Historia.
Herra Roman laski myymäpöydälle puolen tusinaa niteitä.
-- Olkaa hyvä, herra Blaizot, ja lähettäkää nämä kirjat kotiini.
Siinä on _Isä ja poika, Muistelmia Ranskan hovista ja Richelieu'n
testamentti_. Olisin kiitollinen, jos liittäisitte tähän vielä kaiken
sen, mitä teillä on uutta historian alalta ja etenkin sellaista, mikä
koskee Ranskaa Henrik IV:n kuoleman jälkeen. Ne teokset kiinnittävät
erikoisesti mieltäni.
-- Olette oikeassa, puuttui oiva opettajani puheeseen. Historialliset
teokset ovat täynnä mitättömyyksiä, jotka sopivat mainiosti huvittamaan
kunnon miestä ja niistä löytää varmasti loppumattomiin miellyttäviä
juttuja.
-- Herra apotti, vastasi herra Roman, minä en suinkaan hae historiasta
vain hetken huvitusta, vaan vakavaa opetusta. Ja olen pahoillani, jos
keksin siinä juttuja totuuden seassa. Tutkin ihmisten tekoja kansojen
käytöksen valossa ja haen historiasta hallituksen ohjeita.
-- Sen kyllä tiedän, myönsi oiva opettajani. Tutkielmanne _Monarkiasta_
on aivan kylliksi tunnettu, että tiedettäisiin teidän noudattavan
historiaan perustuvaa politiikkaa.
-- Siten olenkin, sanoi herra Roman, ensimäisenä osoittanut ruhtinaille
ja ministereille ne säännöt, joista he eivät voi vaaratta poiketa.
-- Niinpä teidät onkin kirjanne nimilehdellä kuvattu Minervaksi
ojentamassa nuorelle kuninkaalle päänne yläpuolella liitelevältä
Cliolta saamaanne peiliä tauluilla ja veistoksilla koristellussa
huoneessa. Mutta suvaitkaa minun sanoa teille, hyvä herra, että tuo
muusa on valehtelija ja että sen ojentama peili on pettävä. Historiassa
on kovin vähän totta, ja ainoat seikat, joista ollaan yksimielisiä,
juoksevat yhdestä ainoasta lähteestä. Historioitsijat ovat aina samasta
asiasta puhuessaan ristiriidassa keskenään. Vielä enemmänkin!
Huomaammehan, että kun esim. Flavius Josef kertoo samoista tapauksista
_Muinaisuuden tutkimuksissaan_ ja _Juutalaissodissaan_ hän kuvaa ne eri
lailla molemmissa teoksissaan. Titus Livius on vain satujen kokooja ja
Tacitus, teidän oraakelinne tuntuu minusta karulta valehtelijalta, joka
vakavan näköisenä tekee pilaa maailmasta. Thukydidestä, Polybiusta ja
Guicciardinia pidän suuressa arvossa. Meidän Mézeraymme taas ei tiedä
mitä sanoo, yhtä vähän kuin Villaret ja apotti Vély. Mutta nythän
tuomitsen historioitsijoita ja oikeastaan historia on tuomittava.
Mitä historia on? Kokoelma opettavaisia kertomuksia tai pikemmin
kaunopuheista tarinoitten ja puheitten sekasotkua riippuen siitä onko
historioitsija filosofi vai reetori. Siinä saattaa olla oivia
kaunopuheisuuden näytteitä, mutta ei siitä millään lailla pidä etsiä
totuutta, koska totuuden tarkoituksena on osoittaa asioiden
välttämättömät suhteet ja koska historioitsija ei saata osoittaa noita
suhteita, siksi ettei hän voi seurata syitten ja vaikutusten ketjua.
Ottakaa huomioon, että joka kerran kun historiallinen tosiasia perustuu
epähistorialliseen seikkaan, historia ei näe sitä. Ja koska
historialliset seikat liittyvät läheisesti epähistoriallisiin
tosiasioihin, seuraa siitä, että tapaukset historiassa eivät seuraakaan
toisiaan luonnollisesti, vaan ovat liittyneet toisiinsa vain retoriikan
puhtaasti keinotekoisilla tempuilla. Ja huomatkaa vielä sekin, että
erotus historiaan kuuluvien ja kuulumattomien tosiasioiden välillä on
täysin mielivaltainen. Tästä seuraa, että historia, kaukana siitä että
olisi tiede, joutuu tuomituksi luonnon vian perusteella valheen
hämäryyteen. Siltä puuttuu aina johdonmukaisuus ja jatkuvaisuus, jota
ilman todellista tietoa ei saata olla. Tästä näette, ettei kansain
historiasta voi tehdä mitään johtopäätöksiä sen tulevaisuuteen nähden.
Tieteelle on kuitenkin ominaista profetallisuus, kuten nähdään
taulukoista, joissa kuun kierto-ajat, nousuvedet ja auringonpimennykset
on laskettu etukäteen, kun taas sotia ja vallankumouksia ei kukaan voi
määritellä.
Herra Roman selitteli apotti Coignardille, että hän ei pyytänytkään
historialta muuta kuin epäselviä, totta kyllä, epävarmoja totuuksia,
jotka ovat sekaantuneet erehdyksiin, mutta ovat perin kallisarvoisia
esineeseensä, ihmiseen, nähden.
