Herra Nicodème.
Kun hyvä mestarini Pyhän Katarinan Kuvassa luki mielihalusta
Cassiodorosta tikkaitten korkeimmalla poikkipuulla, kauppaan astui
vanha mies, jonka katse oli tyly ja ilme ankara. Hän astui suoraan
herra Blaizota kohti, joka hymyillen nosti päätään pöytänsä takaa.
-- Hyvä herra, aloitti hän, olette valantehnyt kirjakauppias ja luulen
teitä puhdastapaiseksi henkilöksi. Kuitenkin on näyteikkunassanne nide
Ronsardin Teoksia, joka on avattu alkukuvan kohdalta, ja siinä
alastoman naisen kuva. Se on näky, jota ei voi avoimin silmin katsella.
-- Suokaa anteeksi, hyvä herra, vastasi hiljalleen herra Blaizot, mutta
tuo kuva on Léonard Gautier'n tekemä, ja häntä pidettiin aikanaan perin
taitavana kaivertajana.
-- Minusta on saman tekevää, selitti vanhus, oliko kaivertaja taitava
vai ei. Otan vain huomioon sen, että hän on kuvannut alastoman naisen.
Tuolla kuvalla ei ole muuta vaatetusta kuin hiukset, ja olen
tuskallisesti hämmästynyt nähdessäni teidän ikäisenne, nähtävästi
ymmärtäväisen miehen, asettavan sellaista Saint Jacqueskadulla
kulkevien nuorukaisten katseltavaksi. Tekisitte parhaiten polttaessanne
sen, kuten ukko Garasse, joka käyttää koko omaisuutensa hankkiakseen ja
polttaakseen hyviä tapoja ja Jeesuksen Yhdistystä loukkaavat teokset.
Vähintäin olisi kunniallisempaa piilottaa ne salatuimpaan kauppanne
soppeen, jossa, minä pelkään, piilee koko joukko kirjoja, jotka ovat
niin tekstin kuin kuvienkin puolesta omiaan kiihottamaan sieluja
irstauteen.
Herra Blaizot väitti punastuen, että sellainen epäilys oli väärä, ja
tuotti hänelle mielipahaa, koska se oli lähtenyt kunnon miehen suusta.
-- Minun täytynee, jatkoi vanhus, ilmoittaa kuka olen. Näette edessänne
herra Nicodèmen, kainousyhdistyksen esimiehen. Tarkoitukseni on edistää
hienotunteisuutta, vaatimattomuuden nimessä, poliisipäällikön
määräysten mukaan. Koetan kahdentoista parlamentin jäsenen ja
kahdensadan etevimmän seurakunnan kirkkoraadin miehen kanssa hävittää
julkisilta paikoilta alastomat kuvat, kuten toreilta, bulevardeilta,
kaduilta, solilta, laitureilta, umpikujilta ja puutarhoista. Ja koska
en tyydy edistämään kainoutta vain julkista tietä, ponnistelen
saadakseni sen vallalle salongeissa, työ- ja makuuhuoneissa, joista se
usein on karkoitettu. Tietäkää, hyvä herra, että seura, jonka olen
perustanut, teettää vaatteita äsken naineille. Niitten joukossa on
pitkiä ja leveitä paitoja, edessä pieni aukko, joka sallii nuorten
puolisoiden menetellä siveästi täyttäessään Jumalan käskyä ihmiskunnan
kasvuun ja lisääntymiseen nähden. Ja yhdistääksemme, jos minun
sallitaan niin sanoa, siroutta puhtauteen, nuo aukot ovat ympäröidyt
sievillä pitseillä. Olen mielissäni, kun olen täten keksinyt erittäin
sopivia alusvaatteita tehdäkseni kaikista äsken naineista uusia Saaroja
ja Topiaksia, ja puhdistanut avioliiton sakramentin siihen
valitettavasti liittyvästä epäpuhtaudesta.
