tyydyttämistä luonnon vaatimana lakina, jota ei käy terveydelle
haitatta rikkominen, ja tahtoo vedoten erityisiin raamatun paikkoihin
todistaa, että Jumala on avioliiton säätänyt. -- Vielä merkitsevämpänä
pidetty mies, Paavali, sanoo, tosin vähän horjuen ja itsekunkin
omaantuntoon vedoten, että "parempi on naida kuin palaa".
Nämä kannat eivät kumminkaan ole uskonnollisia. Niitä on semmoisina
pidetty vaan sen vuoksi, että uskonnollisina auktoriteetteina pidetyt
miehet ovat ne lausuneet. Mutta oikeastaan nuo lausunnot eivät ole
muuta kuin terveysopillisia väitelmiä, joilla ei ole uskonnon kanssa
mitään tekemistä.
Jos jotakin erityistä asiaa tahtoo arvostella uskonnolliselta
kannalta, niin silloin on osoitettettava sen asema yleiseen uskonnon
esittämään totuuteen. Jos siis sukupuolikysymystä tahtoo arvostella
uskonnolliselta kannalta, niin ei saa lähteä kysymyksestä mikä on
ruumiillisesti terveellistä tai epäterveellistä, "pahempi tai parempi."
Kaikki uskonnot, ja Kristuksen perustama uskonto, on oppi siitä
mitä elämä on. Ruumiillinen terveys on aina seuraus oikeasta
elämänkäsityksestä, mutta oikea elämänkäsitys, joka on ihmisen
pääkysymys, ei voi johtua syrjäkysymyksestä, ei siis myöskään siitä,
mikä on ruumiillisesti terveellisintä.
Selittäköön tämän erotuksen seuraava esimerkki.
Jos joku uskonto opettaa, että ihmisruumis on käsitettävä Jumalan
asunnoksi eli temppeliksi, niin kuinka on tämmöisen uskonnon kannalta
arvosteltava esimerkiksi kysymystä päihdyttävistä juomista? Ei suinkaan
ratkaisemalla ensin ovatko päihdyttävät juomat ruumiille terveelliset
vai haitalliset. Ainoastaan se seikka, että ne saavat aikaan häiriön
ajatusten ja tunteitten totisuudessa eli tekevät tämän temppelin
arvottomaksi, voi vaikuttaa, että ne uskonnolliselta kannalta tulevat
hyljätyiksi. Niin että jos lääkärit terveysopin perustuksella
todistaisivat minulle, että ruumis voi haitatta kestää päihdyttävien
juomien nauttimista tai että se on ruumiillisesti terveellistä, niin ei
tämmöinen lääkärien lausunto saa vaikuttaa minuun mitään. Ei siksi,
etten myöntäisi lääkärin olevan omalta kannaltaan oikeassa, vaan siksi,
että tahdon arvostella kysymystä aivan toiselta kannalta kuin hän,
korkeammalta kannalta kuin terveysopiiliselta. Päihdyttävistä juomista
häiriytyy ihmisen suhde Jumalaan, tärkein asia, mikä elämässä on, se,
josta kaikki muu riippuu; siis en saa juoda, ihan huolimatta siitä mitä
juominen vaikuttaa ruumiini terveyteen.
Tietysti jos jonkun elämänkäsityksen seuraaminen tuottaisi ruumiillista
sairautta, voisi ruveta epäilemään tätä käsitystä. Mutta niinkuin
kieltäytyminen päihdyttävistä juomista ei tuota milloinkaan sairautta,
niinhän kieltäytyminen sukuvietinkään tyydyttämisestä ei ole nykyisen
terveysopin mukaan ruumiilliselle terveydelle missään suhteessa
haitallinen.
Uskonnollisetta kannalta siis arvostellaan jotakin asiaa silloin kuin
sitä arvostellaan välittömässä yhteydessä kysymyksen kanssa: mikä on
minun elämäni tarkoitus. Minä voin siis arvostella sukupuoliasiaa eli
löytää itselleni elämänohjeen siinä ainoastaan siten, että ensin
ymmärrän mitä varten minä elän. Se, mikä minulle uskottavasti vastaa
kysymykseen mitä varten minä elän, on minun uskontoni.
