Niin, se oli sama punapäinen Eric, josta Mount oli sanonut:
»Miellyttävä poika; kerrassaan sopiva mies neiti Veritylle.» Ja juuri
Eric oli osunut neiti Verityn kihlautumisen näyttämölle. Ei; hän ei
ollut saapunut Margaretin sedän lähettinä. Hänet oli tuonut julkea
sattuma — sattuman kauas yltävä käsivarsi, joka ystävällisesti viitaten
tuo seikkailuja seikkailuhaluisille.
Margaret ja Mount tuijottivat häneen; hän oli keskikokoinen, puettu
kiiltävän ruskeaan autoasuun.
_»Eric!_ Se on Eric, eikö olekin?»
»Kyllä, se on Eric.» Tulija silmäili ällistyneenä luola-ihmisiä ja
poukamaa, johon hänen pelkät saappaansa olivat tuoneet jazziajan.
»Niin, Eric. Mutta—ikävä kyllä, äänenne on tuttu, mutta pelkäänpä,
etten tunne teitä —» Sitten hän tunsi kuvatusmaisen puvun yläpuolella
olevat, kauniit, punehtuneet kasvot.
_»Peggy?_ Jupiter Ammon! Peggy täällä? _Korsikassa_?»
Margaret ei saanut suustaan muuta kuin kaukosointuisen:
»Onko tämä siis Korsika, niinkö?»
»Etkö sitä tiennyt? Missä luulit olevasi?»
Eric pamautteli kysymyksiään yhteen menoon odottamatta vastauksia.
»Mutta tiesithän sinä Margaret olevasi Korsikassa etkö tiennytkin miksi
et olekaan Riossa ja missä se pursi on miksi et ole siinä ja hyvä
ystävä sinähän olet leikannut hiuksesi? Ja etkö olekin lihonnut hitto
soikoon etkö olekin Peggy monta kiloa? Se on varsin hyvä mielestäni
kuinka kauan olet ollut täällä?»
Margaretin kysymykset sekaantuivat hänen kyselyynsä.
»Kuinka kauan olen ollut täällä kuinka kauan otaksut minun olleen
täällä onko nyt tammikuu vai kesäkuu Eric?»
»Mitä tarkoitat lapsi kuinka kauan otaksun —»
»Rakas ystävä!»
»No niin, kukaan ei virka minulle mitään — aikaa ei ole oikeastaan
ollutkaan, luonnollisesti —»
»Mutta Margaret, rakas ystävä, sanohan, missä majailet!»
»Majailen — _täällä!»_
»Mitä tarkoitat — täällä?»
»Niin, mitä sinä tarkoitat, Eric?»
»Peggy! Tarkoitan: missä nukuit viime yönä?» Äänettömyys (ehkä
hengittämistä varten).
Sen aikana kookas, parrakas mies, jota Eric oli arvellut
korsikalaiseksi rosvoksi, astui esiin ja tarttui Ericin autotakin
hihaan.
»Eric! Hetkinen! Sallikaa minun selittää —»
»Kuka te olette?» tiedusti Eric varsin luonnollisesti. »Olenko tavannut
—»
»Mount. Kohtasimme rouva Verityn luona.»
»Hitto soikoon! Niin onkin. Ikävä, etten heti teitä tuntenut, Mount»,
vastasi Eric naismaisen mielittelevään, lempeään tapaan, johon nykyajan
nuoret turvautuvat joutuessaan hämilleen. »Olette — kasvattanut
viikset, ettekö ole?»
V
Eric oli kovin tyrmistynyt, kuten hän myöhemmin selitti (useita kertoja
tämän koristelemattoman saaritarinan aikana).
»_Näin meidän kesken_» (lainataksemme Ercin sanat) hän oli täällä,
koska hän ensi kerran elämässään oli perinpohjaisesti kyllästynyt
Oddley-sisaruksiin ja Nizzaan. Cynthia yhäti seurusteli niin
mahdottomien ihmisten kanssa (ihan mahdottomien ihan, sanomattoman
mahdottomien), ja Claude oli niin kirotun alakuloinen —