Kaksi tuntia sen jälkeen läksin Rossmarktille päin ainoastaan
nähdäkseni hänen akkunansa. Kuljin hitaasti, vältellen kuun valoa,
aivan kuin harvat vastaantulijat olisivat tunteneet minut ja osanneet
lukea ajatukseni. Residenzkadulla kuulin askeleiden kaikuvan takanani
tyhjällä kivityksellä ja luulin eroittavani neiti Luisen hopeisen
naurun. Menin melkein Treubergin talon luo. Livahdin Residenzpuiston
varjoihin ja istuuduin Marianpylvään luo kuuntelemaan ohikulkevien
askeleita ja ääniä. En tuntenut Luisen ääntä. Seurue meni ohi ja
loittoni: hetken kuluttua en kuullut muuta kuin lähteen lorinan. Kuu
paistoi vastapäätä olevalle pitkälle, jyrkälle, neliosaiselle katolle,
valaisi Marian korkean kuvapatsaan ja punakukkaisten kastanjien
latvat, joita tuuli häilytti. Ajattelin, että joskus kaukaisessa
tulevaisuudessa muistelisin tätä tunnekylläistä yötä Eichstädt'issä,
kuuta, lähteitä, ja niiden lorisevaa valitusta ja omituisten talojen
piirteitä. Kun tulin Rossmarktille, kuulin soittoa ja laulua.
Treubergin talon ikkunat olivat auki ja äänet tulivat juuri sieltä.
Menin, sydämeni ankarasti kolkuttaessa, lähimmän katulyhdyn alle ja
nojasin vanhan talon pimeään nurkkaan. Kolme tai neljä henkeä oli
pysähtynyt kuuntelemaan keskelle tietä. Samassa loppui soitto ja
nuo kolme, neljä uteliasta menivät pois. Yö oli kirkas ja tyyni.
Toivoin, että Violet näyttäytyisi ikkunassa, mutta en nähnyt ketään.
Sillä välin lauloi barytonääni hirveän huonosti jotain Wagnerin
aariaa ja sen jälkeen liverteli raikas naisääni sievästi Schubertin
_Haidenrösleinin_, jota jo olin kuullut rallatettavan eräänä viileänä
marraskuun iltana ruusujen keskellä kukkulallani Italiassa. Silloin
oli Goethen yksinkertainen runo ja Schubertin yksinkertainen sävel
mietiskelevällä alakuloisuudellaan hivellyt sydäntäni; nyt ne saivat
minut värähtämään mustasukkaisesta tuskasta, nyt vääntelin käsiäni,
sillä kedon suloinen ruusu sekaantui salaa minun ruusuuni, katkeran
tarinan ruusuun. "Neito sanoi: taitan sinut; Ruusu sanoi: pistän
sinua." Ruusu parkani! Olisinpa tahtonut suudella sitä, puristaa sitä
rintaani vasten, tehdä sille pahaa ja valittaa: ruusu, ruusu, minun
ruusuni, oi, ei punaruusu vaan kalpea ruusu! En kärsinyt kuulla loppua
ja läksin pois.