Niinkuin ei ole maailmassa vallalla yksi ainoa käsitys siitä mitä elämä
on, niin ei ole uskontojakaan ainoastaan yksi, vaikka kaikki ihmiset
tietävät, että ainoastaan yksi käsitys elämästä täytyisi olla totuuden
kanssa yhtäpitävä. Kuitenkin kaikki maailman enin tunnetut uskonnot,
erittäinkin Kristuksen ja Buddan, opettavatkin samaa elämästä.
Ennenkuin antaudumme selvittelemään sukupuolikysymystä näiden
uskontojen valossa, katsokaamme eikö todella löydy nykyaikaisemmissa
opettajissa semmoisia, jotka ratkaisisivat kysymystä sen mukaan mitä
uskovat elämän olevan.
Ei tarvitse mennä kauemmas jokapäiväisiä arveluja nähdäkseen, että jo
niissä ilmaantuu tarve arvostella kysymystä tältä kannalta.
"Ihmiselämän tarkoitus on synnyttää lapsia", sanoo eurooppalaisen
tieteen kasvattama yleisö, ja tahtoo, että tämän elämänkäsityksen
mukaan sukupuolikysymys olisi arvosteltava. Eurooppalainen tiede on
sille opettanut, että ihmiselämän tarkoituksen perille voi päästä
vertaamalla ihmistä siihen luontoon, jonka keskuudessa hän asuu.
Ja kun tässä luonnossa vallitsee kaksi vaikutinta: itsensä ravitsemisen
ja pariutumisen tarve, niin ihmisenkin täytyy tuntea elämänsä
tarkoituksen olevan kahdessa asiassa: elannon hankkimisessa ja lasten
synnyttämisessä.
Äskettäin olen lukenut erään kuuluisan naislääkärin nuorille tytöille
antaman elämänohjeen sukupuoliasiassa. Kun tässä lausunnossa
puheenalainen uskonto esiintyy mitä kauniimmassa valossa, ja samalla
koettaa nimenomaan osoittaa, mikä siinä voi antaa voimaa elämänohjetta
toteuttamaan, suomennan sen tähän kokonaisuudessaan.
* * * * *
Kun ihminen vapautuu aineellisen, aistillisen maailman painosta, kaikki
elämän ilmiöt saavat hänen silmissään aivan toisen värityksen.
Ympäristön viehätysvoima ei vähene. Päinvastoin, kaikessa näkyy uusi
merkitys, luonnon eri tapahtumissa avautuu paljon suurempi voima ja
tarkoitus, kuin mitä aavistaa ihminen silloin kuin hän ei vielä ole
vapaa aistillisuudesta. Kaikkein vähin kasvi ja metsän jättiläinen ovat
saman yleismaailmallisen lain alaisia ja opettavat sitä, joka lukee
luonnon kirjaa. Ymmärrettyämme tämän asian, me näemme, että jokainen
elää omaa elämäänsä ja on onnellinen siinä, olipa hänen elämänsä vaikka
kuinka erilainen kuin joku toinen elämä. Niinkuin kahdella henkilöllä
on erilainen ulkomuoto, niin erottaa jokaisen ihmisen sisällinenkin
kokemus hänet toisesta; vapaa kehitys, jokaisen oman luonteen mukaan,
antaa ihmiselle suurimman tyydytyksen.
Kolibri on onnellinen omalla tavallaan, kotka omallansa ja huuhkain
omallaan. Ei kukaan voi tulla toisensa asemaan. Te voitte elää
nykyisyyden elämää, onnellista ja hyödyllistä elämää, vaikka se
laadultaan eroaakin muiden elämästä. Ei kuitenkaan missään asiassa
ihminen voi voimakkaammin ilmaista omaa personallista luonnettaan ja
samalla suhdettansa koko maailmaan, kuin luomiskyvyn alalla.
Ajan tultua lapsi tahtoo kävellä; hänen varpaansa jännittyvät tästä
halusta, ja vihdoin hän kehittää lapsellisesta järjestänsä kyvyn oppia
kävelemään. Myöhemmin hän oppii vetämään pikku kärryjä; tuolista ja
nuorista hän laittaa itselleen hevosen ja ajoneuvot. Lastentarhassa hän
samaan aikaan oppii paperikutousta, taittamaan paperia kaikellaisiin
muotoihin j.n.e., tutustuakseen näin tieteen luonnollisiin lakeihin ja
perustuksiin, joita hän sitten tulee sovittamaan mielikuvituksensa
moninaisiin luomiin. Tässä me näemme luovan elämän ilmauksen. Tuo voima
tehdä, luoda, niinkuin kaikki muukin kyky, lähtee hengestä, kehittyy
sisästä päin, ilmaantuu elämän kaikilla teillä ja voidaan ohjata hyviin
ja hyödyllisiin töihin.
