lähetti, ja täytän hänen tekonsa." Tämä tahto on rakkaus toisiin
ihmisiin, riippumatta sukulaisuussuhteista, läheisimmistä ja
kaukaisemmista, vaan sen perustuksella että sama Isä asuu kaikissa.
Emme voi ajatella Jeesusta, joka opetti tämmöistä elämänkäsitystä,
naineena miehenä, vaimon ja lasten ympäröimänä. Ei sovi hänen
elämänkäsitykseensä, että hän olisi ajatellut: minun täytyy saada
vaimo, joka olisi lähempänä minua kuin kukaan muu, tai minun täytyy
saada lapsia, jotka olisivat minun perhettäni, erikoisesti minun
siipieni suojassa. Sillä tämä olisi ollut jotakin vastoin hänen
oppiansa, että ihmisen on "hukuttaminen elämänsä löytääksensä sen",
että ihmisen on luopuminen isästänsä, äidistänsä, vaimostansa,
omaisuudestaan, voidaksensa rakastaa ihmisiä erotuksetta, saman Isän
lapsina, s.o. olla tämmöisen rakkauden kautta ihmisiin yksi Jumalan
kanssa.
Jeesus opettaa ihmisen suhteesta Jumalaan siten, että kertoo oman
sisällisen suhteensa Jumalaan.
Se mikä tekee Kristuksen opin meille elämän aarteeksi, on, että hän
avaa oman sisällisen elämänymmärryksensa ihmisille. Hän opettaa, että
kaikille ihmisille on korkein elämänymmärrys eli suhde Jumalaan se,
missä hän on ja mistä hän todistaa.
Ja se onkin meidän omassatunnossamme, niin että kun kuulemme Kristuksen
sitä julistavan, se löytää meissä ehdottoman vastineen. Jos joku janoo
vastausta kysymykseen: mitä on minun elämässä tekeminen, niin ei hän
ajattele: minun täytyy ottaa vaimo synnyttääkseni hänen kanssaan
lapsia. Vaan hän ajattelee elämäänsä ihan toiselta puolelta, ajattelee
elävänsä tätä nykyistä elämää ainoastaan semmoista elämäntehtävää
varten, jonka hän on saanut iankaikkisuudessa, jumalalta. Jos hän
jo on naimisissa, niin yhdyselämä, siitä johtuvat perhehuolet ja oman
nurkan rakentamiset eivät esiinny hänelle seurauksena hänen
elämänymmärryksestään, vaan joko siitä, että hän ei ole ymmärtänyt
elämää tai, jos ymmärtänyt, niin langennut alkuperäisestä ihanteestaan.
Useampi mies on varmaan nuoremmalla iällään, aatteiden herätessä,
syttyvällä mielellä tuntenut, että häntä varten on olemassa suuri,
rajaton elämä. Mutta ymmärtämättä selvästi, että tämä elämä on
välttämättömässä yhteydessä pyrkimisen kanssa siveelliseen
täydellisyyteen, antaen aistillisuuden vapaasti kehittyä nykyisyydessä
ja siirtäen ihanteellisuuden ikäänkuin tulevaisuuden varalle, hän
vähitellen, tultuaan aistillisuuden ja siitä johtuvien tapojen orjaksi,
rupee pitämään tuota ihanteellisuutta mahdottomana ja lapsellisena
mielikuvituksen tuotteena. Vähän teeskennellyllä pessimismillä hän
vihdoin sanoo, että todellisuudessa ei elämä tarjoa mitään
aistillisuutta korkeampaa. Semmoiselle pilaantuneelle ihmiselle on
avioliiton rakentaminen ja perhehuolet aina edistysaskel. Sillä se on
hänelle yhtä kuin kiintyminen ja sitoutuminen yhteen naiseen monien
asemesta, vastuunalainen perhe-elämä vapaan rakkauden asemesta, joka
hakee kiellettyä nautintoa ja pakenee sen velvoittavia ja sovittavia
seurauksia.
