»Mutta olisin kyennyt katsomaan silmiin ketä niistä muista hyvänsä tänä
aamuna. Ainakin niin luulen.» Mutta —
»Ei kukaan heistä ymmärtäisi viime yötä. Ei edes Cynthia.»
(Monen päivän perästä tuli Margaretin aikoinaan alituinen neuvonantaja
ja läheinen ystävä hänen mieleensä.)
Ajatella, että hän kertoisi Cynthia Oddleylle: »Pelkäsin myrskyä niin
kovasti, että vietin koko yön — luullakseni noin kello kahdestatoista
aina puoleenkuuteen saakka aamuun — nuoren miehen sylissä. Painauduin
niin kiinni häneen, että tunsin hänen sydämensä sykkivän moottorin
lailla, niin likellä häntä, että helminauhani valahti hänen
villapaitansa povelle ja että hänen hengityksensä kostutti hiuksiani.
Puristin häntä niin tiukasti, että kuulin hänen vyönsä taskussa olevan
kellon lasin risahtavan... Pilkkopimeässä olin siellä kauhuissani
käsivarteni hänen ympärillään hänen puhellessaan minulle estääkseen
minua kuuntelemasta myrskyn pauhua. Hän kertoi minulle salaisuuden,
jota hän ei ole koskaan ilmaissut kenellekään muulle. Hän kertoi, mitä
hän oli pelännyt kouluajoistaan alkaen ja minkä tähden. Hän puhui
minulle äidistään ja tytöstä, jonka kanssa hän oli mennyt kihloihin,
koska hän luulee tytön järjestävän elämän tyyneksi.»
Margaret huoahti. Vieläkin poltti hänen käsivarttaan Mountin
puristuksen fyysillinen muisto, näkymätön orjanrengas. Hänen korvissaan
kaikui Mountin kuiskailu: _»Sain mainioita ystäviä... ne tuntuivat
vaikuttavan ihmisen elämään.»_
Sitten hänen mielessään väikkyi hänen tyttöystävänsä kuva:
suippokasvoinen, mielikuvitukseton, monokkelisilmäinen ja kaikkeen
kyllästynyt; ja hän oli kuulevinaan Cynthian lausuvan: »Entä kuinka
pian tämä ihailtava nuorukainen alkoi kosiskella sinua omalla
tavallaan, Peggy?»
Ja Margaretin vannottua, ettei koko myrsky-yönä ollut vihjattukaan
rakkauteen, kuului jatkoa:
»No, no! Se on _lii-an_ korkeaa!» (Taaskin Cynthian kyynillinen ääni.)
»Eikö mies käyttänyt hyväkseen romanttista tilannetta? Oi, kuinka
_suloista!_ Ei _ainoatakaan_ hellää suukkoa _erotessanne_? Urheilija.
Nopeudentavoittelija! Mitä? Mitä, hänen täytyy olla — minun oletetaan
_uskovan,_ ettei hän edes koettanut... liehitellä?»
»Uskoisiko sitä kukaan?» aprikoi Margaret murheellisena. »Totisesti
heidän täytyisi. Jos he tuntisivat Mountin (joka oli kihloissakin), ja
jos he tuntisivat minut, niin silloin he varmasti tajuaisivat minun
puhuvan totta.»
Cynthian haaveääni pilkkasi: »Peggy, uskoisitko sinä sitä mistään
parista, joka olisi ollut samanlaisissa oloissa kuin te olitte?»
»Varmasti olisin kyllin ylevä tietääkseni joidenkuiden miesten voivan
kohdella tyttöäkin inhimillisenä olentona —»
Margaretin sydämessä kuiskasi ääni: »Hyvin monet ihmiset eivät ole
yleviä... eivät usko. Ihmiset saattavat olla _hirveitä_ näissä
asioissa! Vain oma äitisi kenties uskoisi. Älä luota kehenkään muuhun
ihmiseen!... Mutta eihän merkitsekään mitään, mitä ihmiset uskovat.
Jollemme pääse täältä pois, ei kukaan saa koskaan tietää. Jollei meitä
pelasteta tältä saarelta —»
Samassa Margaret äkkiä pysähtyi tyrmistyneenä näkemästään.