-- Tiedän kyllä, hän jatkoi, kuinka paljon satuja ihmisten
aikakirjoihin on kerääntynyt ja kuinka katkonaisia ne ovat. Mutta
syitten ja seurausten kiinteän sarjan puutteessa näen niissä kuitenkin
jonkunlaisen suunnitelman, jonka kadottaa ja löytää kuin vanhojen,
puoleksi hiekkaan hautautuneiden temppelien rauniot. Vain se on jo
mielestäni perin arvokasta. Ja uskallanpa luulla, että kun
historia vastaisuudessa saa enemmän lähteitä, joita käsitellään
menetelmällisesti, se kilpailee tarkkuudessa luonnontieteiden kanssa.
-- Älkää luottako siihen, väitti oiva opettajani. Luulen pikemmin, että
muistelmien, kirjeitten ja arkistopapereitten runsaus tekee tulevien
historioitsijoiden työn yhä vaikeammaksi. Herra Elward, joka on
omistanut elämänsä Englannin vallankumouksen tutkimukselle, väittää,
ettei ihmisen elämä riittäisi lukemaan puoltakaan siitä, mitä
mellakoiden aikana kirjoitettiin. Mieleeni muistuu tarina, jonka apotti
Blanchet puheen ollessa näistä asioista minulle kertoi, ja juttelenpa
sen teille nyt, sellaisena kuin se on säilynyt muistissani, valittaen,
ettei apotti Blanchet itse ole täällä sitä kertomassa, sillä hän on
aika henkevä mies.
Tällainen se on:
Kun nuori prinssi Zémire seurasi isäänsä Persian valtaistuimelle, hän
kutsutti luokseen kaikki valtakunnan akateemikot ja sanoi heidän
kokoonnuttuaan:
-- Tohtori Zeb, opettajani, selitti, että hallitsijoilla olisi vähemmän
mahdollisuutta erehtyä, jos menneisyyden esimerkki heitä valistaisi.
Sen vuoksi tahdon tutkia kansojen aikakirjoja. Käsken teitä laatimaan
maailman historian ja tekemään kaikkenne, että siitä tulisi
täydellinen.
Oppineet lupasivat täyttää ruhtinaansa tahdon ja rupesivat heti
poistuttuaan työhön. Kahden vuosikymmenen kuluttua he saapuivat taas
kuninkaan eteen muassaan karavaani, johon kuului kaksitoista kamelia,
jokaisen selässä viisisataa nidettä. Heittäydyttyään maahan
valtaistuimen astinlaudan eteen akatemian sihteeri puhui näin:
-- Sir, valtakuntamme akateemikoilla on kunnia laskea jalkojenne
juureen teidän majesteettinne käskystä laadittu maailman historia. Se
käsittää kuusituhatta nidettä sisältäen kaiken, mitä meille on ollut
mahdollista koota kansojen elämää ja valtakuntien vaiheita koskevaa.
Olemme liittäneet siihen vanhat kronikat, jotka onneksi ovat säilyneet
ja olemme valaisseet niitä monilla nooteilla maantieteestä,
kronologiasta ja diplomatiasta. Johdannot yksin käsittävät kamelin
lastin ja kronikoita kantaa toinen kameli suurella vaivalla.
Kuningas vastasi:
-- Hyvät herrat! Kiitän teitä vaivoistanne. Mutta hallitushuolet
vievät aikaani suuressa määrässä. Sitä paitsi olen vanhentunut
työskennellessänne. Olen tullut, kuten persialainen runoilija sanoo,
eloni vaelluksen keskitielle ja otaksuen, että kuolen korkeassa iässä,
en järkevästi ajatellen saata toivoa, että minulla olisi aikaa lukea
niin laajaa historiaa. Se asetetaan valtakuntani arkistoon. Tehkää
siitä lyhennetty laitos, joka paremmin vastaa inhimillisen elämän
lyhyyttä.
Persian akateemikot työskentelivät vielä kaksikymmentä vuotta. Sitte he
toivat kuninkaalle tuhatviisisataa nidettä kolmella kamelilla.
-- Sir, sanoi sihteeri heikolla äänellä, tässä on uusi työmme. Luulemme
käsitelleemme kaikkea oleellista.
-- Saattaa olla, sanoi kuningas, mutta en lue sitä. Olen vanha. Laajat
tehtävät eivät sovi iälleni. Lyhentäkää vielä ja nopeasti.
He viivyttelivät niin vähän, että palasivat jo kymmenen vuoden kuluttua
muassaan nuori elefantti, joka kantoi viittäsataa nidettä.
-- Luulen olleeni hyvin lyhytsanainen, virkkoi sihteeri.
-- Ette sittenkään kylliksi, epäsi kuningas. Olen elämäni lopussa.
Lyhentäkää, lyhentäkää vielä, että tuntisin ihmisten historian ennen
kuolemaani.
Sihteeri ilmestyi taas linnan eteen viiden vuoden kuluttua.
Kainalosauvoilla kävellen hän talutti suitsista pientä aasia, jolla oli
iso kirja selässään.
-- Kiiruhtakaa, huusi eräs upseeri, kuningas kuolee.
Ja kuningas lepäsikin kuolinvuoteellaan. Hän kääntyi akateemikkoa kohti
ja sanoi silmäillen hänen suurta kirjaansa melkein kuolevalla
katseella:
-- Kuolen siis tuntematta ihmisten historiaa.
-- Sir, vastasi oppinut, joka oli melkein yhtä lähellä kuolemaa kuin
hänkin, lyhennän kaiken kolmeen sanaan: _Syntyivät, kärsivät,
kuolivat_.
Näin oppi Persian kuningas lopultakin ihmiskunnan historian.