
ruhtinaan tulee varoa koskaan liittymästä häntä itseään mahtavampaan,
käydäkseen muiden kimppuun, jollei välttämättömyys häntä siihen
pakoita, kuten edellä on sanottu. Sillä jos tämä voittaa, joudut
riippuvaiseksi hänestä; mutta ruhtinasten tulee, mikäli mahdollista,
välttää muiden armoille joutumista. Venezialaiset liittyivät Ranskaan
Milanon herttuaa vastaan, vaikkapa olisivat voineet välttääkin tämän
liiton, joka tuli heidän tuhokseen.[60] Mutta jos sitä ei voida
välttää, kuten oli firenzeläisten laita, paavin ja Espanjan
sotajoukkojen käydessä Lombardian kimppuun,[61] niin silloin tulee
ruhtinaan, edellä mainituista syistä, liittyä puolelle tai toiselle.
Älköön koskaan mikään valtio kuvitelko voivansa tehdä aivan varmaa
valintaa; pikemminkin muistettakoon, että jokainen ratkaisu on
seurauksiltaan epävarma, sillä johtuuhan jo asiain luonnosta, ettei
koskaan voida välttää toista pahaa joutumatta toiseen. Mutta viisaushan
onkin siinä, että osaa arvioida vaarojen eri laadun ja valita hyvänä
sen, joka on vähimmin huono. Ruhtinaan tulee lisäksi suosia kykyä ja
kuntoa ja pitää arvossa niitä, jotka itsekullakin eri alalla ovat
eteviä. Samalla hänen tulee rohkaista kansalaisiaan harjoittamaan
rauhallisesti ammattejaan, niin kaupan kuin maanviljelyksen tai minkä
muun ihmistoiminnan alalla hyvänsä, jotta joku ei pidättyisi
parantamasta maatilojaan pelosta, että ne häneltä riistetään, ja taas
toinen ei epäröisi laajentaa kauppaliikettään verojen pelosta.
Päinvastoin hänen tulee palkita niitä, jotka harrastavat mainittuja
asioita, ja yleensä kaikkia, jotka jollakin tavalla tahtovat lisätä
hänen kaupunkinsa tai valtionsa arvoa. Muutenkin tulee hänen sopivina
aikoina vuodessa huvittaa kansaansa juhlilla ja näytelmillä. Ja koska
jokainen kaupunki on jaettu ammatti- tai yhdyskuntiin, tulee hänen
ottaa huomioonsa nämä yhtymät, käydä joskus niiden kokouksissa ja
osottautua ystävälliseksi ja ylevämieliseksi, kuitenkin siten, että hän
aina esiintyy korkean arvonsa mukaisesti, sillä siitä hän ei saa tinkiä
missään asiassa.