Neuvosmiehet.
Sinä iltana menimme, arvon mestarini ja minä, Pikku Bachuksen
puutarhaan, jossa tapasimme Cathérine pitsinnyplääjän, ontuvan
veitsisepän ja isän, joka minut siitti. He istuivat kolmisin pöydän
ympärillä viiniruukun edessä, josta he olivat maistelleet kylliksi
ollakseen hupaisia ja seuranhaluisia.
Sääntöjen mukaan oli valittu kaksi neuvosmiestä neljästä, ja isäni
puhui tapauksesta oman nokkansa mukaan.
-- On vahinko, hän väitti, että neuvosmiehetkin ovat virkamiehiä eikä
ravintoloitsijoita, ja että he saavat arvonsa kuninkaalta eikä
kauppiailta, etenkin Pariisin ravintoloitsijoiden ammattikunnalta,
jonka lipunkantaja minä olen. Jos minä saisin valita heidät, häviäisi
puute ja verot, ja olisimme kaikki onnellisia. Jos maailma ei vain
rupea kulkemaan takaperin kuin krapu, niin tulee päivä, jolloin
kauppiaat valitsevat kaupungin neuvosmiehet.
-- Niin, epäilemättä, vahvisti herra apotti Coignard, kerran saavat
mestarit ja oppipojat valita neuvosmiehet.
-- Älkääpä, älkääpä, herra apotti, virkahti isäni huolestuneena
kulmiaan rypistellen. Kun oppipojat pääsevät nimittämään neuvosmiehiä,
on kaikki mennyttä. Siihen aikaan kun minä olin oppipoika, en ajatellut
muuta kuin vahinkoa mestarini omaisuudelle ja vaimolle. Mutta heti kun
itse sain liikkeen ja vaimon, harrastan yhteistä hyvää, josta minunkin
menestykseni riippuu.
Lesturgeon, isäntämme, toi viiniruukun. Hän oli pieni, nopsa ja kiivas
mies.
-- Puhutte uusista neuvosmiehistä, hän aloitti kädet lanteilla. Toivon
vain, että he harrastaisivat yhteistä hyvää edes yhtä paljon kuin
entiset, jotka eivät siitä suuriakaan välittäneet. Mutta he alkoivat jo
oppia ammattinsa. Tiedättehän, mestari Léonard -- hän jatkoi isäni
puoleen kääntyen -- että koulu, jossa Pyhän Jaakon kadun lapset käyvät
katkismustaan oppimassa, on rakennettu puusta, ja että kipuna ja lastu
jo saisivat sen leimuamaan kuin juhannuskokko. Puhuin siitä
Raatihuoneessa istuville herroille. Kirjeeni ei suinkaan ollut kelvoton
tyyliltään, sillä olin kirjoituttanut sen kuudesta hopeakolikosta
sihteerillä, jolla on toimisto Armonlaakson luona. Esitin siinä
herroille neuvosmiehille, että kaikki korttelin pikkupojat olivat joka
päivä vaarassa käristyä kuin ankeriaat, seikka, joka olisi otettava
huomioon äitien helläsydämisyyteen nähden. Se herra neuvosmies, jolle
kouluasiat kuuluvat, vastasi kohteliaasti vuoden kuluttua, että vaara,
joka uhkasi Pyhän Jaakon kadun pikku poikia, herätti koko hänen
huolenpitonsa ja että hän tekisi kaiken voitavansa sen torjuakseen. Sen
vuoksi hän oli lähettänyt ylempänä mainituille pojille paloruiskun.
"Koska kuningas", lisäsi hän, "viisaudessaan rakennuttaa kaivon
voittojensa muistoksi, parin sadan askeleen päähän koulusta, ei
vettäkään puutu, ja lapset oppivat parissa päivässä käyttämään pumppua,
jonka kaupunki suvaitsee heille myöntää". Palattuani Armonlaaksoon,
lausuin sihteerille vastauksen, joka oli sepitetty tähän suuntaan:
-- "Hyvä herra valtuusmies, Pyhän Jaakonkadun koulutalossa on
kaksisataa pienokaista, joista vanhin on seitsenvuotias. Siinä oivia
pumppumiehiä ruiskuanne käyttämään! Ottakaa se takaisin ja
rakennuttakaa uusi koulutalo kivestä ja savesta."
