Armeija.
(Jatkoa.)
Hyvä opettajani jatkoi näin puhuen:
-- On otettava huomioon, poikani, että ihmiset aikojen kuluessa
toisiinsa sidottuina kahleella, jonka renkaista he näkevät vain vähän,
liittävät aateluuden käsitteen tapoihin, joitten alkuperä oli alhainen
ja barbaarinen. Heidän tietämättömyytensä palvelee heidän
turhamielisyyttään. He perustavat kunniansa muinaisiin turhuuksiin, ja
aseaateluus on kokonaisuudessaan lähtöisin noitten entisten aikojen
villeydestä, joitten muiston Raamattu ja runoilijat ovat säilyttäneet.
Ja mitäpä tuo sotilaallinen aatelissääty onkaan muuta -- niin
kangistunut ylpeyteensä kuin se meidän yläpuolellamme onkin -- kuin
turmeltunut jäännös salojen metsäläisistä, jotka runoilija Lucretius on
kuvannut siten, että epäilee, olivatko ne ihmisiä vai eläimiä? On
merkillistä, Jacobus poikani, että sota ja metsästys, joitten
ajatteleminenkin pitäisi kuormittaa meidät häpeällä ja omantunnon
vaivoilla, muistuttaen luontoamme ja surkeita puutteellisuuksia ja
piintynyttä kehnouttamme, antavat päinvastoin aihetta ihmisen
ylpeydelle, että kristityt kansat yhä kunnioittavat teurastajan ja
pyövelin ammattia, kun se on periytynyt perheeseen vanhoilta ajoilta,
ja että lopuksi kansalaiskuntoa sivistyneidenkin kansojen keskuudessa
mitataan niitten murhien ja verilöylyjen luvun mukaan, jotka n.s.
piilevät heidän suonissaan.
-- Herra apotti, kysyin hyvältä opettajaltani, ettekö usko, että
aseitten ammattia pidetään jalona siihen liittyvien vaarojen ja siinä
osoitettavan miehuuden vuoksi?
-- Poikani, vastasi oiva opettajani, jos ihmisen asema todella olisi
jalo suhtautuessa siihen vaaraan, minkä uhkaamana hän on, en pelkäisi
vakuuttaa, että talonpojat ja työläiset ovat jaloimpia kaikista valtion
alamaisista, sillä he ovat joka päivä kuolemaisillaan nälästä ja
rasituksesta. Vaarat, joihin sotilaat ja päälliköt joutuvat, ovat sekä
luvultaan että kestävyydeltään paljoa vähäpätöisempiä, ne kestävät
vain muutaman tunnin koko elämästä ja niissä on vain kyettävä uhmaamaan
luoteja ja pommeja, jotka tappavat paljoa huonommin kuin kurjuus.
Ihmisten täytyy olla kevytmielisiä ja turhamaisia, kun he pitävät
sotilaan toimintaa kunniakkaampana kuin työläisen ja sodan aiheuttamaa
hävitystä arvokkaampana kuin rauhan toimien tuloksia.
-- Herra apotti, kysyin taas, eivätkö sotilaat mielestänne ole
tarpeellisia valtion turvallisuudelle, ja eikö meidän tule kunnioittaa
heitä kiitokseksi turvallisuudestamme?
-- On totta, poikani, että sota on ihmisen luonteesta johtuvia
välttämättömyyksiä, ja että on mahdotonta ajatella kansoja, jotka eivät
tappelisi, eivät olisi halukkaita murhaan, ryöstöön ja hävitykseen. Ei
myöskään saata mielessään kuvitella ruhtinasta, joka ei jossain määrin
himoitsisi anastusta. Siitä häntä suuresti moitittaisiin ja
halveksittaisiin, niinkuin hän ei rakastaisikaan kunniaa. Sota on siis
välttämätön ihmisille; se on hänelle luontaisempaa kuin rauha, joka on
vain sodan väliaikaa. Niinpä nähdäänkin ruhtinaiden käyvän aseisiin
toisiaan vastaan hyvin huonoilla tekosyillä, varsin mitättömillä
perusteilla. He vetoavat kunniaansa, joka on perin herkkä. Hengähdys
riittää, että siihen tulee tahra, joka voidaan pestä vain kymmenen-,
kahden-, kolmenkymmenen-, sadantuhannen ihmisen verellä, riippuen
ruhtinaskunnan suuruudesta. Vaikka kuinka ajattelisi, niin ei pääse
käsittämään, kuinka noitten onnettomien veri saattaa valaista ruhtinaan
kunnian, tai sitte käsittää paljoa helpommin, että ne ovat vain
ajatuksettomia sanoja, mutta että ihmiset mielellään antavat tappaa
itsensä sanojen takia. Vielä merkillisempää on se, että ruhtinas
saavuttaa maakunnan anastuksella paljon kunniaa ja että tuhotyö, joka
rohkean yksityisen tekemänä rangaistaisiin kuolemalla, muuttuu
kiitettäväksi, jos sen toimittaa hallitsija hurjimmalla julmuudella
palkkajoukkojensa avulla.