Myöhemmin, nuorukaisijällä herää toisellaisen luomisen vaisto, --
aviollinen pyrintö, joka sitoo hänet yhdeksi koko maailman kanssa. Jos
lapsi on kasvanut järjellisissä elämänoloissa, jos häntä on tarpeen
mukaisesti ohjattu, niin hänessä ei tähän aikaan synny mitään huonoja
ajatuksia. Hän ymmärtää, että se, mitä hän tuntee, on vaan siihen asti
salassa olleen ja kaikille yhteisen elämänvoiman ilmaus; että tämän
kautta hän koskettaa maailman elämän suurta kehää, että hän, kuten
jokainen muukin ihminen, on ainoastaan osa kokonaisuudesta.
Useimmat tytöt tuntevat luonnollisen, vaistomaisen halun omistaa
lapsia; tämä halu jo lapsuuden ijässä ilmenee rakkaudessa nukkeihin ja
niiden hoitamiseert. Nainen, joka haaveksii lapsetonta elämää, on
valheellisten aatteiden pilaama; vaan minä kuitenkin koetan osottna,
ettei lasten synnyttäminen ole ainoa keino, millä voi tyydyttää
äiti-vaistoa. Tämä vaisto voi ilmetä myöskin ylevämmällä alalla;
luomistyö voi tarkoittaa henkistä, aatteellista tulosta, ja semmoisena
se voi olla ihmiskunnalle vieläkin hyödyllisempi.
Tärkeätä on tietää, että elämän luova voima on kotosin hengestä ja on
sen ilmestysmuoto.
Elämän voima puussa, kasvissa vastaa luonnon lakia tuottaessaan
siemeniä; elämän laki ihmisessä ilmenee perhe-elämän halussa; intohimon
ääni on elämän ikuisen lain ääni, joka on kotosin hengestä. Ihmisen
ruumiillinen luonto on voimaton siittämään, jollei henki sitä elähytä.
Kuuluen henkeen luovan voiman täytyy ilmaistakin itsensä hengessä, ja
siis sen ei ollenkaan tarvitse ilmetäkseen aina palvella siittämisen
tarkoituksia, vaan se voi tulla käytäntöön muitakin tarkoituksia
varten.
Ruusun elämässä on päätehtävä tuottaa siemenet, mutta pyrkiessään tähän
tarkoitukseen se antaa meille ihania kukkia ja erinomaisen tuoksun. Se
voi olla täyttämättä päätarkoitustaan, mutta kaikissa tapauksissa se
ilmaisee oman luovan voimansa.
Te myöskin voitte monella eri lavalla ilmaista oman luomisvaistonne,
paitsikin perhe-elämää. Kirjallisessa tuotteessa, taulussa,
veistokuvassa, hyvin leivotussa leivässä, kaikkein suurimmissa ja
kaikkein vähimmissä luomissa nainen voi ilmaista oman luontonsa luovan
voiman. Kun intohimo puhuu teille, niin te, tietäen että se on hengen
voima, eikä ruumiin, te nähkää siinä käskyn toimia, tehdä työtä, luoda.
Sanokaa itsellenne heti: "Minä voin olla luojana, mitä on minun
luominen?" Kysykää omalta henkiseltä olemukseltanne, mitä teidän on
tekeminen, kuunnelkaa salaperäistä ääntä; jumalallinen elämä teissä
antaa teille oikean vastauksen. Heti kun olette astuneet tälle
ajatuksen tielle, katoaa jokainen fyysillinen vaikutin, puhtaat
ajatukset saavat sijansa teidän mielessänne, ja te kerrassaan
vapaudutte usmasta ja tulette tuntemaan suurentunutta henkistä voimaa.