Mutta korkeimmalta uskonnolliselta kannalta on avioliitto askel taakse
päin. Se on luopuminen eli lankeemus elämästä Jumalan välittömäksi
palvelemiseksi.
Se, että avioliiton rakentaminen on korkeimmalta uskonnolliselta
kannalta lankeemus, ei suinkaan vaikuta, että sitten avioliitossa
itsessään elämänohjetta ei enää määräisikään uskonnollinen kanta, vaan
terveysopilliset näkökohdat tai joku muu, alempi elämänymmärrys. Sama
korkein uskonnollinen kanta täytyy olla ihmistä johtamassa, vaikka hän
olisikin langennut eli mennyt avioliittoon.
Miten voi korkein uskonnollinen kanta olla johtona avioliitossa? Toisin
sanoen: miten voi avioliitossa, ollen sidottuna naiseen, käsittää
elämän tarkoituksen olevan vapautua aistillisuudesta ja palvella
Jumalaa?
Jos joku on langennut, niin tietysti Jumalan palvelus voi hänelle olla
siinä, että hän kokee sovittaa rikoksensa eli kääntää sen seuraukset
hyvään päin. Tämän lankeemisen seuraus on lapsen sikiäminen äidin
kohdussa. Ja siis Jumalan palvelus täytyy nyt olla ehdottomassa
yhteydessä alkaneen uuden elämän kanssa. Koska, kuten jo alussa on
ollut puhe, synnyttäjän mielentila siihen aikaan kuin hän vielä kantaa
lasta kohdussansa, vaikuttaa läheisesti tämän lapsen elämään, on sitä
tärkeämpi äidin pysyä puhtaana ajatuksissaan ja hurskaana tunteissaan,
puhumattakaan siitä, että Jumalan paivelus vaatii samasta syystä
aviopuolisoja kieltäytymään sukuvietin tyydyttämisestä raskauden ja
imettämisen aikana. Lapsi on lankeemuksen tuote. Jumalan tahdon
täyttäminen avioliitossa on siis tämän lankeemuksen sovittamisessa,
lapsen kasvattamisessa välittömäksi Jumalan palvelijaksi, korkeimman
elämänymmärryksen toteuttajaksi. -- --
Tämän uskonnollisen kannan sukupuoliasiassa on meidän päivinämme
selventänyt Leo Tolstoi. Ja tahdon esittää tässä hänen omat herättävät
sanansa:
"Kristityn ihanne on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen, se on itsensä
unohtaminen ja Jumalan ja lähimmäisen palveleminen; mutta aistillinen
rakkaus, avioliitto, on itsensä palveleminen ja sentähden kaikissa
tapauksissa este Jumalan ja ihmisten palvelemiseen, siis kristinopin
kannalta lankeemus, synti.
"Avioliiton rakentaminen ei voi edistää Jumalan ja ihmisten
palvelemista siinäkään tapauksessa, että joku menisi avioliittoon
tarkoituksella jatkaa ihmissukua. Semmoiselle ihmiselle olisi sen
sijaan kuin mennä naimisiin lasten tuottamista varten paljon suorempi
tie tarkoitukseensa elättää ja pelastaa ne miljoonat lasten elämät,
jotka hukkuvat ympärillämme yksistään aineellisen ravinnon puutteessa,
puhumattakaan henkisestä.
"Ainoastaan siinä tapauksessa saattaisi kristitty tuntematta
lankeemusta mennä naimisiin, että hän näkisi ja tietäisi kaikkien
lasten elämän turvatuksi.
"Saattaa olla omistamatta Kristuksen oppia, sitä oppia, jonka ympärillä
on koko elämämme ja johon kaikki siveellisyyskäsitteemme perustuvat,
mutta kerran omistaen tämän opin, ei voi olla näkemättä, että se
viittaa täydellisen puhtauden ihanteesen.
