Anteliaisuudesta ja saituudesta.
Lähtökohtanani ensimäiset edellä luetelluista ominaisuuksista, väitän
että anteliaan maineessa oleminen on edullista. Kumminkin sellainen
anteliaisuus, joka ei tuota sinulle kunnioitusta, on sinulle
vahingollinen. Sillä jos sinä harjoitat anteliaisuuttasi oikealla
tavalla, kuten tulee ja sopii, mutta sitä ei tunneta, niin sinua
piankin syytetään sen vastakohdasta. Senpätähden täytyykin sen, joka
tahtoo ihmisten silmissä käydä anteliaasta, kaikin tavoin ilmaista
rikkauttaan. Täten ruhtinas useimmiten kuluttaa siihen kaikki varansa
ja on lopuksi pakoitettu, pysyäkseen edelleen anteliaan maineessa,
rasittamaan alamaisiansa kaikenlaisilla veroilla ja maksuilla sekä
tekemään kaikkensa rahojen hankkimiseksi. Siten hän piankin joutuu
alamaistensa vihoihin, vieläpä köyhyytensä takia kaikkien muidenkin
halveksimaksi. Ja koska hänen anteliaisuutensa on vahingoittanut
useita, mutta hyödyttänyt harvoja, käy hänen huonosti heti ensimäisen
vaaran tai vastoinkäymisen kohdatessa. Mutta jos hän taas, sen
huomattuaan, tahtoo peräytyä, aletaan häntä heti syyttää kitsaudesta.
Kun ruhtinas siis toimii vain omaksi vahingokseen, jos siten pyrkii
anteliaan maineeseen, on oikeampaa, ettei hän viisaana miehenä liioin
arkaile kitsaan nimeä. Ajan pitkään häntä näet sittenkin pidetään
anteliaana, kun nähdään, että juuri hänen säästäväisyytensä vuoksi
hänen tulonsa riittävät, niin että hän voi puolustautua, kun hänen
päällensä hyökätään, ja ryhtyä yrityksiinsä kansaansa rasittamatta.
Siten hän joutuu osottamaan anteliaisuutta kaikille niille, joilta hän
ei riistä, ja sellaisia on runsaasti, ja kitsautta niille, joille hän
ei ole mitään antanut, ja niitä on vähän.
Meidän aikanamme olemme nähneet vain kitsaina pidettyjen toimittavan
suuria asioita; muut ovat joutuneet häviöön. Paavi Julius II osottautui
kylläkin anteliaaksi päästäksensä paavin istuimelle; mutta sittemmin
hän ei enää siitä erityisemmin välittänyt, voidakseen käydä sotaa
Ranskan kuningasta vastaan. Monet sotansa hän on suorittanut ilman
ylimääräisiä veroja, koska hänen pitkällinen säästäväisyytensä kykeni
peittämään liiat menot. Jos nykyinen Espanjan kuningas olisi ollut
anteliaan maineessa, hän ei koskaan olisi voinut voitollisesti
suorittaa niin monia suuria yrityksiään. Välttääkseen alamaistensa
ryöstämistä, voidakseen puolustaa asemaansa ja karttaakseen köyhäksi ja
mitättömäksi joutumistaan ja riistäjän nimeä, tulee ruhtinaan vähemmän
välittää siitä, että häntä kutsutaan saidaksi, sillä tämä on yksi
niistä vioista, jotka pitävät hänen valtaansa pystyssä.
Jos joku väittäisi, että Caesar anteliaisuutensa avulla kohosi
yksinvaltaan ja että monet muut, koska he ovat esiintyneet ja koska
heitä on pidetty anteliaina, ovat nousseet mitä korkeimpiin asemiin,
vastaan: joko sinä jo olet ruhtinas tai vasta siksi pyrit. Edellisessä
tapauksessa on anteliaisuus vahingollinen, jälkimäisessä taas on sangen
tarpeellista olla anteliaan maineessa; ja Caesar oli juuri sellainen,
joka tahtoi päästä Rooman valtiaaksi. Mutta jos hän siksi päästyään
olisi elänyt kauemmin eikä olisi vähentänyt menojaan, olisi hän
kadottanut valtansa.
Jos taas joku sanoisi, että on ollut paljon peräti anteliaina pidettyjä
ruhtinaita, jotka sotajoukkoineen ovat suorittaneet suuria tekoja,
vastaan siihen: ruhtinas kuluttaa joko omia ja alamaistensa varoja tai
vieraiden. Edellisessä tapauksessa hänen tulee olla säästeliäs,
jälkimäisessä mahdollisimman runsaskätinen. Sillä sen ruhtinaan, joka
elättää toimivaa sotaväkeänsä saaliilla, ryöstöillä, paloveroilla ja
muiden omaisuudella, täytyy olla antelias; muutoin sotamiehet eivät
seuraisi häntä. Sen suhteen, mikä ei ole sinun eikä alamaistesi omaa,
voit olla sangen runsaskätinen, kuten aikoinaan olivat Kyyros, Caesar
ja Aleksanteri; sillä vieraan omaisuuden tuhlaaminen ei vähennä arvoasi
vaan päinvastoin lisää. Ainoasti omien varojesi tuhlaus vahingoittaa
sinua. Eikä mikään ole omiaan siinä määrin kuluttamaan itsensä kuin
anteliaisuus, sillä sitä mukaa kuin sinä harjoitat sitä, kadotat
mahdollisuuden sitä harjoittaa ja muutut köyhäksi ja halveksituksi tai,
jos tahdot karttaa köyhyyttä, ryöstönhaluiseksi ja vihatuksi. Ja ennen
kaikkea tulee ruhtinaan varoa, ettei häntä ruvettaisi halveksimaan ja
vihaamaan, mutta juuri anteliaisuudesta on hänelle sellainen seuraus.
Niinpä onkin viisaampaa kantaa saiturin nimeä, joka kyllä saattaa
huonoon huutoon, mutta ei vihan esineeksi, kuin anteliaan maineeseen
päästäkseen saada rosvon nimi, joka tuottaa sekä häpeää että vihaa.