Muistakaa, että pahe on väkevä ainoastaan teidän suostumuksellanne,
Älkää myöskään unohtako voiman sanoja; kertokaa alituisesti: "hengessä
ei ole pahaa." Silloin huonot ajatukset haihtuvat teidän ympäriltänne.
"Minulla on elämää, terveyttä, voimaa." ja te todella tulette terveiksi
ja voimakkaiksi, "Minä elän hengen elämää." Ja hengen laki antaa teille
voimaa, joka tarvitaan lihan voittamiseksi.
Ja niin, nuori väki, jos tiedätte, että luova voima on kotosin
jumalallisesta elämästä, ja jos tulette muistamaan, että tämän voiman
voi pyhittää viisaihin ja hyödyllisiin tarkoituksiin, teissä ei tule
koskaan olemaan alhaisia ajatuksia ja tapoja. Te tulette kasvamaan
voimassa ja hyvyydessä, uskomaan niihin ja elämään iloksi itsellenne ja
muille ihmisille.
Pimeys ei ole siellä, missä on valo; sairautta ei ole terveessä
elimistössä. Samaten ei epäsiveellisyydellä ole mitään sijaa, kun
ihmiset suuntaavat hyödylliseen asiaan sen voiman, joka luo elämää.
Silloin puhdas elämä tulee puhtaiden aikomusten seuraukseksi. Eläkää
tunti tunnilta ja minuutti minuutilta tietäen, että teissä on läsnä
hyvyyden henki eli jumalallinen henki. Kylväkää hyvien ajatusten
siemeniä, ja ihmiset korjaavat hyvien töiden sadon.
* * * * *
Tässä lausunnossa siis sanotaan, että nainen tuntee lasten
synnyttämisen välittömäksi luonnon eli hengen käskyksi itselleen ja
siksi tehtäväksi, jossa hän voi ymmärtää hänen elämäntarkoituksensa
olevan.
Niin uudelta kuin tämä kanta, näin lausuttuna, tuntuukin, on se itse
asiassa hyvin vanha. Se on sama, joka ilmestyy vanhassa testamentissa,
sanoissa: "kasvakaat ja lisääntykäät ja täyttäkäät maata." Näissäkin
sanoissa käsitetään ihmisen korkeimmaksi tehtäväksi lasten
synnyttäminen ja kasvattaminen.
Jos siis jokin elämänohje sukupuoliasiassa perustuu tämmöiseen
elämänkäsittämiseen, niin on se uskonnollinen elämänohje, koska
sukupuolien välisen yhtymisen oikeutta tai luvattomuutta ei arvostella
sen mukaan mitä heille on terveellistä tai epäterveellistä, vaan sen
mukaan missä määrin sen tarkoitus on sopusoinnussa elämän tarkoituksen
kanssa.
Tosin vanhan testamentin juutalaiset, pitäen itseänsä kansan
opettajina, eivät ajatelleet jokaisen yksityisen asiaksi ymmärtää oman
elämänsä tarkoitus, vaan että ainoastaan heidän tehtävänsä oli johtaa
kansaa kokonaisuudessaan lakien ja laitosten avulla oikeita
tarkoituksia kohden. Näin oli avioliittolaitoksenkin tarkoitus pakottaa
yksityisten hillittömät sukupuoliset intohimot sopusointuun elämän
tarkoituksen kanssa: synnyttää ja kasvattaa lapsia. Avioliiton
sisäpuolella taas käsitettiin sukupuolinen yhdyselämä yksityiseen
nähden luvallisena nautintona, ilman että yksityisen itse tarvitsi sen
enempää huolehtia elämän tarkoituksesta.
Mutta kun tämä vanhan testamentin elämänkäsitys (lisääntykää ja
täyttäkää maata) esiintyy jalostuneessa muodossa meidän päivinämme,
kuten ylläkerrotussa lausunnossa, niin silloin on jo kysymys, että
jokainen yksityinen, itse käsittäen oman elämänsä tarkoituksen, pitäisi
tätä tarkoitusta elämänohjeena sukupuoliasiassa. Tämä elämänkäsitys
sitoo sukupuolisen yhtymisen ehdottomasti tarkoitukseensa, niin että se
oikeuttaa yhtymisen ainoastaan jos sen toivottu tarkoitus on synnyttää
lapsi, ja pitää siis yhtymistä ilman tarkoitusta, hyljättävänä
aistillisuutena, lankeemuksena. Eikä se siis pidä avioliittoa suinkaan
semmoisena laitoksena, jossa ihmisille olisi valmistettu tilaisuus
"vastustamattoman luonnonvoiman" säännölliseen tyydyttämiseen.