"Onhan evankeeliumissa sanottu selvästi ja ilman minkäänlaisten väärin
selitysten mahdollisuutta ensiksikin, ettei nainut mies saa erota
vaimostaan yhtyäkseen toiseen, vaan että hänen on eläminen sen kanssa,
johon on kerran yhtynyt (Mat. V, 31-32; XIX, 8); toiseksi, että ihmisen
yleensä, siis niin hyvin naineen kuin naimattomankin, on synti katsoa
naiseen niinkuin himonsa esineesen (Mat. V, 28-29), ja kolmanneksi,
että naimattoman on parempi olla yhtään naimisiin menemättä, s.o. olla
täydellisesti puhtaana (Mat. XIX, 10-12).
"Sangen monesta nämät mietteet tulevat näyttämään kummallisilta jopa
ristiriitaisiltakin. Ja ne ovatkin todella ristiriitaiset, ei
kuitenkaan keskenään, vaan ne ovat ristiriitaiset koko elämämme kanssa,
ja ehdottomasti tuntuu heräävän kysymys: kumpi on oikeassa, nämäkö
mietteet vai miljoonien ihmisten ja minun elämäntapani. Tätä samaa
tunsin minäkin sangen suuressa määrässä, kun olin tulemassa siihen
vakaumukseen, jonka tässä lausun julki: minä en mitenkään aavistanut,
että ajatukseni veisivät minut sinne, minne veivät. Minä hämmästyin
omia johtopäätöksiäni, en tahtonut niitä uskoa, vaan uskomatta en
voinut olla. Ja niin ristiriitaiset kuin nämä johtopäätökset ovatkin
elämämme koko rakennuksen kanssa, niin vastaiset kuin ne ovatkin kaiken
sen kanssa, mitä minä ennen ajattelin ja lausuinkin, nyt minun täytyy
ne tunnustaa.
"Sanotaan tähän: 'ne ovat vaan yleisiä näkökohtia, jotka mahdollisesti
eivät ole vääriäkään, vaan kuuluvat erityisesti Kristuksen oppiin ja
ovat siis sitovia ainoastaan niille, jotka tunnustavat tätä oppia;
mutta elämä on elämä, eikä saa, osoitettuaan Kristuksen
saavuttamattomaan ihanteesen, jättää ihmiset tässä kaikkein
polttavimmassa, yleisimmässä ja suurimpia epäkohtia synnyttävässä
kysymyksessä omiin hoteisinsa tämän ihanteen kanssa ilman mitään
johtoa.'
"Vielä sanotaan: 'nuori, intohimoinen mies aluksi innostuu ihanteesen,
vaan ei voi sitten hillitä itseään, irtautuu, ja tietämättä,
tunnustamatta mitään johtosääntöjä joutuu haureellisuuteen,
täydelliseen siveettömyyteen.'
"Siis: Kristuksen ihanne on saavuttamaton eikä voi olla meille
elämänohjeena; siitä voi puhua ja sitä miettiä, vaan elämää varten se
ei ole sovelias ja se on senvuoksi hyljättävä. Meille ei ole tarpeen
ihanne, vaan semmoinen ohje, semmoinen säädös, jonka noudattamiseen
meidän voimamme riittävät kun yhteiskuntamme siveelliset voimat
arvostellaan keskimääräisesti: esimerkiksi rehellinen kirkollinen
avioliitto, jolloin toinen puolisoista, mies, on voinut ennen sitä
pitää yhteyttä muiden naisten kanssa; taikka, sanovat toiset,
avioliitto oikeudella avioeroon; taikka siviiliavioliitto; taikka,
laskeutuen yhä alemmas samaa tietä, -- jaapanilainen, ainoastaan ajaksi
solmittu avioliitto, -- ja miksi ei vihdoin myöskin järjestetyt
haureuslaitokset?
"Sanotaankin näistä viime mainituista: ne ovat paremmat kuin
epäsiveellisyys kaduilla. Siinä juuri vika onkin, että kun ihanne
vedetään ales ja vaatimukset sovitetaan ihmisheikkouden mukaan, niin ei
enää löydä sitä rajaa mihin on pysähtyminen.
