Julmuudesta ja lempeydestä ja siitä, onko parempi olla rakastettu kuin
pelätty.
Tullakseni nyt muihin edellä mainittuihin ominaisuuksiin, sanon että
jokaisen ruhtinaan tulee tavoitella lempeän eikä julman nimeä;
kuitenkin tulee hänen varoa käyttämästä lempeyttään väärin. Cesare
Borgiaa pidettiin julmana; sittenkin juuri tämä hänen julmuutensa piti
Romagnan koossa, yhtenäisenä, rauhallisena ja uskollisena. Jos asiaa
tarkoin punnitaan, havaitaan hänen olleen paljoa lempeämmän kuin
Firenzen kansan, joka julman nimeä välttääkseen salli Pistoian
kaupungin joutua perikatoon.[47] Senpätähden ruhtinaan, joka tahtoo
pitää alamaisensa koossa ja kuuliaisuudessa, ei tule säikähtää julmurin
nimeä, sillä rankaisemalla muutamia harvoja hän osottaa suurempaa
lempeyttä kuin ne, jotka liiallisesta hyväsydämisyydestä sallivat
epäjärjestyksiä syntyvän, mistä ovat seurauksena murhat ja ryöstöt.
Nehän näet tavallisesti häiritsevät koko yhteiskuntaa, kun sitävastoin
ruhtinaan rankaisutoimenpiteet kohtaavat vain yksityistä. Kaikista
ruhtinaista voi vastakohonnut vähimmin välttää julmurin nimeä, sillä
uusia valtioita uhkaavat kaikkialta vaarat. Senpätähden Vergiliuskin
antaa Didon pyytää anteeksi uuden hallituksensa ankaruutta seuraavin
sanoin:
Res dura et regni novitas me talia cogunt
moliri et late fines custode tueri.[48]
Kuitenkin tulee ruhtinaan olla hidas uskomaan ja toimeen
ryhtymään; hänen ei pidä turhasta säikähtää; hänen tulee menetellä
maltillisesti, viisaasti ja ihmisystävällisesti, niin ettei liiallinen
luottavaisuus tekisi häntä varomattomaksi ja liiallinen epäluuloisuus
sietämättömäksi.
Tässä esiintyy kysymys: Onko parempi olla rakastettu kuin pelätty, vai
pelätty kuin rakastettu? Vastaus: tulee olla kumpaakin, mutta koska on
vaikea niitä molempia yhdistää, on paljoa turvallisempaa olla pelätty
kuin rakastettu, jos kerta toisen näistä täytyy puuttua. Yleensä
voidaan näet ihmisistä sanoa, että he ovat kiittämättömiä, horjuvaisia,
teeskeliäitä, arkoja vaaroissa, mutta voitonhimoisia. Niin kauan kuin
teet heille hyvää, he ovat kokonaan sinun ja tarjoovat sinulle verensä,
omaisuutensa, elämänsä ja lapsensa (kuten jo olen sanonut), kun hätä on
kaukana; mutta kun se uhkaa sinua, silloin he nousevat kapinaan. Ja se
ruhtinas, joka luottaa yksinomaan heidän vakuutuksiinsa eikä muulla
tavoin huolehdi turvallisuudestaan, joutuu perikatoon. Sillä ystävyys,
joka on hankittu ostamalla eikä hengen suuruudella ja ylevyydellä, on
tosin saatavissa, mutta hädän hetkellä se ei kestä koetusta eikä
kelpaa.