Hyvä opettajani, joka nenä kiinni Cassiodoroksessa kuunteli
keskustelua, vastasi siihen perin vakavasti, tikkaittensa päästä, että
keksintö oli mainio ja miellyttävä, mutta että hän tiesi vielä
paremman:
-- Minä haluaisin, esitti hän, että nuoret puolisot ennen yhtymistään
hierottaisiin kiireestä kantapäähän hyvin mustalla kiillotusaineella,
joka tekemällä heidän ihonsa kenkien näköiseksi, haittaisi suuressa
määrässä lihan rikollisia nautintoja ja viehätyksiä, ja olisi
vaivalloisena esteenä hyväilyille, suuteloille ja muille hellyyden
osoituksille, joita rakastuneet liiankin usein kahden lakanan välissä
harjoittavat.
Kuullessaan nämä sanat herra Nicodème kohotti päätään, näki arvon
mestarini tikkaitten yläpäässä ja huomasi hänen ilmeestään, että hän
teki pilaa.
-- Herra apotti, hän vastasi surumielisen harmistuneena, antaisin
teille anteeksi, jos tekisitte vain minut naurettavaksi. Mutta te
piikkaatte samalla kainoutta ja hyviä tapoja, joten teette suuren
rikoksen. Välittämättä pilkantekijöistä perustamani seura on jo
toimittanut paljon hyvää ja hyödyllistä, pilkatkaa vaan, hyvä herra!
Olemme kiinnittäneet kuusisataa viininlehvää kuninkaan puutarhan
kuvapatsaihin.
-- Se on ihailtavaa, hyvä herra, vastasi arvon mestarini korjaillen
silmälasejaan, ja jos jatkatte tuota vauhtia on kohta kaikilla
kuvapatsailla viininlehvänsä. Mutta -- koska esineillä on merkitystä
meille vain herättämänsä ajatuksen vuoksi -- kiinnittämällä viinin ja
viikunanlehtiä kuvapatsaihin, siirrätte sopimattoman merkityksen
näihin, niin että maalla ei kohta saateta katsella viinitarhoja tai
viikunapuita kuvittelematta, että ne ovat rivoutta täynnänsä. On suuri
synti sillä lailla täyttää hävyttömyydellä viattomat kasvit. Sallikaa
minun vielä sanoa teille, että on vaarallista kiintyä, kuten te,
kaikkeen sellaiseen, mikä saattaa häiritä tai kiihottaa lihaa,
ajattelematta, että jos eräänlaiset muodot saattavat tuottaa sielulle
häiriötä, pitäisi jokaisen meistä, koska meillä kerran itsellämmekin on
nuo muodot, hävetä itseämme, jollemme olisi eunukkeja, ja sitä on
kamala ajatella.
-- Hyvä herra, äännähti herra Nicodème jo hiukan kuohuksissa, huomaan
puheestanne, että olette irstailija ja turmeltunut ihminen.
-- Hyvä herra, vastasi arvon mestarini, olen kristitty. Irstaudessa
elämistä en saata ajatellakaan, koska minulla on kylliksi tekemistä
ansaitakseni jokapäiväisen leipäni, viinini ja tupakkani. Sellaisena
kuin minut näette, en tunne muita orgioita kuin ajatuksen hiljaiset
hurjastelut, ja ainoat juomapidot, joissa käyn, ovat muusojen
toimeenpanemat. Mutta koska olen viisas, olen sitä mieltä, että on
väärin asettaa hävyn vaatimuksia korkeammalle kuin katolinen kirkkomme,
joka tässä suhteessa antaa ihmisille paljon vapautta ja vetoo
mielellään kansojen tapoihin ja niiden mielipiteisiin. Pidän teitä
kalvinilaisuuden tahraamana ja kuvan palvelijain epäjumaluuteen
taipuvana. Sillä kukapa tietää, eikö raivonne saata ulottua aina
Jumalan ja Pyhimysten kuvain polttamiseen vihasta niissä ilmenevää
ihmisyyttä kohtaan. Nuo sanat hävystä, kainoudesta ja siivoudesta,
joita suunne on täynnä, eivät oikeastaan merkitse mitään tarkkaa ja
pysyväistä. Vain tapa ja tunne saattavat määritellä ne kohtuudella ja
oikein. Noitten hienojen eroavaisuuksien tuomareina en osaa pitää muita
kuin runoilijoita, taiteilijoita ja kauniita naisia. On hullua, että
joukko raatimiehiä asetetaan sulojen ja nautinnon tuomareiksi.
