Sardinia oli mainio paikka (mutta siellä ei ollut voita eikä
makuupaikkaa).
Senvuoksi hän oli liittynyt erääseen Meredith-nimiseen mieheen, joka
oli ollut Magdalenissa samaan aikaan hänen kanssaan, ja he olivat
tulleet Korsikaan, haluten nähdä jotakin _uutta_ —
(Ja eikö Eric ollut totisesti nähnyt?)
Sinä päivänä he olivat vuokranneet citroenin. Lähteneet liikkeelle
varhain aamulla, ajaneet suoraan saaren poikki.
Uimaan keskitalvella! Toinen kumppanus oli vastustanut. Mainio mies,
mutta hänen mielestään ei voinut uida ennen kuin heinäkuussa. Hän oli
mieluummin tahtonut torkkua autossa.
No niin. Eric oli jättänyt hänet sinne.
Tullut rauhaiseen, pieneen onkaloon, jossa hän ei uskonut olevan
ainoatakaan elävää sielua.
_Näytelmä! Loppukohtaus!_
_Tämä_ hurjannäköinen, kestävä, tehoisa, intohimoinen rakkausnäytös!
Ihastuttava tyttö, jolla oli takkuinen tukka, herttaiset, pienet
kasvot, ryysyinen puku ja helminauha kaulassa.
»Kiihkeä tunnenäytelmä», tuumi Eric. »Gaumont-yhtiön näyttelijät
harjoittelemassa uusia filmejä varten.»
_Kun_ tyttö alkoi puhua ja Eric oivalsi, että siinä oli juuri Peggy,
jonka olisi pitänyt olla kiertämässä maapallon ympäri, mutta joka oli
pujahtanut Korsihan syrjäisimpään kolkkaan rosvon seurassa — oli Eric
kuin puulla päähän lyöty.
Hm! Niin! Noh! Sitten rosvo veti hänet sivulle, esitti hänelle
selityksen kuten ainakin »scenario», mutta todenperäisen —