Pian oli kuu, joka hämärässä oli näyttänyt kultaiselta kilveltä,
samannäköinen kuin hopeakolikko korkealla kallioiden yläpuolella.
»Nyt», tuumi Margaret.
Työnnettyään vaipan syrjään hän nousi pystyyn ja veti kumisaappaat
jalkaansa. Sitten hän muisti, että hänen oli tunkeuduttava pensaikon
lävitse, ja riisui saappaat jälleen pois pannakseen ensin jalkaansa
paksut golfsukat. Myöskin hän otti käteensä karsitun oksan, jonka piti
olla hänen alppisauvanaan. Niin varustautuneena hän lähti kiipeämään,
noudattaen puron vartta. Aluksi hän kapusi hitaasti, varovasti, hiljaa
(ettei herättäisi toisessa luolassa nukkuvaa miestä), mutta sitten hän
joudutti vauhtiaan. Jokaisen askeleen jälkeen lisääntyi seikkailun
tuottama nautinto, ja siihen punoutui öisen vapauden tunnetta.