Ihmiset yleensä kammoksuvat vähemmän sen loukkaamista, jota
rakastetaan, kuin sen, jota pelätään. Rakkaus on näet sidottu
kiitollisuuteen, ja tämä side katkeaa ihmisluonnon kehnouden vuoksi
heti kun oma etu tarjoo siihen tilaisuuden; mutta pelkoa pitää vireillä
rankaisemisen kauhu, eikä se häviä koskaan. Kuitenkin tulee ruhtinaan
vaikuttaa pelkoa sellaisella tavalla, joka ei aiheuta vihaa, jollei
liioin rakkauttakaan. Käy näet hyvin laatuun olla pelätty mutta ei
vihattu; niin tapahtuu aina silloin, kun ruhtinas ei kajoa
kansalaistensa ja alamaistensa omaisuuteen eikä heidän naisiinsa. Mutta
jos hänen on pakko vuodattaa jonkun verta, on se tehtävä vasta sitten,
kun tuomion oikeudellisuutta on tukemassa selvät syyt. Ennen kaikkea
tulee pidättyä kajoamasta toisten omaisuuteen, sillä ihmiset unohtavat
pikemmin isänsä kuoleman kuin perintönsä kadottamisen. Tosin ei koskaan
puutu aihetta riistää toisten omaisuutta, ja se, joka alkaa elää
ryöstöillä, keksii aina tekosyitä päästä toisten tavaraan käsiksi;
sitävastoin syyt verenvuodatukseen ovat harvinaisempia ja lakkaavat
pikemmin.
Mutta jos ruhtinas johtaa sotajoukkoaan ja komentaa suurta
sotilasmäärää, silloin hänen ei ollenkaan tule arkailla julman nimeä,
sillä muutoin hän ei koskaan kykene pitämään armeijaansa koossa eikä
sotakuntoisena.
Hannibalin ihmeteltäviin tekoihin luetaan myös se, että hänen
suunnattomassa armeijassaan, joka oli kokoonpantu mitä erilaisimmista
ihmisistä ja viety sotimaan vieraaseen maahan, ei koskaan puhjennut
mitään eripuraisuutta enemmän sen omassa keskuudessa kuin sen ja
päällikön kesken, yhtä vähän myötä- kuin vastoinkäymisessä. Tämä ei
voinut johtua muusta kuin hänen epäinhimillisestä julmuudestaan, joka
yhdessä hänen lukemattomien suurten avujensa kanssa teki hänet aina
sotamiesten silmissä kunnioitetuksi ja pelottavaksi, mitä vaikuttamaan
hänen muut ominaisuutensa eivät yksinään olisi riittäneet.
Ajattelemattomat kirjailijat toiselta puolen ihmettelevät hänen suuria
tekojaan, mutta toiselta puolen tuomitsevat niiden oikean syyn.
Että asia todella on niin, että hänen muut avunsa eivät olisi hänelle
riittäneet, se näkyy selvästi Scipiosta, joka oli mitä harvinaisin mies
ei ainoasti omana aikanaan, vaan myös koko ihmiskunnan historiassa.
Häntä vastaan nousivat hänen omat sotajoukkonsa Espanjassa kapinaan, ja
tämä johtui yksistään siitä, että hän oli ollut liian suopea sotilaita
kohtaan ja sallinut heille enemmän vapautta kuin sotakurin mukaan oli
luvallista. Tästäpä Fabius Maximus häntä sitten moitti senaatissa,
kutsuen häntä Rooman sotaväen turmelijaksi. Kun eräs Scipion
alapäällikkö oli tuhonnut locrilaiset, ei hän kostanut tälle heidän
puolestaan eikä rangaissut alapäällikkönsä röyhkeyttä; mikä kaikki
johtui hänen sävyisästä luonteestaan. Niinpä sanoikin eräs, joka
senaatissa tahtoi puolustella häntä, että oli paljon ihmisiä, jotka
paremmin osaavat olla itse erehtymättä kuin rangaista toisten
erehdyksiä. Tämä ominaisuus olisi ajan pitkään tahrannut Scipion
maineen ja kunnian, jos hän olisi ylipäällikkönä jatkanut samaan
tapaan. Mutta kun hän oli senaatin valvonnan alainen, ei tämä
vahingollinen luonteenpiirre ainoasti ollut merkityksetön, vaan vieläpä
oli hänelle kunniaksikin.
Palaten kysymykseen: rakastettu vaiko pelätty? päätän siis, että koska
ihmisten rakkaus riippuu heistä itsestään, mutta heidän pelkonsa
riippuu ruhtinaasta, viisaan ruhtinaan tulee nojautua siihen mikä on
hänen omassa vallassaan, eikä siihen mikä on muiden vallassa. Hänen
tulee ainoastaan, kuten sanottu, koettaa välttää alamaistensa vihaa.