"Onhan tämmöinen arvelu alusta pitäen väärä: väärin on ensiksikin se,
ettei loppumattoman täydellisyyden ihanne voisi olla elämänohjeena, ja
että pitäisi se hyljätä mahdottomana sanoen, että se on minulle
tarpeeton, kosken kumminkaan koskaan sitä saavuta, taikka alentaa
ihanne niille asteille, missä minun heikkouteni haluaa seista.
"Näin ajatella on sama kuin jos merelläkulkija sanoisi itselleen:
kosken voi kulkea sitä linjaa myöten, jota kompassi näyttää, niin minä
heitän koko kompassin ulos tai lakkaan siihen katsomasta, s.o. luovun
ihanteesta, taikka sitten kiinnitän kompassiviisarin siihen paikkaan,
mikä vastaa tällä hetkellä laivani suuntaa, s.o. alennan ihanteen
heikkouteni mukaan. Kristuksen antama täydellisyyden ihanne ei ole
mikään mietelmä tai kaunopuheisten saarnojen esine, vaan on kaikkein
välttämättömin, jokaisen käytettävänä oleva siveellisen elämän
johdatus, niinkuin kompassi on merimiehelle välttämätön ja hänen
käytettävänään oleva johdatuksen välikappale; on ainoastaan uskominen
niin tähän kuin siihenkin. Missä asemassa ihminen olisikin, aina on
hänelle Kristuksen antama ihanteen oppi riittävä siihen, että hän saisi
täysin oikean osoituksen kuinka hänen on tai ei ole menetteleminen.
Mutta täytyy uskoa tähän oppiin täydellisesti, ainoastaan tähän oppiin,
ja lakata uskomasta kaikkiin muihin, aivan niinkuin merimiehen täytyy
uskoa kompassiinsa ja lakata katselemasta ja pitämästä johtona sitä,
mitä näkee syrjillä. Täytyy osata ottaa johtoa Kristuksen opista,
niinkuin täytyy osata ottaa johtoa kompassista, ja sitä varten täytyy
erittainkin ymmärtää oma asemansa, täytyy osata pelkäämättä arvostella
oma poikkeamisensa ihanteellisesta, määrätystä suunnasta. Millä
asteella siis ihminen seisoneekin, aina on hänen mahdollista lähetä
tätä ihannetta, eikä mikään asema voi hänelle olla sellainen, että hän
voisi sanoa saavuttaneensa ihanteen ja siis ei voivansa enää pyrkiä
lähemmäksi. Semmoinen on ihmisen pyrkiminen Kristuksen ihanteesen
yleensä, ja semmoinen pyrkiminen täydelliseen puhtauteen erityisesti,
jos silmällä pitäen sukupuolisuhteita, ajattelee kaikkein erilaisimpia
ihmisten asemia, viattomasta lapsuudesta avioliittoon asti, jossa
kieltäymistä ei noudateta, niin jokaisella asteella näiden kahden
aseman välillä tulee Kristuksen oppi, ihanteinensa, aina olemaan selvä
ja määrätty ohje, mitä ihmisen jokaisella näistä asteista on ja mitä ei
ole tekeminen.
"Mitä on puhtaan nuorukaisen, tytön tekeminen? Säilyttäminen itseänsä
puhtaana kiusauksista, ja, voidakseen antaa kaikki voimansa jumalan ja
ihmisten palvelemiseen, pyrkiminen yhä suurempaan ajatusten ja halujen
puhtauteen.