Tämä kirje, kuten ensimäinenkin, maksoi minulle kuusi hopeakolikkoa,
sinetteineen. Mutta rahani ei mennyt hukkaan, sillä kahdenkymmenen
kuukauden kuluttua sain vastauksen, jossa herra neuvosmies selitti,
että Pyhän Jaakonkadun pienokaiset täysin ansaitsivat Pariisin
valtuuston huomion, joka toimisi heidän turvallisuudekseen. Siinä nyt
ollaan. Jos neuvosmieheni jättää paikkansa, täytyy minun aloittaa
kaikki alusta ja maksaa taas kaksitoista kovaa Armonlaakson kirjurille.
Sen tähden, mestari Léonard, vaikka olenkin vakuutettu, että
raatihuoneella on houkkioita, jotka olisivat paremmin paikallaan
markkinoilla Hölmöläistä näyttelemässä, minulla ei ole yhtään halua
nähdä siellä uusia naamoja. Pidän parempana säilyttää neuvosmieheni
ruiskuineen.
-- Minä taas, arveli puolestaan Cathérine, haluaisin hiukan kurittaa
poliisipäällikköä. Hän antaa Jeannette viulunsoittajan joka päivä
hämärissä kuljeksia Saint-Benoît-le-Bétourné'n portin edessä. Hän
hiipii kuin myyrä sivukaduilla ja vetelee perässään kaikissa
lammikoissa likaantuneita hameitaan. Julkiset paikat täytyisi varata
hyvin puetuille tytöille, että he voisivat esiintyä siellä kunniakseen.
-- Ohoh, äännähti ontuva veitsiseppä, luulenpa, että katu on kaikkia
varten, ja menenpä minäkin jonain päivänä, kuten isäntämme Lesturgeon,
Armonlaakson kirjurin luo, että hän minun nimissäni laatisi kauniin
anomuksen kulkukauppiasraukkojen puolesta. En saata koskaan asettaa
vaunujani oikein hyville paikoille, ennenkuin poliisit tulevat
häiritsemään, ja heti kun joku lakeija tai pari palvelustyttöä
seisattuu katselemaan tavaroitani, tulee suuri musta lurjus, joka lain
nimessä käskee minun kuljettaa romuni muuanne. Toisinaan muka olen
torikauppiaiden vuokraamalla maalla, toisinaan Leborgnen, valantehneen
veitsisepän lähellä. Joskus taas minun täytyy antaa tilaa jonkin
piispan tai ruhtinaan vaunuille. Ja niin saan tarttua vetohihnaan ja
kiskoa aisoista ja kiittää onneani, elleivät lakeijat ja sisäköt ole,
häiriötäni hyväkseen käyttäen, siepanneet maksamatta koteloa, saksia
tai komeata linkkuveistä. Olen kyllästynyt sortovaltaan, olen
kyllästynyt oikeuden palvelijain vääryyksiin. Tunnen suurta tarvetta
nousta kapinaan.
-- Siitä merkistä tunnen, sanoi hyvä mestarini, että olette
jalomielinen lukkoseppä.
-- En ole yhtään jalomielinen, herra apotti, jatkoi ontuva
vaatimattomasti. Olen kostonhaluinen, ja harmi on saanutkin minut salaa
myymään pilkkalauluja kuninkaasta, hänen rakastajistaan ja
ministereistään. Minulla on niitä aika hyvä valikoima kärryjeni
peitteen alla. Älkää ilmaisko minua. Se laulu "kahdestoista
lempilinnusta", on mainio.
-- En minä teitä petä, vastasi isäni, minusta hyvä laulu vastaa
viinilasia ja enemmänkin. Veitsistäkään en sano sen enempää, ja olen
hyvilläni, jos saatte omanne kaupaksi, sillä kaikkien täytyy elää.
Mutta myönnättehän toki sietämättömäksi sen, että kulkukauppiaat
kilpailevat kauppiaitten kanssa, jotka ovat vuokranneet puotinsa ja
maksavat veroa. Mikään ei ole sen vastaisempaa järjestykselle ja
hyvälle hallinnolle. Noitten kierturien röyhkeys on tavaton. Minne asti
se menisikään, jollei heitä hillittäisi? Eikös viime vuonna eräs
Montrougen talonpoika asettunut juuri minun ravintolani eteen, kärryt
täynnä kyyhkysiä, joita hän myi kahta liardia yhtä souta halvemmalla
kuin minä. Ja tuo moukka huusi, niin että ikkunaruudut tärisivät:
"Hyviä kyyhkysiä, viisi souta!" Uhkasin häntä parikymmentä kertaa
paistinvartaallani, mutta hän vastasi typerästi, että katu on kaikkien
omaisuutta. Valitin poliisipäällikölle ja sain oikeutta, niin että
lurjus karkoitettiin. En tiedä, mitä hänestä on tullut, mutta olen
vielä hänelle harmissani tekemästään vahingosta. Sillä kun näin
paraitten kauppaystävieni ostavan häneltä kyyhkysiä parittain,
puolitusinoittainkin, sain keltataudin, joka kauan piti mieltäni
alakuloisena. Toivoisin, että hänen nahkaansa lintuliimalla
kiinnitettäisiin höyhenet niistä linnuista, joita hän myi paistettuina
nenäni edessä, ja että häntä näin, kiireestä kantapäähän höyhenissä,
kuljetettaisiin pitkin katuja, takaperin kärryillään.