Mimmoiseksi siis ihanne-avioliiton pitäisi tämän uskonnollisen kannan
mukaan muodostua?
Nainen saapi enintään kuukauden kuluttua tietää onko yhtymisellä ollut
toivottu seuraus. Jos on, niin uusi yhtyminen luonnollisesti ei voi
tapahtua ennen kuin lapsi on synnytetty, imetetty ja äiti täydellisesti
palauttanut voimansa. Muussa tapauksessa seuraava lapsi tulisi
kärsimään henkistä ja ruumiillista vahinkoa, ja se ei suinkaan voi
soveltua sen ihmisen tarkoituksiin, joka pitää elämäntehtävänänsä
synnyttää maailmalle lapsia. Ihanneavioliitto siis senkin elämänohjeen
mukaan, joka on lausuttu sanoilla: lisääntykää ja täyttäkää maata,
vaatii ihmiseltä kieltäytymistä sukuvietin tyydyttämisestä, ja käskee
yhtymään ainoastaan tarkoituksessa synnyttää maailmalle sekä
ruumiillisesti että siveellisesti terveitä lapsia.
* * * * *
Mutta, kuten jo monasti on ollut puhe, totisen elämänohjeen koko
merkitys pitää oleman siinä, että se itsessään sisältää sen lähteen,
josta vuotaa voimaa sitä toteuttamaan. Kun yllämainittu elämänohje
vaatii samaten kuin omatuntokin kieltäytymistä nuoruudessa,
kieltäytymistä miehuuden iässä ja kieltäytymistä avioliitossa, niin
syntyy kysymys, mistä se osoittaa voimaa taisteluun intohimoa vastaan?
Jos se on todellakin uskonnollinen elämänohje, niin sen täytyy osoittaa
voimaa siitä tarkoituksesta, jonka se sanoo elämällä olevan. Tässä siis
se tieto, että ihminen on lähetetty maailmaan luomaan -- synnyttämään
uusia ihmisiä, pitäisi antaman intoa ja voimaa kieltäytymiseen, milloin
vietin tyydyttämisellä ei ole sanottua tarkoitusta.
Näin tulee esille tämän teorian puutteellisuus. Jos voisikin olla
oikein, että nuori, fyysillisessä kukoistuksessa oleva, kaikinpuolin
terve tyttö, tuntiessaan itsessään intohimoa, pitää tätä Jumalan eli
luonnon kutsumuksena synnyttämään lapsia, niin ainakaan ei liian
nuorilla tai liian vanhoilla tai ruumiillisesti heikoilla tai sairailla
tytöillä, joilla kaikilla kuitenkin on intohimoja -- voi olla tämmöistä
elämäntarkoitusta, eivätkä he siis saa käsittää, että heidän
intohimonsa olisi Jumalan tai luonnon ääni. Mutta mikä antaa heille
voimaa tukahuttamaan intohimoa. Sekö tieto, että he ovat mahdottomat
palvelemaan elämän korkeinta tarkoitusta?
Mitä miehiin tulee, niin on vielä vaikeampi ajatella että lasten
synnyttämisen tarkoitus voisi innostuttaa heitä kieltäytymään vietistä
siinä iässä tai semmoisissa oloissa, jolloin tämmöinen tarkoitus ei voi
heille tulla kysymykseen.
Jotakin pitää siis tulla lisään elämäntarkoituksen määrittelyyn, että
se voisi olla _kaikkien_ ihmisten elämänviehättimenä ja kaikille voiman
lähteenä. Ja oikeastaan, onkohan tuo loppumattoman lisääntymisen
elämäntarkoitus kotoisinkaan ihmissydämmen syvyydestä, eiköhän se ole
vaan semmoinen elämänmäärittely, joka on keksitty sen oletuksen
perustuksella, että ihminen ei kuitenkaan voi välttää lisääntymistänsä,
elämänmäärittely, joka on lainattu ulkopuolisesta luonnosta ja
sovitettu ihmiseen. Oikea ihmiselämän tarkoituksen määrittely täytyy
olla riippumaton teorioista, riippumaton yleensä järjen päätelmistä,
sen täytyy olla itsenäinen, ei mistään muusta johdettu, vaan kaikkea
muuta alistava välitön tiedoksi saanti, ilmestys.