"Mitä on tekeminen nuorukaisen ja tytön, jotka ovat joutuneet
viettelykseen joko vajoutuen rajoja tuntemattoman rakkauden ajatuksiin
tai sitten rakkauteen johonkin erityiseen henkilöön ja näin kadottaneet
osan mahdollisuutta palvella Jumalaa ja ihmisiä? -- Yhä samaa,
varjeleminen itseään lankeemuksesta, tietäen, ettei antautuminen
vapauta kiusauksesta, vaan ainoastaan tekee sen voimakkaammaksi, ja yhä
vaan pyrkiminen suurempaan ja suurempaan puhtauteen päästäkseen
täydellisemmin palvelemaan Jumalaa ja ihmisiä.
"Mitä on tekeminen ihmisten, jotka eivät ole voittaneet taistelussa,
vaan langenneet? -- Pitäminen lankeemustansa ei minään laillisena
nautintona, kuten sitä nyt pidetään, oikeutettaessa sitä avioliittoon
vihkimisellä, -- ei satunnaisena huvituksena, jota voi uudistaa muiden
kanssa, ei onnettomuutena, kun lankeemus on tapahtunut alempisäätyisen
kanssa ja ilman vihkimismenoja, vaan pitäminen tätä ensimäistä
lankeemusta niinkuin se olisi ainoa, niinkuin se olisi eroittamattoman
avioliiton perustaminen.
"Tämä avioliiton rakentaminen ja sen seuraus, lasten syntyminen,
tuottaa avioliiton rakentajille uuden, rajoitetumman muodon Jumalan ja
ihmisten palvelemiseen. Ennen avioliittoa ihminen välittömästi, mitä
moninaisimmissa muodoissa, saattoi palvella Jumalaa ja ihmisiä, mutta
avioliiton rakentaminen rajoittaa hänen toimintansa alan ja vaatii
häneltä avioliitosta syntyvien jälkeläisten elättämistä ja
kasvattamista, jotka ovat vastaisia Jumalan ja ihmisten palvelijoita.
"Mitä on miehen ja vaimon tekeminen, jotka elävät avioliitossa ja
täyttävät sitä rajoitettua Jumalan ja ihmisten palvelemista, lasten
elättämisellä ja kasvattamisella, joka heidän asemastaan johtuu? -- Yhä
samaa: yhteisin voimin pyrkiminen kiusauksesta vapaaksi, oman itsensä
puhdistukseen ja synnin lopettamiseen vaihtamalla ne suhteet, jotka
heitä estävät yhteisesti ja erityisesti palvelemasta Jumalaa ja
ihmisiä, vaihtamalla aistillinen rakkaus veljen ja sisaren puhtaihin
suhteisin.
"Ja sentähden ei ole totta, että me emme voisi ottaa johtoa Kristuksen
ihanteesta siitä syystä, että se on niin korkea, täydellinen ja
saavuttamaton. Me emme voi käyttää sitä ohjeenamme ainoastaan siksi,
että valehtelemme itsellemme, petämme itseämme.
"Jos sanomme, että tarvitaan sääntöjä, joita olisi mahdollisempi
toteuttaa kuin Kristuksen ihannetta, ja että muussa tapauksessa käy
helposti niin, että saavuttamatta tätä ihannetta me lankeamme
haureelliseen elämään, niin emme silioin sano sitä, että Kristuksen
ihanne on meille liian korkea, vaan ainoastaan, että me emme usko
siihen emmekä tahdo määrätä menettelyämme tämän ihanteen mukaan.
"Sanoen, että lankeemalla kerran, me lankeemme haureelliseen elämään,
ilmaisemme, ettemme oikeastaan pidäkkään lankeemista alemman kanssa
syntinä, vaan huvituksena ja virkistyksenä, jota emme ole velvolliset
parantamaan sillä, mitä sanomme avioliitoksi. Sillä jos me
ymmärtäisimme, että tämä lankeeminen on synti, joka on ja voi olla
sovitettavissa ainoastaan eroittamattomalla avioliitolla ja koko sillä
toiminnalla, joka seuraa avioliitossa syntyneiden lasten kasvattamista,
niin lankeeminen ei mitenkään voisi olla aiheena lankeemiseen
haureelliseen elämään.
