Kapinalliset.
Kun me, hyvä mestarini ja minä, sinä päivänä tapamme mukaan kävimme
Pyhän Katariinan kuvassa, tapasimme puodissa kuuluisan herra
Rockstrongin, joka oli noussut tikapuitten ylimmälle portaalle
kaivellakseen sieltä kirjoja, jotka häntä huvittivat. Sillä onhan
tunnettua, että häntä miellyttää levottoman elämänsä varrella keräillä
kallisarvoisia kirjoja ja kauniita kivipiirroksia.
Osanotosta Monmouthin murhayritykseen Englannin parlamentti oli
tuominnut hänet elinkautiseen vankeuteen, ja nyt hän asuu Ranskassa,
josta hän lakkaamatta lähettelee kirjoituksia maansa sanomalehtiin.[9]
Tapansa mukaan oiva opettajani vaipui jakkaralle. Sitte hän kohotti
katseensa sinne, missä herra Rockstrong pyörähteli nokkelana kuin
orava, jonka nokkeluuden hän säilytti vanhuuden päiviin saakka.
-- Näenpä, Jumalan kiitos, lausui apotti, että voitte hyvin, herra
kapinoitsija ja että yhä olette nuori.
Herra Rockstrong käänsi opettajaani kohti hehkuvat silmänsä, jotka
valaisivat sapekkaita kasvoja.
-- Miksi te, iso apotti, sanotte minua kapinoitsijaksi?
-- Sanon teitä kapinoitsijaksi, herra Rockstrong, koska yrityksenne ei
onnistunut. Voitetut ovat kapinoitsijoita, voittajat eivät milloinkaan.
-- Puhutte inhottavan kyynillisesti, apotti.
-- Älkääpä, herra Rockstrong! Tuo lausuma ei ole minun vaan erään
suuren miehen keksimä. Olen tavannut sen Jules César Scaliger'in
papereista.
-- Entä sitten, apotti! Ne ovat aika roskaisia papereita.
Ja tuo sanonta on häijy. Häviömme, joka johtui päällikkömme
päättämättömyydestä ja velttoudesta, -- hän maksoi sen hengellään, --
ei ollenkaan muuta asiamme hyvyyttä. Ja konnien voittamat kunnon
ihmiset jäävät kunnon ihmisiksi.
-- Minusta on tuskallista, herra Rockstrong, kuulla teidän puhuvan
kunnon ihmisistä ja konnista valtiollisten asioiden yhteydessä. Nuo
yksinkertaiset sanat sopisivat kuvailemaan oikeaa ja väärää puolta
noissa enkeleitten taisteluissa, joista maanmiehenne John Milton on
perin barbaarisesti laulanut. Mutta tällä multaisella möhkäleellä eivät
puolueet koskaan, kaukana siitä, ole niin tarkasti jaetut, että voisi
ennakkoluuloitta tai mielistelemättä erottaa puhtaiden armeijaa
epäpuhtaitten joukoista, eipä edes määritellä oikeaa ja väärää puolta.
Näin ollen täytyy menestyksen olla ainoana asian hyvyyden tuomarina.
Pahastutte, herra Rockstrong, kun sanon, että on kapinallinen silloin
kun on voitettu. Mutta jos te pääsisitte valtaan, ette suinkaan
suvaitsisi kapinoitsijoita.
-- Ette tiedä mitä puhutte, apotti. Minulla on aina ollut kiire asettua
voitettujen puolelle.
-- On totta, herra Rockstrong, että olette valtion luonnollinen ja
ainainen vihamies. Teitä vahvistaa vihassanne neronne voima, jota
rauniot miellyttävät ja hävitys huvittaa.
-- Syytättekö minua siitä, apotti?
-- Jos olisin valtiomies ja ruhtinaitten ystävä, herra Rockstrong,
kuten herra Roman, pitäisin teitä kuuluisana rikollisena. Mutta en
kyllin innokkaasti tunnusta poliitikkojen oppia ollakseni liioin
kauhuissani tihutöittenne loisteesta ja kumousyrityksistänne, joista
lähtee paljon enemmän melua kuin pahaa.
-- Olette epämoraalinen, apotti.
-- Älkää moittiko minua siitä liian ankarasti, herra Rockstrong, jos
kerran vain sillä syyllä saattaa olla suvaitsevainen.
-- En tiedä mitä tekisin, iso apotti, suvaitsevaisuudella, jota ja'atte
minun, uhrin, ja noitten parlamentin konnien kesken, jotka ovat
tuominneet minut kuohuttavan väärin.
-- Olette hupainen, herra Rockstrong, puhuessanne lordien
harjoittamasta vääryydestä.
-- No, eikö se ole huutavaa?
