Uusista ruhtinaskunnista, jotka on hankittu omien aseiden ja oman
toimintakyvyn avulla.
Älköön kukaan hämmästykö, jos minä, puhuessani aivan uusista
ruhtinaskunnista, vetoan sekä ruhtinaihin että valtioihin nähden mitä
mainioimpiin esimerkkeihin. Kun näet ihmiset tavallisesti kulkevat
valmiiksi poljettua latua ja matkivat toiminnassaan muiden tekoja, ja
kun ei ole helppoa kokonansa käydä samaa tietä eikä saavuttaa
esikuvaksi otettujen korkeaa kuntoa, niin tulee järkevän miehen aina
käydä suurten henkilöjen jälkiä ja pitää etevimpiä esikuvanaan,
voidakseen, vaikkapa ei kyvyltä olisikaan heidän vertaisensa, ainakin
vivahtaa heihin. Hänen pitää menetellä taitavain jousimiesten tavalla,
jotka, nähdessään maalin olevan liian kaukana ja tuntien jousensa
kantovoiman, tähtäävät melkoista ylemmäksi kuin maali, ei
lennättääksensä nuolensa niin korkealle, vaan osatakseen, ylemmäksi
tähtäämällä, maaliinsa.
Väitän siis että aivan uusissa ruhtinaskunnissa on vallan säilyttäminen
uudelle ruhtinaalle sen mukaan vaikeampi tai helpompi, miten kyvykäs
tai kyvytön tuo valloittaja itse on. Ja kun yksityisen henkilön
kohoaminen ruhtinaaksi edellyttää joko kyvykkyyttä tai onnea, niin on
selvää, että toinen tai toinen näistä seikoista jossakin määrin
helpottaa monia vaikeuksia. Siitä huolimatta useinkin se pysyy
parhaiten pystyssä, jolla on ollut vähimmin onnea. Lisäksi on asialle
eduksi, jos ruhtinaan, kun hänellä ei ole muita valtioita, on pakko
asettua sinne asumaan.
Niistä, jotka omalla kyvyllään ja kunnollaan eikä onnen avulla ovat
kohonneet ruhtinaiksi, ovat tiettävästi kuuluisimmat Mooses, Kyyros,
Romulus, Theseus y.m. Ja vaikkapa Mooses oikeastaan olikin vain pelkkä
Jumalan tahdon toimeenpanija, ansaitsee hän kuitenkin ihmettelyä
yksistään jo siitä syystä, että Jumala armossaan katsoi hänet
ansiolliseksi puhumaan kanssansa. Mitä taas tulee Kyyrokseen ja muihin,
jotka ovat valloittaneet tai perustaneet kuningaskuntia, niin
ansaitsevat he todella ihmettelyä. Ja jos tarkastellaan heidän
mieskohtaisia tekojaan ja toimenpiteitään, niin huomataan ne
yhtäläisiksi kuin Mooseksen, vaikkapa tällä olikin ollut niin suuri
opettaja.
Tutkittaessa heidän toimiaan ja elämäänsä nähdään, ettei onni
ollut suonut heille muuta kuin tilaisuuden luoda sellaisen
hallitusjärjestelmän, jollaista pitivät soveliaimpana. Ilman sellaista
tilaisuutta olisi heidän hengenvoimansa ollut tulokseton; mutta
hengenvoimien puuttuessa ei tilaisuuskaan olisi mitään merkinnyt. Oli
siis tarpeen, että Mooses tapasi Israelin kansan egyptiläisten
orjuuttamana ja sortamana, jotta se olisi valmis seuraamaan häntä pois
orjuudesta. Samoin oli tarpeellista, että Romulus ei saanut jäädä
Albaan, vaan joutui heti synnyttyään heitteelle, voidakseen tulla
Rooman kuninkaaksi ja uuden isänmaan perustajaksi. Myös Kyyroksen
tarvitsi tavata persialaiset tyytymättöminä Meedian valtaan ja
meedialaiset pitkällisen rauhan veltostuttamina ja turmelemina. Eipä
Theseuskaan olisi voinut näyttää kuntoansa, jollei hän olisi tavannut
ateenalaisia hajallaan. Tällaiset tilaisuudet tekivät siis nuo miehet
onnellisiksi, ja suuren kykynsä avulla he ymmärsivät ottaa
tilaisuudesta vaarin, tehdäkseen isänmaansa mahtavaksi ja kuuluisaksi.