"Sehän olisi samaa kuin jos maanviljelijä ei pitäisi kylvöksenä sitä
kylvöstä, joka hänelle ei onnistunut, vaan kylväen toiseen ja
kolmanteen paikkaan pitäisi oikeana kylvöksenä vasta sitä, joka hänelle
onnistuu. Luonnollista on, että semmoinen ihminen tärvelisi paljon
maata ja siemeniä eikä koskaan oppisi kylvämään. Mutta asettakaa
ihanteeksi täydellinen puhtaus, pitäkää jokaista lankeemusta, kelle ja
kenen kanssa se tapahtuneekin, perustavana ainoata, koko elämäksi
pysyvää avioliittoa, niin tulee selväksi, että Kristuksen antama ohje,
ei ole ainoastaan riittävä, vaan ainoa mahdollinen.
"'Ihminen on heikko, hänelle on annettava hänen voimiansa vastaava
tehtävä', sanovat ihmiset. Se on sama kuin sanoa: 'minun käteni ovat
heikot ja minä en voi vetää viivaa, joka olisi suora, s.o. lyhyin
kahden pisteen välillä, ja sentähden minä otan malliksi väärän tai
taitetun viivan.' Mitä heikompi käteni on, sitä täydellisempää mallia
minä tarvitsen.
"Kun kerran tuntee Kristuksen ihanneopin, ei saa menetellä niinkuin ei
sitä tuntisi ja panna sen sijalle ulkonaisia määräyksiä. Kristuksen
ihanneoppi on ihmiskunnalle avattu juuri siksi, että tämä ihanne voi
johtaa sitä sen nykyisessä kehityskaudessa. Ihmiskunta on jo jättänyt
taaksensa uskonnolliset säännöt, eikä kukaan enää usko niihin.
"Kristuksen ihanneoppi on se ainoa oppi, joka voi johtaa ihmiskuntaa.
Ei voi, ei saa panna Kristuksen ihanteen sijaan ulkonaisia sääntöjä,
vaan täytyy lujasti pitää edessään tätä ihannetta täydessä puhtaudessa,
ja -- ennen kaikkea -- uskoa siihen.
"Sille, joka vielä purjehti lähellä rannikkoa, saattoi sanoa: 'pidä
tuota vuorta, tuota nientä, tuota tornia kohden'. Mutta lähestyy aika,
jolloin kulkijat ovat edenneet ulapalle, ja johtona heille voi ja
täytyy olla saavuttamattomat taivaanvalot ja kompassi, joka osoittaa
suuntaa. Kumpikin on meille annettu."
Siihen väitteesen, että jos ihmiset menettelisivät tämän elämänohjeen
mukaan niin ihmissuku häviäisi maan päältä, ja ettei ihmissuvun
häviäminen voi olla ihmissuvun ihanne, vastaa Leo Tolstoi näin:
"Puhumatta siitä, että ihmissuvun häviäminen ei ole mikään uusi ajatus
aikamme ihmisille, vaan on uskonnollisille ihmisille uskonkappale, ja
tieteen tuntijoille ehdoton johtopääte auringon kylmenemisestä, --
piilee tässä vastaväitteessä suuri, hyvin levinnyt ja vanha
väärinkäsitys. Sanotaan: 'Jos ihmiset saavuttavat täydellisen puhtauden
ihanteen, niin he häviävät, ja siksi tämä ihanne ei voi olla oikea.'
Mutta ne, jotka näin sanovat, joko tietäen tai tietämättään sekoittavat
kahta eri asiaa toisiinsa, käskyn ja ihanteen.
