Ikäänkuin sydämestä purkautuneena vastauksena tuli tummaihoisen
kaunottaren selitys:
»Hän on ikävä.»
Pian hän jatkoi: »'_Viehättävä nuori mies_', sanovat ihmiset, '_niin
ajatteleva ja miellyttävä_'. Se on kaikki varsin hyvää... Miksi hän ei
voi tehdä mitään? Oi, kyllä hän otaksuttavasti on huvitettu monista
seikoista; ei koskaan ikävystynyt, jollei myöskään innostunut... Niin
varma. Tekee aina oikein, tuntee oikeat ihmiset, sanoo oikean sanan
oikeaan aikaan. Niin vähän innostava. Ihmiset pitävät häntä '_niin
hyvännäköisenä_'. Hänellä on kauniit piirteet, komea vartalo. Kaikki
sanovat: '_Kuinka viehättävän näköinen mies sulhasenne onkaan_!' Näytän
olevani mielissäni ja vastaan: 'Onpa hauska, että ajattelette niin'.
Mutta kukapa välittää virheettömän hyvännäköisestä miehestä? No niin,
hänen kulmakarvansa _ovat_ liian tuuheat. Ne ovat muodottomat, vain
kaksi tummaa täplää otsassa. Muutoin hän on viimeistellyn moitteeton»,
valitti tyttö, painaen savukkeenpätkänsä rajusti teelautastaan vasten.
»Tanssii hyvin. Pelaa tennistä hyvin Mainio ampuja. Miehet pitävät
häntä miesten parhaana. Naiset rakastuisivat häneen... jos hän
rohkaisisi heitä! Hän ei tee sitä koskaan; hän ei tahdo —»
Sieluni silmien eteen kohosi selvä kuva tästä moitteettomasta,
esittelykelpoisesta, innostamattomasta nuorukaisesta.
Mutta halusin kuulla lisää.
»Te», huomautin, »olette anastanut sellaisen nuoren miehen, jollaista
lukemattomat sievät tytöt etsivät».
»Miksi he eivät löydä häntä? Miksi he eivät ota häntä ja mene hänen
kanssaan avioliittoon? Hän ikävystyttää minua niin sanomattomasti. Hän
tekee minusta yhtä penseän kuin hän itsekin on; se on ainoa sopiva
sana. Tuhoaa minusta kaiken vireyden. Heti kun se rakas poloinen astuu
huoneeseen, muuttuu kaikki elottoman harmaaksi!»
»Miksi ette pura kihlausta!»
»Ei sovi purkaa ilmoittamatta syytä, ei ainakaan sellaista kihlausta,
jota kaikki muut pitävät _'niin sopivana'_. Sitäpaitsi on minusta
vastenmielistä loukata ihmisiä. Tiedän, että hän loukkaantuisi, lievään
tapaansa kuten rakastunut kuhnuri! Lisäksi kaikki ihmettelisivät, enkä
sietäisi sitä ajatusta, että olisin ehkä purkanut kihlaukseni jonkun —»
»Jonkun toisen tähdenkö?»
»Niin ja ei», tunnusti hän empien. »Olen kohdannut erään miehen
mentyämme kihloihin. Hän on vanhempi — niinpä kyllä! Viisitoista vuotta
minua vanhempi, mutta oi, millainen _poika_! Niin sympaattinen, niin
älykäs, niin eloisa; tekee _minut_ viehättävämmäksi. Hänen seurassaan
tulee minusta ihan säteilevä! Tunnetteko miehiä, joilla on sellainen
vaikutus tyttöön?»
»Olen — kuullut sellaisista.»
»Ja — tiedättekö, kuinka kamalaa tee on rautatieasemilla?»
»Sakeaa kuin terva, harmaassa porsiiinikupissa, musteenmakuista.
Kyllä... Kuinka niin?»
»No niin, hänen kaltaisensa miehen seurassa maistuu sellainen tee
samppanjalta», vakuutti rakastunut tyttö. »Jos olisin asumattomalla
saarella kahden kesken _hänen kanssaan_, tuntuisi minusta samanlaiselta
kuin olisimme keskellä kuuluisaa Ascotia. Hän haihduttaa harmauden ja
valaa koko maailmaan ruusuisen hohteen. Sakeinkin Lontoon sumu näytti
ihanan päivän alulta niinä aamuina, jolloin kävin hänen luonaan mallina
—»
»Ahaa, hän maalasi kuvanne?»
»Pienoiskuvan. Lahja sulhaselleni!» selitti tyttö, hymyillen
surumielisesti. »Ne tunnit olivat taivaallisia. Ja sitten! Kun
sulhaseni pistäytyi atelieriin noutamaan minua 'Princeen', putosin
taivaasta keskelle lähetyskokousta!»
»Eikö sulhasenne huomannut sitä?»
»Hän ei koskaan huomaa mitään. Nuo sovinnaiset, elottomat puukuvat
(käyttääkseni hyväntahtoista nimitystä) kuvittelevat, että kaikki ovat
täsmälleen samanlaisia kuin he —»
Yhä selvemmin näin mielessäni turtatunteisen ilonpilaajan, johon tämä
kovaosainen lapsi oli sidottu. »Minusta tuntuu kuin olisin jo ollut
hänen kanssaan _naimisissa vuosikausia_», valitti tyttö. »Joskus
lohdutan itseäni: 'No niin, muista olevasi vasta kihloissa Archie
Mountin kanssa —’»
—!!