Ruhtinaan velvollisuuksista sotalaitokseen nähden.
Ruhtinaalla ei saa olla muuta aherrusta, ei muuta ajatusta eikä muuta
harrastusta kuin sotalaitos, sen järjestys ja olemus. Sotataito on näet
omiaan sille, joka tahtoo komentaa, ja se onkin niin vaikutusvoimainen,
että se ei ainoasti suojele synnynnäisiä ruhtinaita, vaan myös usein
edistää yksityisen miehen kohoamista ruhtinaan arvoon. Ja päinvastoin
on nähty, kuinka monet ruhtinaat, jotka ovat ruvenneet enemmän
harrastamaan huvituksia kuin sota-asioita, ovat kadottaneet valtansa.
Sotataidon laiminlyönti onkin ensimäinen syy sinun valtasi häviöön,
mutta jos olet siinä mestari, on se keinona vallan saavuttamiseen.
Francesco Sforza, ollen sotataitoinen mies, kohosi yksityishenkilöstä
Milanon herttuaksi, mutta kun hänen poikansa karttoivat sodankäynnin
vaivoja ja vaaroja, niin he muuttuivat herttuoista jälleen
yksityishenkilöiksi. Muun pahan ohella, joka johtuu aseiden
vieromisesta, seuraa myös yleinen halveksunta, joka on yksi niitä
häpeätahroja, joita ruhtinaan tulee välttää, kuten etempänä aion
osottaa.
Aseellista ja aseetonta ei näet ollenkaan voi verrata toisiinsa, eikä
liioin voida olettaa, että aseellinen tottelisi vapaaehtoisesti
aseetonta tai että aseeton tuntisi itsensä turvalliseksi aseellisten
palvelijainsa seurassa. Eihän ole mahdollista toimia menestyksellisesti
yhdessä, jos toinen puoli osottaa halveksimistaan, toinen epäluuloaan.
Niinpä muiden jo mainittujen haittojen ohella seuraa vielä sekin, että
ruhtinas, joka ei ymmärrä sota-asioita, ei voi saavuttaa sotamiestensä
kunnioitusta eikä luottaa heihin. Ei siis pidä ruhtinaan koskaan
laiminlyödä sota-asiain harrastusta, ja rauhan aikana on hänen niitä
harrastettava vielä enemmän kuin sodassa, mikä voi käydä päinsä
kahdella tavalla, nimittäin käytännöllisesti ja tietoperäisesti.
Käytännöllisesti se tapahtuu siten, että hän hyvin järjestää ja
harjoittaa sotaväkeänsä; samalla tulee hänen usein käydä metsästämässä,
siten totuttaakseen ruumistaan vaivoihin ja oppiakseen sen ohella
tuntemaan ja oivaltamaan paikalliset luonnonsuhteet, kuten vuorien
korkeuden, laaksojen suunnan, tasankojen muodon, virtojen ja nevojen
laadun, mikä kaikki vaatii mitä suurinta huolellisuutta. Tämä tuntemus
hyödyttää kahdella tavalla: ensiksi, hän oppii tuntemaan oman maansa ja
kykenee siten paremmin sitä puolustamaan; toiseksi, näiden paikkain
käytännöllisen tuntemisen avulla hän helposti oppii oivaltamaan myös
vieraan seudun, joka hänen on tarpeen tuntea. Esim. Toscanan kukkulat,
laaksot, tasangot, joet ja suot ovat jossakin määrin samankaltaiset
kuin muidenkin seutujen vastaavat luonnonsuhteet, joten se, joka hyvin
tuntee yhden maakunnan eri puolet, voi helposti tutustua toisiinkin.
Siltä ruhtinaalta, jolta tällainen kokeneisuus puuttuu, puuttuu myös
oikean sotapäällikön ensimäinen edellytys. Sillä vain täten oppii
yllättämään vihollisen, valitsemaan leiripaikan, johtamaan
sotajoukkoja, järjestämään taistelut ja piirittämään menestyksellisesti
kaupunkeja.
Muun kiitoksen ohella, jolla kirjailijat ylistävät akhaialaisten
ruhtinasta Philopoimenia,[46] tavataan myös se että hän rauhankin
aikana ajatteli yksistään sodankäyntitaitoa. Kuljeskellessaan
ystävineen maaseudulla hän usein pysähtyi ja tiedusteli heiltä:
"Kumpihan puoli olisi edullisemmassa asemassa, jos vihollinen seisoisi
tuolla kukkulalla ja me olisimme tässä sotajoukkoinemme? Miten olisi
varminta, hyvässä järjestyksessä, käydä hänen kimppuunsa? Jos me
tahtoisimme peräytyä, kuinka olisi meidän meneteltävä; jos taas
vihollinen peräytyisi, kuinka tulisi meidän ahdistaa häntä?" Retkeilyn
aikana hän esitti heille kaikki ne eri asemat, joihin sotajoukko voi
joutua, kuunteli heidän mielipiteitänsä ja selvitteli omiaan,
vahvistaen niitä perusteillaan. Niinpä johtuikin tästä alituisesta
asiain pohtimisesta, ettei sitten sodassa koskaan voinut sattua
tapausta, johon hän päällikkönä ei olisi tiennyt ennakolta keinoa.
Mitä taas tulee opinnoihin, on ruhtinaan luettava historiaa ja siitä
tarkasteltava etevien miesten toimia. Hänen tulee ottaa huomioonsa,
kuinka he ovat menetelleet sodassa, tutkia heidän voittojensa ja
tappioittensa syitä, voidakseen välttää jälkimäisiä ja ottaa oppia
edellisistä. Ennen kaikkea tulee hänen menetellä samoin kuin moni
entisajan etevä mies, joka on ottanut esikuvakseen jonkun ennen häntä
eläneen mainion ja kuuluisan sankarin, jonka tekoja ja käytöstä hän on
aina pitänyt ohjeenaan, kuten kerrotaan Aleksanteri Suuren pitäneen
esikuvanaan Akhilleusta, Caesarin Aleksanteria, Scipion Kyyrosta. Se
joka lukee Kyyroksen elämäkerran, minkä Ksenophon on kirjoittanut,
huomaa Scipion elämästä, kuinka tämä esikuvaksi ottaminen oli
hänelle kunniaksi ja kuinka Scipio koetti tapojen puhtaudessa,
ystävällisyydessä, lempeydessä ja anteliaisuudessa ottaa oppia kaikesta
siitä, mitä Ksenophon on kertonut Kyyroksesta.
Samalla tavoin tulee viisaan ruhtinaan menetellä. Hän ei saa olla
joutilaana rauhan aikana, vaan tulee hänen ahkerasti koota sellainen
pääoma, joka voi olla hänelle avuksi hädän hetkellä, niin että hän,
kohtalon kääntyessä, on valmis kestämään sen iskuja.