"Puhtaus ei ole mikään käsky ihmiselle, vaan se on hänen oma
ihanteensa, tai ehkä paremmin yksi sen ehdoista. Mutta ihanne voi vaan
silloin olla ihanne, kun sen toteuttaminen on mahdollinen vaan
aatteessa, ajatuksessa, kun se kuvaillaan olevan toteutettava vaan
loppumattomuudessa ja kun siis sen lähestymisen mahdollisuus on
loppumaton. Jos ihanne olisi saavutettavissa tai vaikkapa me vaan
voisimme kuvailla sitä mielessämme toteutuneena, niin se lakkaisi
olemasta ihanne. Semmoinen on Kristuksen ihanne -- taivaan valtakunnan
perustaminen maan päällä, -- tuo jo profeettain ennustama ihanne, että
on tuleva aika, jolloin kaikki ihmiset muuttuvat Jumalan opettamiksi,
takovat miekat auroiksi, keihäät sirpeiksi, leijona makaa karitsan
vieressä, jolloin kaikki olennot yhtyvät rakkauden kautta. Ihmiselämän
koko merkitys on liikkumisessa tätä ihannetta kohden, ja sentähden
pyrkiminen Kristuksen ihannetta kohden semmoisenaan, ja puhtautta
kohden tämän ihanteen yhtenä ehtona, ei suinkaan hävittäisi elämisen
mahdollisuutta, vaan päinvastoin tämän kristillisen ihanteen puute
hävittäisi eteenpäin menon, ja siis elämisen mahdollisuuden.
"Se johtopäätös, että ihmissuku häviäisi, jos ihmiset kaikin voimin
pyrkisivät puhtauteen, on aivan sama johtopäätös kuin jos sanottaisiin
(ja sanotaankin), että ihmissuku häviää, jos ihmiset taistelun sijaan
oman olemassa olonsa puolesta kaikin voimin pyrkisivät rakastamaan
ystäviään, vihollisiaan ja kaikkea elävää."
Näin Leo Tolstoi.
Ajatus, että ihmiskunnan kokonaisuus elää ainoastaan siitä syystä, että
se on kaukana puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että se sen
toteuttaisi, voi vaan ensi kuulemalta olla outo. Sillä eläähän
yksityinenkin ainoastaan siitä syystä, että hänen edellänsä on käynyt
lankeeminen puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että hän täyttäisi
sen, mikä jäi edeltäjiltä täyttämättä. Mutta yksityinen, pyrkiessään
puhtauteen, ei tunne menevänsä kuolemaa vaan elämää kohden.
Yksityinen ihminen voi, tahtomalla taivaan valtakunnan lähestymistä,
s.o. ihmiskunnan yhtymistä Jumalan kanssa, saavuttaa itse kohdastansa
tämän korkeimman ihanteen, oman yhtymisensä Jumalan tahdon kanssa, mikä
yhtyminen täyttyy hänen jättäessään tämän ajallisen elämän; mutta hän
ei voi ihmissilmällä nähdä milloin hänen elämänymmärryksensä valo on
valistanut kaikki muut ihmiset ja Jumalan tahto täyttynyt.
Jos joku siis väittäisi, ettei tämmöinen elämän tarkoituksen
ymmärtäminen voi antaa voimaa nykyisyyden elämää varten, koska
tarkoitusperä on näkymätön ja ajatukselle käsittämättömässä
tulevaisuudessa, niin hän olisi väärin ymmärtänyt opin elämäntiestä.
Sillä mitä rehellisemmin hän tahtoo taivaan valtakunnan lähestymistä,
sitä selvemmin hänen täytyy nähdä, että ensimäinen askel tähän
tarkoitukseen on Jumalan valtakunta hänen omassa sydämmessään, eli että
juuri hänen täytyy olla muille ihmisille tie, totuus ja elämä.
Tämän elämänymmärryksen koko merkitys siinä onkin, eli siksi se onkin
ainoa totinen elämänymmärrys, että se tekee yksityiselle ihmiselle
nykyisyyden elämän eli kysymyksen kuinka hänen on menetteleminen nyt,
kaikkein tärkeimmäksi hänelle itselleen ja samalla kaikkein
tärkeimmäksi koko maailmalle.