Kuten ylempänä jo on sanottu, todellisten uskontojen merkitys on siinä,
että ne vastaavat ihmisille, mikä on elämän tarkoitus, ja tekevät sen
kaikki ilmestyksen perustuksella.
Mutta ennen kuin lähemmin tarkastamme tämmöistä elämän määrittelyä, on
hyvä edeltäpäin vastata muutamaan mahdolliseen väitteesen.
Sanotaan: jos tieto siitä kuinka on menetteleminen sukupuoliasiassa
riippuu elämäntarkoituksen ymmärtämisestä, niin tuskin monikaan pääsee
asiasta selville, sillä siihen vaaditaan erinomaisempaa sielun kykyä ja
tottumusta ajattelemaan.
Todellakin olisi outoa, jollei esimerkiksi kokematon nuorukainen voisi
päästä tietämään kuinka menetellä, ennen kuin on tunkeutunut tämän
suuren kysymyksen ylimpiin korkeuksiin. Mutta asia ei ole niin.
Jokaisella ihmisellä löytyy -- ja usein sitä selvempänä mitä nuorempi
hän on -- välitön tieto siitä kuinka hänen on menetteleminen. Se tieto
on hänen omatuntonsa.
Omatunto vaatii häneltä juuri sitä, mitä hän vaatisi itseltään, jos
ymmärtäisi oman elämänsä tarkoituksen. Mutta sen sijaan hän lakkaa
uskomasta omaantuntoon. Eikä nyt kukaan käske häntä rakentamaan
teorioja. Hän itse rupeaa pitämään niitä tarpeellisina, ensin alussa,
kuten jo ylempänä on mainittu, todistaakseen omantuntonsa kumoon, mutta
sitten, omantunnon valjettua ja aistillisuuden tehtyä hänet orjaksensa,
todella löytääkseen uskottavan elämänymmärryksen ja siitä ammentaakseen
voimaa tätä orjuutta vastaan. Mahdollista on että selviytyminen noiden
tilapäisten teoriojen hienokutoisesta ja monimutkaisesta valheesta
vaatii joltakulta ihmiseltä suuria järjen ja sielun ponnistuksia. Mutta
useimmilla, ja juuri niillä, joilla ei ole ollut aikaa eikä
tarpeellisia järjen lahjoja kutoa itseänsä viekkaampaan valheesen,
ensimäinen todella rehellinen halu nähdä oma menneisyytensä oikeassa
valossa ja pyrintö saada voimaa uudesta voiman lähteestä, oikeasta
elämän ymmärtämisestä, täytyy johdattaa mieleen, etteihän totuus ole
eilispäivän lapsi, ja auttaa näkemään kaikkien ajan vähäpätöisten
teoriojen ylitse suureen ajasta riippumattomaan elämänoppiin, joka jo
on ihmiskunnan oma eikä ole vasta luotava, -- joka antaa vastauksen
kysymykseen, mikä elämäntarkoitus on, niin että vielä tänäpäivänä
miljoonat ja sadat miljoonat ihmiset, jotka ovat eksyneet
omastatunnostansa, voivat, uskoen siihen, jälleen menetellä oikein ja
elää.
Korkein elämänymmärrys on, että ihminen elää Jumalan tahdon
täyttämiseksi, on lähetetty toteuttamaan Jumalan asiata maan päällä.
Tämä meille Kristuksen kautta tunnetuksi tullut elämänviisaus eli
uskonto käsittää Jumalan sisälliseksi, niin että ihminen tuntee Jumalan
tahdon omasta poikasuhteestaan häneen.
Tämä elämänviisaus siis oikeastaan on vaan selitys siitä mitä omatunto
on. Ja elämisen koko viehätyksen ja voiman se ammentaa tästä
selityksestä, opettaen, että omatunto, s.o. hyvän tieto ja rakkauden
tahto ihmisessä, on kaikkivaltiaan hengen elävä ääni, sen jälleen
löytäminen ja seuraaminen tekee yhdeksi Jumalan kanssa ja perustaa
ihmiselle kuolemasta riippumattoman elämäntehtävän.