-- Mutta, hyvä herra, väitti Nicodème, me emme ahdista sulottaria
emmekä ilottaria ja vielä vähemmän Jumalan ja pyhimysten kuvia, ja te
haluatte vain päästä riitelemään. Olemme kunnon miehiä ja haluamme vain
poistaa poikiemme silmäin edestä häpeälliset kuvat. Onhan yleensä
tiettyä, mikä on kunniallista mikä ei. Haluatteko siis, herra apotti,
että lapsemme kaduilla joutuisivat alttiiksi kaikille kiusauksille?
-- Täytyykin joutua kiusaukseen, herra, vastasi hyvä opettajani, täytyy
joutua kiusaukseen! Se on ihmisen ja kristityn asema maanpäällä. Ja
hirvein kiusaus tulee sisältä eikä ulkoa. Teillä ei olisi sellaista
hätää poistaa näyteikkunoista muutamaa alastonta kuvaa, jos olisitte,
kuten minä, mietiskellyt pyhien isien elämää erämaissa. Niistä olisitte
nähnyt, että erakot, pelottavassa yksinäisyydessä, kaukana kaikista
veistetyistä tai maalatuista kuvista, jouhipaidan repiminä, kidutuksen
haavoittamina, paaston uuvuttamina, vieriskellen okaisilla vuoteilla
tunsivat lihan himon piikkien tunkeutuvan aina ytimiinsä saakka.
Ahtaissa luolissaan he näkivät monta kertaa lihallisempia kuvia kuin
tuo allegoria, joka loukkaa teitä herra Blaizot'n ikkunassa. Paholainen
(vapaauskojat sanovat luonto), on etevämpi rivojen kuvien maalaaja kuin
itse Jules Romain. Hän voittaa kaikki Italian ja Flanderin mestarit
asennoissa, liikkeissä ja värityksessä. Ette voi vastustaa hänen
tulisia maalauksiaan. Teitä loukkaavat jäävät verratessa kovin
mitättömiksi, ja tekisitte viisaimmin, kun jättäisitte poliisipäällikön
tehtäväksi huolen julkisesta häveliäisyydestä kansalaisten hyväksi.
Teidän lapsellinen viattomuutenne hämmästyttää minua todella. Teillä on
hyvin vähän käsitystä siitä mitä ihminen on, mitä yhteiskunnat, ja
kuinka liha kuohuu suurissa kaupungeissa. Voi, noita viattomia
piimäpartoja, jotka, keskellä Babylonin kaikkea likaa, missä verhot
kohoavat joka puolella näyttäen ilotyttöjen silmät tai käsivarren,
missä liian lähelle ahdetut ruumiit painuvat toisiaan vasten ja
kuumentavat toisiaan julkisilla paikoilla, valittavat ja huokailevat
muutaman kirjakauppiaan ikkunassa riippuvan mitättömän kuvan takia ja
juoksevat valituksineen aina valtakunnan tuomioistuimiin saakka, kun
tyttö tanssiaisissa vilauttaa nuorukaisille säärtään, kaikkein
tavallisinta esinettä maailmassa.
Näin puhui mestarini tikkaillaan seisten. Mutta herra Nicodème sulki
korvansa ettei kuulisi ja voivotti puheen kyynillisyyttä.
-- Taivas! hän huokasi. Onko alastonta naista inhottavampaa! Mikä häpeä
taipua, kuten tuo apotti, epäsiveellisyyteen, joka on koko maan tuho,
sillä kansoja pitää pystyssä vain tapojen puhtaus.
-- On kyllä totta, myönteli oiva opettajani, että kansat ovat
voimakkaita vain silloin, kun niillä on tapoja. Mutta tämä on
käsitettävä yleisesti oppilauseiden, tunteiden ja intohimojen
yhteisyytenä, jonkunlaisena vapaaehtoisena lain kuuliaisuutena, eikä
sellaisina mitättömyyksinä, joita te puuhailette. Varokaa ettei
kainous, silloin kuin se ei ole lahja, muutu vain tyhmyydeksi, ja ettei
kiihkonne pimeä lapsellisuus joudu naurettavaksi, herra Nicodème, ja
hiukan sopimattomaksikin.
Mutta herra Nicodème oli jo paennut.