Ne, jotka näiden miesten tavoin oman kuntonsa avulla kohoavat
ruhtinaiksi, saavuttavat ruhtinuutensa suurella vaivalla, mutta
säilyttävät sen helposti. Vaikeudet, joita heille koituu sen
hankkimisesta, johtuvat osittain niistä uusista hallinto- ja
menettelytavoista, jotka heidän täytyy panna voimaan, vakaannuttaakseen
valtansa ja huolehtiakseen turvallisuudestaan. On näet muistettava,
ettei mikään yritys ole vaikeampi alkaa, vaarallisempi suorittaa ja
epävarmempi tuloksiltaan kuin uuden järjestelmän voimaan saattaminen.
Uudistaja näet saa vastaansa kaikki ne, joille vanha olotila oli
edullinen; ja nekin, joita uusi voisi hyödyttää, ovat sen laimeita
puolustajia. Tämä penseys johtuu osaksi siitä, että he pelkäävät
vastustajia, joilla on tukenaan vanhat lait, osaksi siitä, että ihmiset
ovat epäuskoisia eivätkä yleensä luota uudistuksiin ennenkuin
pitkällisen kokemuksen jälkeen. Niinpä käykin, että milloin vaan uuden
olotilan vastustajilla on tilaisuutta käydä kimppuun, he heti tekevät
niin, kun taas ystävät puolustavat sitä niin laimeasti, että ruhtinasta
uhkaa heidän kanssaan vaara.
Ymmärtääksemme oikein tämän seikan, on tarpeen tutkia, pysyvätkö nuo
uudistajat pystyssä omin neuvoin vai ovatko he muista riippuvaisia,
t.s. onko heidän, tehtävänsä suorittamiseksi, turvauduttava rukouksiin,
vai voivatko he selviytyä voimakeinojen avulla. Edellisessä tapauksessa
heidän aina käy huonosti eivätkä he saavuta mitään; mutta jos he voivat
nojata omiin voimiinsa ja pakoittaa, he harvoin epäonnistuvat. Tästä
johtuu että kaikki aseelliset profeetat ovat voittaneet ja aseettomat
joutuneet perikatoon.
Edellä mainittujen syiden lisäksi näet kansat ovat luonteeltaan
häilyväisiä, joten kyllä on helppoa saada heidät vakuutetuiksi jostakin
asiasta, mutta vaikeaa pysyttää heitä lujina siinä vakaumuksessa.
Niinpä onkin asia järjestettävä siten, että heidät, jos he alkavat
epäröidä, saatetaan väkipakolla uskomaan. Jos Mooses, Kyyros, Theseus
ja Romulus olisivat olleet aseettomia, eivät he kauankaan olisi voineet
pitää valtaansa pystyssä. Samoin on nykyisin käynyt fra Girolamo
Savonarolan,[14] joka kukistui uudistuksineen heti kun rahvas lakkasi
uskomasta häneen, koska hänellä ei ollut keinoja pysyttää uskovaisiaan
lujina eikä saattaa epäuskoisia uskomaan. Niinpä sellaisilla onkin
yrityksessään voitettavana paljon vaikeuksia, kaikki vaarat kun
uhkaavat heidän tietään, ja vain kyvykkyytensä avulla he suoriutuvat
niistä. Mutta kun ne on voitettu ja kateelliset kilpailijat raivattu
tieltä, alkaa heidän arvonsa kohota, ja heistä tulee mahtavat,
turvalliset, kunnioitetut ja onnelliset.
Näihin suuriin esimerkkeihin tahdon lisätä erään pienemmän, joka
kuitenkin jossakin määrin vivahtaa edellisiin ja toivoakseni riittää
tarkoitukseensa muiden samanlaisten sijasta. Se on syrakusalaisen
Hieronin[15] elämä. Yksityismiehestä hän kohosi Syrakusan ruhtinaaksi,
tarvitsematta kiittää onnea muusta kuin tilaisuuden tarjoomisesta.
Syrakusalaiset näet ahdingossaan valitsivat hänet päällikökseen ja
sittemmin hänen ansioittensa vuoksi tekivät hänestä ruhtinaan. Jo
yksityismiehenä hän osotti sellaista kykyä ja kuntoa, että eräs
historioitsija sanookin hänestä, että hallitsemiseen häneltä puuttui
vain kuningaskunta. Hän hajoitti entisen sotaväen ja loi sijaan uuden,
luopui entisistä liittolaisistaan ja hankki uusia. Ja kun hänellä oli
omat sotamiehet ja liittolaiset, oli hänen helppo pystyttää valtansa
sellaisille perustuksille. Tosin hän näki paljon vaivaa valtaa
hankkiessaan, mutta vähän sitä säilyttäessään.