Kaikki voima menetellä siveellisesti voi syntyä vaan tämän
elämäntarkoituksen enemmän tai vähemmän selvästä ymmärtämisestä. Muuta
voiman lähdettä ihmisellä ei ole. -- --
Jos siis ymmärrämme elämää niin, että elämän tarkoitus on täyttää
Jumalan tahto, niin minkä elämänohjeen tämmöinen uskontomme voi antaa
sukupuoliasiassa?
Tietysti jos tämän elämän ymmärryksen mukaan kaiken tekemisen
vaikuttimena täytyy olla Jumalan tahdon täyttäminen, niin semmoinen
tekeminen, jonka vaikuttimena ei ole se tahto, vaan oman aistillisen
vietin tyydyttäminen, on rikos elämänymmärrystä vastaan.
Ainoastaan siis siinä tapauksessa, että joku käsittäisi lapsen
synnyttämisen Jumalan tahdoksi, voisi sukupuolinen yhtyminen olla
hänelle elämänymmärryksen mukainen. Mutta tämä asia on mahdoton näin
ajatella, sillä sukupuolisen yhtymisen vaikuttimena, sen oman luonteen
vuoksi, voi olla ainoastaan joku aistillinen kiihoitin. Jos tätä ei ole
käsillä, ei Jumala voi käskeä sitä herättämään.
Pyrkiminen puhtauteen on Kristuksen opin mukaan sama kuin pyrkiminen
yhdeksi Jumalan kanssa, s.o. yhä mahdollisemmaksi täyttämään hänen
tahtoansa eli ajamaan taivaan valtakunnan asiaa maan päällä.
Suuri erehdys on luulla, että Kristus olisi antanut kaksi erilaista
elämänohjetta, heikommille toisen ja voimakkaille toisen, -- että hän
olisi ehdotonta kieltäymistä neuvonut ainoastaan harvoille valituille,
joita "Jumala erityisessä neuvossansa on eroittanut", kuten Luterus
arvelee.
Kristuksen suoranaisella lausunnolla on seuraava sisällys:
Fariseukset, tietäen että Jeesus opetti ihmisen tuntevan sydämmeasään
Jumalan alkuperäistä lakia ja siis olevan oikeutetun itsenäisesti
arvostelemaan Mooseksen lakia, kysyivät häneltä, _kiusaten häntä_,
saako mies erota vaimostaan minkään syyn nojalla, (koskapa Mooses
tiettävästi salli jopa käski muutamissa tapauksissa avioeroa}. Jeesus
vastasi, ettei saa, -- että jos ihminen kerran lankeaa, kuten Aadam ja
Eeva, niin Jumala antaa heille uuden elämäntehtävän ja liittää heidät
eroittamattomasti yhteen, -- että tästä Jumalan heille määräämästä
elämäntehtävästä, joka ilmaantuu lasten synnyttämisessä, elättämisessä
ja kasvattamisessa, ei ihmiset saa toisiansa minkään syyn nojalla
vapauttaa. Hänen omat opetuslapsensa, jotka olivat tottuneet
juutalaisiin käsityksiin avioerosta, ihmettelivät näin ankaraa
käskyä, eli että ensimäinen lankeeminen sitoisi elinkaudeksi ja
ehdottomasti miehen ja naisen toisiinsa. Jeesus vastasi, että tämän
elämänymmärryksen omistakoot vaan ne, joille se on annettu, siis
langenneet; mutta että löytyy myöskin muita ihmisiä, semmoisia, jotka
ovat puhtaat äitinsä hurskaan elämän vuoksi, sitten semmoisia, jotka
kieltäytyvät vietin tyydyttämisestä ihmisten (yleisen mielipiteen)
pelosta, ja vihdoin semmoisia, jotka omasta vapaasta tahdostansa ovat
puhtaat, voidakseen palvella välittömästi Jumalaa. Joka semmoisen
elämänymmärryksen voi omistaa, se omistakoon. (Vrt. Mat. 19: 3-12.)
Mutta jollei tämä käsitys Kristuksen nimenomaisista sanoista olisikaan
oikea, niin eihän voi olla kahdenvaiheilla hänen elämänymmärryksensä
hengestä, kun katsoo häntä itseänsä.