-- On totta, herra Rockstrong, että oikeuskansleri tuomitsi teidät
naurettavan tutkimuksen perusteella, kirjojen omistamisesta, joista ei
yksikään erikoisesti ollut rikollinen Englannin lain mukaan, on totta,
että teitä rangaistiin maassa, missä saa kirjoittaa kaikkea
eräistä aika suolaisista julkaisuista. On totta, että teidät
langetettiin noudattamalla tavattomia ja omituisia muotoja, joitten
majesteetillinen tekopyhyys peitti huonosti mahdottomuuden saavuttaa
teidät laillisia teitä. On totta, että teidät tuominneilla lordeilla
oli etua tuhostanne, koska Monmouthin ja teidän yrityksenne menestys
olisi vetänyt heidät istuimiltaan. On totta, että tuhonne oli jo
etukäteen määrätty valtioneuvostossa. On totta, että paollanne vältitte
todellisuudessa keskinkertaisen mutta piinallisen marttyriuden. Sillä
elinkautinen vankeus on rangaistus, silloinkin kun saattaa toivoa
pääsevänsä siitä pian. Mutta kaikessa tässä ei ole oikeutta eikä
vääryyttä. Teidät tuomittiin valtiorikoksesta, mikä on erittäin
kunniallista. Useampi kuin yksi teidät tuominneista lordeista oli ollut
mukana vehkeilyissänne kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Rikoksenne on
siinä, että peljästytitte virkamiehiä, ja se on anteeksi antamaton
rikos. Ministerit ja heidän ystävänsä vetoavat valtion turvallisuuteen,
kun heidän omaisuuttaan ja virkojaan uhataan. Ja he luulevat mielellään
olevansa tarpeellisia valtion säilymiselle, sillä heillä on enimmäkseen
etua valtiosta eikä heillä ole liikaa filosofiaa. He eivät silti ole
kehnoja. He ovat ihmisiä, ja se riittää selittämään heidän säälittävän
keskinkertaisuutensa, tyhmyytensä ja ahneutensa. Mutta keitä asetitte
heidän vastapainokseen, herra Rockstrong? Toisia ihmisiä, jotka ovat
yhtä keskinkertaisia ja vielä ahneempia, koska he olivat nälkäisempiä.
Lontoon kansa olisi sietänyt heitä kuten se on sietänyt muitakin. Se
odotti voittoanne lausuakseen mielensä. Siinä se osoitti harvinaista
viisautta. Kansa on hyvällä puolella, kun se arvelee, ettei se voita
eikä menetä mitään isäntää vaihtaessaan.
Näin puhui apotti Coignard, ja herra Rockstrong, kasvot palavina,
silmät hehkuen, tekotukka lieskuen huusi hänelle suurin elein
tikkaittensa korkeudesta:
-- Ymmärrän, apotti, varkaita ja kaikenlaisia konnia valtioneuvostossa
ja parlamentissa. Mutta en ymmärrä teitä, kun te, näkyväisettä syyttä,
puhtaasta kiusanhalusta, kannatatte ajatuksia, joita hekään eivät
julista muuta kuin omaksi edukseen. Teidän täytyy olla heitäkin
kelvottomampi, koska olette sitä omaa etuanne katsomatta. En jaksa
käsittää teitä, apotti!
-- Se on merkki siitä, että olen filosoofi, vastasi hyvä opettajani
lauhkeasti. Oikeitten viisaitten luonteeseen kuuluu suututtaa muita
ihmisiä. Anaxagoras oli mainio esimerkki siitä. En puhu Sokrateesta,
joka oli vain viisastelija. Mutta olemme saaneet kokea, että kaikkina
aikoina ja kaikissa maissa mietiskelevien sielujen ajatus on antanut
aihetta hälinään. Luulette, herra Rockstrong, olevanne perin
toista maata kuin vihollisenne ja yhtä miellyttävä kuin he ovat
vastenmielisiä. Suokaa minun sanoa, että se on pelkkä ylpeytenne ja
ylpeän ylimielisyytenne seuraus. Todellisuudessa teille ja
tuomareillenne on yhteistä kaikki ihmisten heikkoudet ja kiihkot. Jos
olette rehdimpi kuin monet heistä, ja jos henkenne eloisuus on
verraton, olette nyt vihan ja riidan hengen vallassa, joka saattaa
teidät sivistyneessä maassa perin epämukavaksi. Sanomalehtimiehen
toimi, jossa olette mainio, on kehittänyt ihan viimeiseen huippuunsa
henkenne ihmeellisen puolueellisuuden, ja vääryyden uhrina ette ole
mikään oikeuden puoltaja. Nämä sanani saattavat minut tietysti heti
sekä teidän ja että vihollistenne vihoihin, ja olen varma siitä, etten
koskaan saa hallitukselta oivaa virkataloa. Mutta pidän ajatuksen
vapautta korkeampana kuin suurta apottikuntaa tai hyvää kirkkoherran
paikkaa. Olen pahoittanut kaikki, mutta säilyttänyt sydämeni
tyytyväisenä ja saan kuolla rauhassa.
-- Apotti, vastasi herra Rockstrong jo puoleksi nauraen, suon teille
anteeksi, koska luulen teitä hieman hulluksi. Ette tee eroa kunnon
ihmisten ja konnien välillä ettekä pidä vapaata valtiota parempana kuin
hirmuvaltaista ja vilpillistä hallitusta. Olette erikoisenlainen hullu.
-- Herra Rockstrong, ehdotti oiva opettajani, mennään juomaan ruukku
viiniä Pikku Bachukseen ja selitän teille, lasiani tyhjentäessäni,
miksi olen aivan välinpitämätön valtiomuotoon nähden ja mistä syystä en
halua vaihtaa isäntää.
-- Mielelläni, myönsi herra Rockstrong, onpa hauskaa juoda niin
kunnottoman juttelijan kanssa kuin te.
Hän hyppäsi kevyesti tikkailtaan ja läksimme kolmisin kapakkaan.