-- Mestari Léonard, puolusteli ontuva veitsiseppä, olette ankara
köyhälle väelle. Sillä lailla saatetaan onnettomat epätoivoon.
-- Herra veitsiseppä, virkkoi nauraen kunnon opettajani, neuvon teitä
teettämään jollain palkatulla kirjurilla pilkkalaulun mestari
Léonardista ja myymään sitä samalla kuin "kuninkaan kahtatoista
lempilintua". Olisi sopivaa tehdä hiukan pilaa ystävästämme, joka
puoleksi riippuvaisessa asemassaan ei ainoastaan pyri vapauteen, vaan
hirmuvaltaankin. Päätän kaikista puheistanne, hyvät herrat, että
kaupungin hallinto on vaikea taito, siinä kun täytyy sovitella aivan
vastakkaisia etuja ja että yhteinen etu on luotu suuresta määrästä
yksityisiä epäkohtia ja että lopulta on aivan merkillistä, miksi eivät
samojen muurien sisälle suljetut ihmiset syö silmiä toistensa päästä.
Se on onni, joka riippuu vain heidän pelkuruudestaan. Yleinen
rauhallisuus perustuu vain kansalaisten huonoon rohkeuteen, sillä he
kunnioittavat toisiaan vain keskinäisen pelon takia. Ja ruhtinas, joka
herättää pelkoa kaikissa, takaa heille siten rauhan arvaamattoman
onnen. Mitä taas tulee neuvosmiehiinne, joitten valta on pieni, ja
jotka eivät kykene teitä vahingoittamaan, eikä hyödyttämäänkään, ja
joitten ansio piilee parhaasta päästä heidän kepeissään ja suurissa
tekotukissaan, niin älkää liioin valittako, että kuningas valitsee
heidät ja että heidät, viime hallituskauden ajalta saakka, asetetaan
melkein kruunun palvelijoitten veroisiksi. Ruhtinaitten ystävinä he
ovat vaistomaisesti melkein kaikkien kansalaisten vihollisia, ja
jokainen sietää tuon vihamielisyyden sen tasaisuuden vuoksi, millä se
lankeaa kaikkien osalle. Se on sade, josta me kukin saamme vain
muutaman pisaran. Silloin kun kansa saa valita heidät (ja sellainen
kuuluu tapa olleen monarkian alkuaikoina), neuvosmiehet saavat ystäviä
ja vihollisia itse kaupungissa. Vuokraa ja veroa maksavien kauppiaitten
valitsemina he kohtelevat kulkukauppiaita pahoin. Kulkukauppiaitten
valitsemina he taas tuottavat huolta kauppiaille. Oppipoikien
valitsemina he vastustavat isäntiä, jotka teettävät työtä oppipojilla.
Siitä tulisi ikuinen riitojen ja kiistan syy. Heidän kokouksensa
tulevat meluisiksi, ja jokainen ajaa niissä omien valitsijoittensa
etuja ja harrastuksia. Luulen kuitenkin, että he eivät saa ikävöimään
nykyisiä neuvosmiehiänne, jotka ovat riippuvaisia vain ruhtinaasta.
Heidän vaativa turhamaisuutensa huvittaa kansalaisia, jotka näkevät
siinä itsensä kuin suurentavassa peilissä. He käyttäisivät
keskinkertaisesti keskinkertaista valtaansa. Kansan asemasta lähteneinä
heillä on yhtä vähän kykyä kehittää sitä kuin pysyttää se. Rikkaat
kauhistuvat heidän röyhkeyttään ja köyhät moittivat heitä
pelkuruudesta, kun oikeastaan olisi tunnustettava vain heidän huutava
kykenemättömyytensä. Muutoin he kyllä kykenevät tavallisiin tehtäviin
ja hoitavat yhteisiä asioita tuolla itsekylläisellä epäpätevyydellä,
jonka aina saavuttaa, mutta josta ei milloinkaan pääse.
-- Huh, huh, pääsi isältäni. Olette puhunut hyvin, herra apotti. Ja nyt
juodaan!