Ja juuri siksi tämä elämänymmärrys voi antaa voimaa vapautumaan
hetkellisen nautinnon halusta tai hetkellisestä mieltä kahlehtivasta
tunteesta, että sen sija on nykyhetkessä. Näin elämää ymmärtävälle ei
Jumala ole se, jonka apua hän rukoilisi joitakin omia tarkoituksiansa
eli omaa tulevaisuuttansa varten, ja joka siis voisi olla mielestä
poissa, silloin kun hän ei rukoile, -- vaan se, jonka sisällisesti
tunnetun tahdon täyttäminen on koko hänen elämisensä ainoa tarkoitus,
ja joka siis, kuten muunkin tekemisen vaikutin, itsestänsä pysyy
mielessä.
LIITE.
Tahdon tähän kääntää muutamia parhaimpia palasia, mitä olen lukenut
vieraskielisessä kirjallisuudessa, ja jotka koskevat erikoisesti itse
taistelua viettiä vastaan.
Ensiksikin tässä kirjasessa joku ehkä tahtoisi löytää neuvoja siihen,
mitä on ulkonaisessa ruumiillisessa suhteessa huomioon otettava
taistelun helpottamiseksi viettiä vastaan. Neuvoa panemaan paljon
painoa oman ruumiin hoitoon en minä voi. Ainakin joskus se voi tuottaa
vahinkoa koska sen kautta ajatukset pysyvät omassa ruumiissa ja omassa
itsessä, mikä käsittääkseni on erittäinkin tässä tapauksessa
haitallista.
Ihan varma on, että totinen ruumiillinen työ, yksinkertainen ruoka ja
elämäntapa auttavat vapautumaan paheesta. Mutta sitäkin on hyödytöntä
neuvoa. Sillä pysyväisesti rasittamaan itseänsä rupee ihminen, joka ei
muuten ole siihen pakoitettu, ainoastaan jostakin itsenäisestä
siveellisestä, uskonnollisesta syystä. Ja vapautuminen tapahtuu silloin
sivuseurauksena tästä.
Mutta ei kukaan ihminen omista itselleen oikeata elämänkäsitystä
ainoastaan jonakin keinona paheesta pääsemiseksi. Oikean
elämänkäsityksen omistaminen sitävastoin on pysyväisesti vievä hänet
siihen omaa ruumista unohtavaan ja rasittavaan toimintaan, joka
vapauttaa aistillisuudesta.
Voi kuitenkin olla hyvä sen vuoksi, että yritykset vapautua paheesta
ulkonaisten keinojen avulla voivat nekin johtaa oikealle totuuden
tielle, ottaa tähän seuraavia ulkonaisen elämän ohjeita.
1) _Ole kieltäytyväinen_ ruuassa, juonnissa ja nukkumisessa; älä käytä
hienoa, rasvaista tai maustuksilla valmistettua ruokaa, -- erittäinkään
et imelää: torttuja, sylttiä, konfektejä, sokuria j.n.e.; älä syö
ensinkään lihaa, ei raavaiden, ei lintujen, eikä kalojen, ja vältä
mahdollisuuden mukaan munia: -- ruokasi olkoon yksinomaan kasvi- ja
maitoruokaa; älä koskaan käytä mitään määrää väkeviä juomia, älä polta
tupakkaa, ja jos sinulla ovat nuo tavat, niin luovu niistä viipymättä;
älä juo teetä äläkä kahvia, -- keitetty maito voi täydellisesti korvata
nämä juomat synnyttämättä hermokiihoitusta; älä syö äläkä juo ennen
nukkumista; istu ja makaa kovalla alustalla; mene levolle niin varhain
kuin mahdollista, viileässä huoneessa, peittäen itsesi kylmällä
peitteellä, ja nouse heti kun heräät. Hyödyllistä on aamulla ja
päivällä (kunhan ei yöksi) valella itseään kylmällä vedellä. Yleensä
muista, että hienostumisen ja hillitsemättömyyden tavat ovat
suotuisimmat herättämään aistillisuutta.