Näin puhuttuaan oiva opettajani otti taskustaan rasiansa ja nuuskasi
muutamat sinne jääneet tupakan jyvät.
-- Herra apotti, kysyin, eikö olekaan oikeita, hyvän asian puolesta
käytyjä sotia?
-- Jacobus poikani, hän selitti, sivistyneet kansat ovat suuresti
liioitelleet sotien vääryyttä ja ovat tehneet ne parin epäoikeutetuiksi
ja samalla hyvin julmiksi. Ensimäiset sodat koskivat heimojen
asettumista hedelmällisille maille. Niin valloittivat israelilaisetkin
Kaanaan maan. Nälkä ajoi heitä. Sivistyksen edistyminen on laajentanut
sodat siirtomaita ja kauppapaikkoja koskeviksi, kuten näkee Espanjan,
Hollannin, Ranskan ja Englannin esimerkeistä. Sitten on nähty
keisareiden ja kuninkaiden varastavan maakunnat, joita he eivät
tarvinneet. Ne he hävittivät, raunioittivat ilman minkäänlaista hyötyä
itselleen, saavuttaen vain sen, että voivat pystyttää sinne pyramiideja
ja riemukaaria. Tämä sodan väärinkäyttö on kaikkein halpamaisinta, niin
että saattaa uskoa kansojen tulevan yhä huonommiksi taiteitten
edistyessä, tai pikemmin, että sotaa, koska se kerran on ihmisluonteen
välttämättömiä tarpeita, käydään vain oman itsensä takia, kun on
kadotettu varsinaiset syyt siihen puuttumiseksi.
Tämä ajatus surettaa minua syvästi, sillä ammattini ja taipumukseni
kallistavat minua rakastamaan lähimäisiäni. Ja lopullisesti minua
surettaa se, että huomaan rasiani tyhjäksi ja tupakka on seikka, joka
kiihkeimmin todistaa köyhyyttäni.
Yhtä paljon kääntääkseni hänen huomionsa pois tästä
yksityisluontoisesta armottomuudesta kuin oppiakseni hänen koulussaan,
kysyin, eikö kansalaissota ollut sodista kaikkein inhottavin.
-- Kyllä, hän vastasi, kyllä se on aika inhottavaa, mutta ei kuitenkaan
hedelmättömintä, sillä kun kansalaiset joutuvat käsikähmään keskenään,
on heillä kuitenkin enemmän edellytyksiä tietää minkä vuoksi tapellaan
kuin siinä tapauksessa, kun he menevät sotaan vieraita kansoja vastaan.
Sisäiset riidat ja kapinat syntyvät tavallisesti kansan äärimmäisestä
kurjuudesta. Ne ovat epätoivon tulosta, ja ainoa ratkaisu, mikä
kurjille jää, on se, että he siten luulevat saavuttavansa paremmat
elinehdot, ehkäpä vielä pääsevänsä osalle vallastakin. Mutta on
huomattava, poikani, että kapinalliset ovat onnettomia, mutta heille
saattaa siis antaa anteeksi, mitä vähemmän heillä on toiveita voittaa
taistelussa. Nälkäisinä ja älyttöminä, vain omalla raivollaan
asestettuina, heillä ei ole kykyä suuriin suunnitelmiin ja järkeviin
laskelmiin, niin että ruhtinas saattaa kukistaa heidät helposti. Hänen
on paljoa vaikeampi voittaa mahtavien kapinoita, jotka ovat inhottavia,
koska välttämättömyys ei niitä selitä.
Sanalla sanoen, poikani, niin kansalais- kuin valloitussodatkin ovat
alhaisia ja osoittavat sellaista mielen mataluutta, jota halveksin.